Miten ratkaista ratkaisematon?

I

Tällä hetkellä kapitalismi on kriisissä kolmella tapaa, jotka vahvistavat toinen toistensa piirteitä. Näitä ovat pankkikriisi, valtion tuloja koskeva kriisi ja reaalitalouden kriisi (Streeck 2014A, 7-9). Muun muassa Streeck uskookin, että kapitalismi ei ole tällä kertaa kuitenkaan vain kriisissä: se on hajoamassa. Se mitä todistamme tänään, voidaan retrospektiivisesti nähdä jatkuvana vaiheittaisena taantumisena. Yksittäinen kriisi olisi kenties vielä hallittavissa, mutta ei pitkän aikavälin yhteen kietoutuneita kehityskulkuja. Jo pitkään OECD maat ovat pitäneet taloutta pystyssä suorittamillaan ”pistoksilla” fiat-rahaa. Kuitenkin – kuten Streeck huomauttaa – tämän rahallisen laajentamisen arkkitehdit kyllä tietävät, että se ei voi jatkua loputtomiin. Mutta yritettäessään päästä irti siitä, osakkeiden hinnat alkoivat laskemaan. Tämä on nähty niin Yhdysvalloissa kuin Japanissa. Poliittista päätöstä on täytynyt lykätä (Streeck 2014B, 38-39.)

Kriisiä voidaan tarkastella kasautumisen yhteiskunnallisen rakenteen kolmen vaiheen kautta. Ensimmäistä, etsimisen vaihetta seuraa taloudellisen taantuman ja kannattavuuden kriisi. Tämä on Prechelin ja Harmsin mukaan vaihe, jossa valtion ohjaajat sekä kapitalistit kokeilevat uudelleenrakentaa poliittis-oikeudellista ulottuvuutta, jotta saavutettaisiin tilanne, jossa pääoman kasautuminen helpottuisi. Seuraava vaihe on vakauttaminen. Nyt uusi kasautumisen sosiaalinen rakenne muodostaa pohjan korkeammille voitoille. Viimeisenä saapuu hajoaminen, missä paljastuu institutionaalisen järjestyksen kyvyttömyys ylläpitää kasautumista. Tällöin markkinat heikkenevät ja talous taantuu sekä muuttuu epävakaammaksi. Tämä pakottaa jälleen uuteen etsimisen vaiheeseen ja aloittaa syklin alusta. (Prechel & Harms 2007, 5.) Mutta mitä jos uusi sykli ei ole käynnistymässä?

Mikäli hyväksymme ajatuksen, jota mm. David Harvey on korostanut, että pääoma ei ole asia vaan prosessi (Harvey 2010, 40), näyttäytyy tilanne vieläkin mielenkiintoisemmassa valossa. Pääoma on veri, joka virtaa yhteiskunnan poliittisen ruumiin läpi niissä yhteiskunnissa, joita kutsutaan kapitalistisiksi (emt. vi). Mitä nimittäin tapahtuukaan keholle, jos veri lopettaa kiertämästä? Kuolema saapuu vieraaksi. Sitä ennen verenkiertohäiriöiden edetessä näemme monenlaisia oireita sekä yrityksiä korjata tilannetta. Jokainen entinen tehdaspaikkakunta tietää, mitä tapahtuu, kun veri ei tuo enää happea. Mikäli siis todistamme jatkuvaa verenkierron häiriötä globaalissa mittakaavassa, on myös suhtautumisemme muututtava. Mikäli veri kiertää kehossa enää keinotekoisesti laitteiston avulla, niin mikä pitäisi olla poliittinen lopputulema? Se on hyvä kysymys, koska jos tilannetta verrataan esimerkiksi 1930-luvun kriisiin, oli oikealla sekä vasemmalla edes jonkinlainen poliittistaloudellinen näkemys asiasta (ks. Streeck 2014B, 47). Tällä hetkellä olemme kaikki surullisen hämillämme siitä, mitä tulisi tehdä.

Eräs oire tästä hämillään olosta on uskoakseni se sairaanloinen tarve puhua politiikassa vain arvoista. En edes tiedä kuinka onnellinen mahtaisin olla, jos joskus kuulisin puoluejohtajien suusta kunnollista poliittistaloudellista analyysia. En tahdo väittää arvoja tarpeettomiksi, mutta toistan yleisen toteamuksen: kenen arvoista puhutaan? On aivan eri asia puhua porvariston oikeudenmukaisuudesta kuin sosialistin oikeudenmukaisuudesta. Niillä on yhtä paljon eroa kuin eri uskontojen pelastuskäsityksissä. Yleensä ne ovat myös yhteensopimattomat – mikäli ihminen ei anna itseään aivan huijata.

II

Harvey on kuvannut kuusi mahdollista estettä pääoman virtauksille ja kasautumiselle. Ensimmäinen on riittämätön rahapääoma. Toisena tulee työvoiman tarjontaan liittyvä niukkuus tai ”poliittinen vaikeus”. Kolmantena vastaan nousee riittämättömät tuotantovälineet, joihin lukeutuvat myös ”luonnonrajat”. Neljäntenä sopimattomat organisaatiomuodot tai teknologiat. Viidentenä vastarinta tai työprosessin tehottomuus. Kuudentena kysynnän puute. Mikäli pääoma törmää vaikeuksiin yhdessäkään näissä kokonaisuuksissa, on luvassa ongelmia. (Harvey 2010, 47.) Mikäli olemme Streeckin kuvailemassa itseään voimistavassa kriisissä, on selvää, että jossain näistä ulottuvuuksista on suuria ongelmia. Vaihtoehtoja ratkaisulle ei ole kovin montaa. Joko löydämme uudenlaisen taloudellisen pohjan, jossa pääoman virtausten häiriöt eivät aiheuta kaaosta tai sitten onnistumme ratkaisemaan esteet. Jälkimmäinen ratkaisu on siitä pelottava, että se vaatisi lähes täydellistä pääoman valtaa yli yhteiskunnan ja ihmisen, missä kaikki toiminnot on järjestetty virtauksien ylläpitämiseksi.

Mitä tuleekin ongelmien ratkaisemiseen, ovat ehdotukset olleet enemmän ja vähemmän huonoja. Nostan esille yhden niistä. Olen varmaan nimittäin jo sotkeutunut laskuissani, kuinka monta kertaa on vaadittu paluuta finanssispekulaatiosta takaisin ”reaalitalouteen”. Zizek on huomioinnut hyvin, että tällaiset vaatimukset unohtavat erään olennaisen seikan: kapitalismissa ”main street” ei ole olemassa ilman ”wall streettia”. Mikäli ”wall street” kaadetaan, on tuloksena vain paniikki ja inflaatio. (Zizek 2009, 14.) ”Wall street” on olennainen osa noita kuutta osa-aluetta, jotka aikaisemmin lueteltiin. Ilman sitä ei pääoma kulje pitkin yhteiskunnan verisuonia. Aiheesta voisi kirjoittaa pitkälti – ja sen ehkä vielä myöhemmin teen – mutta finanssivetoistuminen on nimenomaan vastaus pääomasuhteen fordistisen muodon kriisiin. Siihen liittyy pääoman uudenlainen poliittinen järjestäytyminen hyödyntäen monetaristista rahapolitiikkaa ja finanssimarkkinoiden vapauttamista. (esim. Virén & Vähämäki 2015, 60.)

III

Mitkä tulisivat olla siis johtopäätökset tilanteesta? Mikäli reaalitalous ei ole pelastettavissa finanssimaailmalta, mikäli kriisi on itseään vahvistava ja uutta kasautumisen mallia ei ole löydettävissä? Siinäpä on kysymys, jonka vastaaja saisi varmasti useammat aplodit. Ehkä onkin aika miettiä asiaa Gordionin solmun näkökulmasta.

 

Lähteet:

Harvey David 2010. The Enigma of Capital and the Crises of Capitalism. Oxford Univerity Press.

Prechel Harland & Harms John B. 2007. Politics and neoliberalism: Theory and ideology. Teoksessa Politics and Neoliberalism : Structure, Process and Outcome. Toim. Prechel Harland N. s. 3-17

Streeck Wolfgang 2014A. Buying Time – The delaeyd crisis of democratic capitalism. Verso. London/New York.

Streeck Wolfgang 2014B. How Will Capitalism End? Teoksessa New Left Review 87, May-June 2014. s. 35-64. Saatavilla: https://newleftreview.org/II/87/wolfgang-streeck-how-will-capitalism-end Haettu: 29.9.2017

Virén Eetu & Vähämäki Jussi 2015. Seutu joka ei ole paikka. Tutkijaliitto. Helsinki.

Zizek Slavoj 2009. First as tragedy, then as farce. Verso. London.

 

 

Mainokset

2 Comments

Kommentointi on suljettu.