(Hyvin) lyhyesti Marxista

Ottamatta kantaa sen suuremmin siihen, miten onnistuneesti Lenin tulkitsi Marxia, teki hän erään oivallisen huomion kirjassaan Valtio ja vallankumous (1917/1975). Hän kuvasi, miten vallankumousajattelijoiden ja sorrettujen luokkien vapaustaistelijoiden opeille usein tuppaa käymään. Ensin heitä halveksitaan, vihataan ja parjataan, mutta kun heistä lopulta aika jättää, yritetään heistä tehdä vaarattomia pyhäinkuvia sorrettujen luokkien ”lohdutukseksi”. (Lenin 1975, 9-10.) Marxille on monella tapaa käynyt näin. Arkipäiväinen esimerkki löytyy seuraavasta lauseesta: ”Marxin ajatukset olivat hienoja, mutta eivät ne todellisuudessa toimi.” Hänelle suodaan kunnia, mutta samalla yritetään vetää matto pois jalkojen alta.

Olen monesti miettinyt, mihin toteaja viittaa. Esimerkiksi Marxin tavarafetisismiä koskeva ajattelu on oikein toimivaa kuin myös lisäarvoa koskevat teoriat, vaikka niitä on syytä tarkastella aina ajassa. Tai noh, totta kai minä tiedän, mihin hän sillä viittaa. Kiitos erinäisten 1900-luvun sosialististen kokeilujen, ovat ihmiset omaksuneet itselleen näkemyksiä Marxista, millä on hyvin vähän tekemistä hänen todellisen ajattelunsa kanssa.

Mutta mitä sitten Marx ajatteli sosialismista, siitä kauniista ajatuksesta, joka hänen nimeensä niin usein liitetään? Ensinnäkin Marx oli sosialismia kohtaan hyvin kriittinen. Siitä erään kuvan voi saada esimerkiksi täältä. Hänen suhteensa sosialismiin onkin monesti esitetty ehkä turhankin selkeänä, vaikka siihen liittyy monenlaisia sivupolkuja. En kuitenkaan liiaksi uppoudu tässä tekstissä siihen, miten paljon Marx on sosialisti ja miten hänen olemisensa kommunistina eroaa tuosta. Se olisi oman kirjoituksensa aihe. Voidaan kuitenkin esittää, kuten Fromm on tehnyt, että Marxin näkemys sosialismista nojautui ajatukseen vieraantumattomasta yhteiskunnasta. Kyse ei ollut ihmisten alistamisesta byrokratialle ja valtiolle. Tiivistettynä voitaisiin sanoa, että Marxin yhteiskunnallinen tavoite oli, että ihmiset voivat tehdä elämästään pääasiallisen kohteensa eikä elämiseen tarvittavien hyödykkeiden tuottamisesta. (Fromm 1961.) Tätä voitaisiin pohtia siitä näkökulmasta, kuinka suurelta osin tuotantovoimien kannalta elämän uudistamisen kysymys on jo ratkaistu, ja miksi ihminen ei silti toisaalta vieläkään voi tehdä elämästään pääasiallista kohdettaan kuin korkeintaan sen kapitalistisessa muodossa, jota voisi kutsua kognitiiviseksi biokapitalismiksi, josta myöhemmissä kirjoituksissa lisää.

Se mitä Marx oikeasti tekikin, oli kapitalistisen yhteiskunnan analyysi. Marx tutki Pääomassa ja Grundrissessa nimenomaan kapitalistisen yhteiskunnan antagonismeja. Kommunismi on siis hänelle ”todellinen liike”, joka kehittyy näiden antagonismien konkreettisissa muodoissa. (ks. Virén & Vähämäki 2011, 30.) Näin myös kommunismi terminä saa hyvin erilaisen tulkinnan kuin, miten se yleisesti ymmärretään. Monella vasemmistolaisella poliitikolla – ja miksi ei oikeistolaisellakin – olisikin paljon opittavaa Marxilta, jos vain hän kykenisi heittämään hetkeksi ennakkoluulonsa sivuun. Marx ei ole messias eikä saatana. Hän on matkakumppani, jonka kanssa katsoa maailmaa eikä hahmo, josta löytyy vastaukset kaikkiin kysymyksiin.

Jos Marxin ajattelusta haluaa löytää utooppisen puolen, ja siten ”virheen”, liittyy se tuottavuuteen. Esim. Slavoj Zizek pitää Marxin perimmäisenä virheenä sitä, että hän kuvitteli, että kommunismi ei pelkästään säilytä vanhan tuotantomuodon tehokkuutta, mutta vieläpä kohottaa ja vapauttaa itsestään kasvavan tuottavuuden spiraalin, joka kapitalismissa törmää aina uusiin yhteiskunnallisesti tuhoisiin kriiseihin sisäisten ristiriitojensa vuoksi. Marx kriitikot olivat ehkä tältä osin siis oikeassa, mutta he eivät ymmärrä, että samainen fantasia kahlitsemattomasta kasvusta on olennainen osa kapitalismia itseään. (Zizek 2008A, 14.) Kyse on siis ihmiskuntaa vaivaavasta äärettömyyden ongelmasta laajemmin.

Me emme herkästi kumartelekaan äärellisyydelle. Eagleton onkin kirjassaan On Evil (2010) kuvannut, miten Faustia ja muita kadotukseen tuomittuja yhdistää eräs yhteinen piirre. He eivät polvistu äärellisen edessä. He eivät polvistu oman oliomaisuutensa edessä. Ylpeys on saatanallinen pahe ja he pelkäävät kuolemaa, koska se on absoluuttinen osoitus ihmisen rajallisuudesta. (Eagleton 2010, 26.) Meidän olisi siis syytä ottaa todella huomioon se, mitkä ovat ne todelliset rajat, jotka meitä hallitsevat, jos haluamme välttää ”kadotuksen”. Tässä tehtävässä meitä voi auttaa Marx, kun häntä ei nähdä pyhimyksenä tai kauniita ajatuksia tuottavana kirjailijana, vaan eräänlaisena tapana lähteä liikkeelle. Meidän on tässä omassa ajassamme tutkittava niitä aivan samoja ristiriitoja kuin Marx, jos mielimme oikeasti löytää tien kohti parempaa, mutta samalla välttäen vanhoja virheitä.

Kirjallisuutta:

Eagleton Terry 2010. On Evil. Yale University Press. New Haven/London.

Fromm Erich 1961. Marx’s Concept Of Socialism Saatavilla: https://www.marxists.org/archive/fromm/works/1961/man/ch06.htm

Lenin V.I. 1975. Valtio ja vallankumous. Kustannusliike edistys Moskova.

Virén Eetu & Vähämäki Jussi 2011. Perinnöttömien perinne. Marx ilman marxismia. Tutkijaliitto, Helsinki.

Zizek Slavoj 2008. The Fragile Absolut – or why is the christian legacy worth fighting for? The essential Zizek. Verso. London/New York.

Mainokset