Muutama merkintä kognitiivisesta (bio)kapitalismista

Eagleton tiivistää hyvin sen, mikä erottaa kapitalismin kaikista muista historiallisista elämisen muodostumista. Se kiinnittää itsensä suoraan ihmislajin luontoa koskevaan sisäiseen ristiriitaan. Sen halu saavuttaa äärettömyys törmää aina äärellisen esteisiin. Kapitalismi on siis järjestelmä, jonka pelkästään ollakseen olemassa täytyy olla jatkuvassa liikkeessä, kulkea kohti ääretöntä. Eagleton tähdentääkin, että kapitalismi ei ole syy meidän langenneeseen tilaamme – kuten monet naiivit vasemmistolaiset olettavat – vaan kaikista ihmisten järjestelmistä se pahentaa voimakkaimmin niitä ristiriitoja, jotka ovat sisäänrakennettu kielelliseen eläimeen. (Eagleton 2010, 31-32.) Marx kuvailikin, että pääomalla on vampyyrin jano ja ihmissuden nälkä. Engelsin kanssa he antoivat värikkään kuvauksen siitä, miten nykyaikainen porvarillinen yhteiskunta on loihtinut esiin sellaiset tuotantovoimat, joita se ei pysty enää hallitsemaan. Tämän he kirjoittivat tosin 1800-luvulla ja jälkikäteen voimme todeta, että he eivät olleet nähneet vielä mitään tuosta ”nälästä”, joka tulisi vielä tunkeutumaan itse ihmisyyteen. Olihan Kommunistinen manifesti painotuksiltaan lähes muistokirjoitus. Tosin aina voidaan miettiä Marxin general intellectia koskevia kirjoituksia, että miten paljon hän aavisti tulevasta.

Haluaisinkin kirjoittaa tänään hieman tästä ”ennennäkemättömästä”. En ala teitä kiusaamaan liiaksi kapitalismin kehitystä koskevilla väitteillä, vaan menen suoraan siihen, mitä voimme havaita tänä päivänä. Tuo Marxin kuvailema ja analysoima järjestelmä, kun on ottanut monia askeleita sitten hänen päiviensä. Tahtoisin siis tehdä muutaman merkinnän kognitiivisesta (bio)kapitalimista kenties laajemman keskustelun avaamiseksi aiheesta.

Kognitiivinen kapitalismi on monella tapaa hyvin monimuotoinen käsite, johon itse törmäsin ensimmäisen kerran Moulier-Boutangin kirjassa Cognitive capitalism (2011). Siihen tuntuu liittyvän paljon erilaisia ”tendenssejä”. Se on kyllä täällä, mutta silti aina tulossa – jatkuvasti tukkanuottasilla myös teollisen paradigman kanssa. Tai sellainen kuva minulle kirjasta jäi. Mielestäni Moulier-Boutangin käyttämä määritelmä mutatoituvasta kapitalismista kuvaa tilannetta hyvin. Kognitiivisessa kapitalismissa on siis kyse siitä, että kapitalismin täytyy tulla toimeen uudenlaisen riippuvaisen työvoiman kokoonpanon kanssa, joka on toki yhä enimmäkseen palkkatyöläisiä, mutta myös paljon muuta. Tämä uusi ryhmä koostuu siis kollektiivisesta kognitiivisesta työvoimasta, elävästä työstä eikä enää yksinkertaisesti vain koneiden käyttämästä lihasvoimasta. (Moulier-Boutang 2011, 37.)

Kognitiivisessa biokapitalismissa rahoitusmarkkinat, tieto ja erilaiset suhteet toimivat kasautumisen moottoreina. Ne muodostavat yhden yhteneväisen ruumiin, jossa erittely ”todellisen” ja ”finanssien” välillä käy mahdottomaksi. Työaika ja elämänaika sekoittuvat, tuottamattomat ja tuottavat alat ovat erottamattomia sekä tuotannon suhde reproduktioon ja kulutukseen alkaa hälventyä samalla tapaa. (Fumagalli 2011, 8.)

Merkille pantavaa on kuitenkin se, että monet yhteiskunnan instituutiot perustuvat yhä ajatukselle näiden eri osa-alueiden erillisyydestä. Tästä hyvänä esimerkkinä työttömyys- ja sosiaaliturvaa koskeva keskustelu. Otetaan esimerkiksi aktivointipolitiikka. Siinä tavoitteena on ihmisen mahdollisimman nopea siirtymä takaisin palkkatyöhön. Se on osa hyvinvointivaltion politiikan muutosta, jossa työllisyydestä on tullut yhä vahvempi osa sosiaalipolitiikkaa. (ks. Karjalainen & Keskitalo 2013, 7.) Kysymys siirtymästä työttömyydestä työelämään on siis erittäin mielenkiintoinen, jos erottelut ovat alkaneet hälventyä. Mistä ja mihin ihminen siirtyy? Mihin siis pyrkivät ne kaikki aktiivisen sosiaali- ja työpolitiikan käytännöt tilanteessa, jossa selkeästi koko palkkatyöinstituutio on kokemassa uudenlaista järjestelyä? Yhteiskuntapoliittisesta näkökulmasta, ja erityisesti näiden toimintojen kehittämisen kannalta, on kysymys olennainen. Mikäli politiikka perustuu maailmalle, jota ei enää ole, voidaan olla varmoja, että sen tehokkuus – ainakin julkilausutussa mielessä – ei voi olla kovinkaan kummoista.

Voidaan siis sanoa, että kognitiivisessa biokapitalismissa teollis-fordistiselle kapitalismille tyypilliset dikotomiat alkavat kadota. Fumagallin mukaan kyse on siitä, että olemme ylittämässä tuotannon, kierron ja kulutuksen keskinäisen erotuksen. Esimerkiksi kuluttaminen voi olla yhtä aikaa myös olla kommunikaatiota kuin itsemarkkinointia. (Fumagalli 2011, 12-13.) Tällaisen talousjärjestelmän analyysin (tai sen parissa tehtävän politiikan) tulee siis luoda uudenlaiset kartat. Vanhat jaottelut eivät enää toimi. Merkittävimmät erot entiseen ovat, että tämä kapitalismi perustuu tiedon tuottamiseen tiedon avulla ja elävän tuottamiseen elävän avulla, kun taas teollinen kapitalismissa kasautuminen tapahtui fyysisen pääoman kohdalla ja merkantilistisessa kapitalismissa oli kyse rahan kasautumisesta sellaisenaan (Moulier-Boutang 2011, 50, 55). Pääoman arvonmuodostus hakee siis uudenlaiset uomat, mutta se on kapitalismia yhtä kaikki, koska liikkeelle laitetulle rahalle odotetaan kasvua ja se perustuu työvoiman luoman lisäarvon anastamiselle.

Tuottava toimeliaisuus pohjautuu siis yhä enemmän immateriaalisille elementeille. Fumagallin mukaan tuotannon pohjautuessa suoraan ihmissuhteisiin, tunteisiin ja aivojen kykyyn syntyy tilanne, jossa arvonmuodostuksen prosessi menettää mitattavuutensa, joka on tyypillistä materiaaliselle tuotannolle. (Fumagalli 2011, 10.) Jokainen voi vain miettiä, mitä tämä tarkoittaa sopimusyhteiskunnalle, jossa mm. monet työehtosopimukset sisältävät tarkoin määriteltyjä työaikoja. Mitattavuuden katoaminen – niin ajallisesti kuin tuotannollisesti – tuottaa siis äärimmäisiä vaikeuksia muodostaa palkkaa minkäänlaisen ”lain” pohjalta. Totta kai palkat pystytään määrittelemään tavalla tai toisella, mutta kysymys niiden suhteesta arvojen tuottamiseen ei ole yhtä selkeä kuin, jos käsittelisimme tehdastyötä, jossa tietty määrä tavaraa tulee ulos ja ihmiset tekevät tietyn määrän työtä ja niin edelleen.

Kognitiivisessa biokapitalismissa me kohtaamme Fumagallin mukaan myös weberilaisen yrittäjän kuoleman, jolle tyypillistä oli yhdistää omistamisen ja yrityksen johtamisen funktiot, jotka tosin olivat jo katoamassa teollis-fordistisen kapitalismin aikakaudella. Lisäksi Fumagalli kiinnittää huomiota, että myös galbraithilainen tekno-struktuuri, joka sai legitimiteettinsä innovaatioiden suunnittelusta ja työn järjestämisestä, on peruuttamattomassa kriisissä. Nykypäivän yritysten uusi hallintotapa perustuu rahamarkkinoilla toimimiseen ja spekulatiivisiin funktioihin samalla, kun he delegoivat tuotannon organisoimisen työläisille. (Fumagalli 2011, 9.)

Fumagalli kirjoittaa lisäksi, miten oppimiseen ja verkostotalouteen pohjautuva kognitiivinen kapitalismi joutui vaikeuksiin uuden vuosituhannen alkupuolella, kun Internetiä koskeva talouskupla puhkesi. Se paljasti, että uusi kognitiivinen paradigma, joka oli syntynyt 1990-luvulla syntyneiden kuljetusta, kieltä ja kommunikaatiota koskevien innovaatioiden myötä, ei pystynyt sellaisenaan suojelemaan sosio-ekonomista järjestelmää niiltä rakenteellisilta epätasapainoilta, jotka sitä kuvaavat.  (Fumagalli 2011, 7-8.) Moulier-Boutang kuvaa samaa tapahtumaa niin, että jatkuvien innovaatioiden ja tietoon pohjautuvan talouden edetessä, teollinen kapitalismi kiirehti heittämään pyhää vettä kilpailijansa ja haudankaivajansa niskaan (Moulier-Boutang 2011, 7). Asiaa olisi syytä tarkastella pidemmälti, mutta tyydyn tässä vain tekemään huomion siitä, että kapitalismia ei tule tarkastella yhteneväisenä monoliittina, jolla on yksi tahto. Sen erilaisilla paradigmoilla on omat etunsa vahdittavana ja noiden etujen sisälle lukeutuu lukuisia omaa etuaan vahtivia ihmisiä.

Mielestäni Moulier-Boutangin sanoissa on paljon viisautta, kun hän totesi, että sosialismi ei tässä tilanteessa ole ainoastaan myöhässä itse sodasta. Se on myöhässä itse kapitalismin ja poliittisen taloustieteen kannalta. Historian ironiaa on se, että emme ole keskellä sosialistista siirtymää. Siirtymä on siirtymä uudenlaiseen kapitalismiin. (Moulier-Boutang 2011, 8-9.) Tämä on eräs teemoista, joita olen yrittänyt – kenties hyvin heikosti – ylläpitää omassa poliittisessa toiminnassani. Minussa on sosialistin ”vikaa”, näkeehän sen jo minun puoluetaustastani, mutta minussa on myös ”radikaalin” vikaa, kun sillä tarkoitetaan juurille menemistä. En ole nimittäin kovinkaan vakuuttunut siitä, että esimerkiksi sosialidemokraattinen kompromissi voi löytää jalansijaa, jos se ei tee kattavaa uudelleen arviointia, joka ottaa huomioon koko pelikentän muutoksen. Mutta palataan aiheeseen taas joskus toiste.

Mitä siis voimme todeta? Todellakaan Marx ei ollut nähnyt vielä kaikkea, vaikka ehkä jotain siitä aavisti. Uudenlainen horisontti avautuu meidän edessämme ja pakottaa meidät analysoimaan sitä uudella tavalla. Jos tarvitsemme uusia karttoja, hyvä niin, koska on turha purjehtia ohi mantereiden vain sen takia, että ei suostu tarkistamaan mittauksia. Joka tapauksessa kapitalismi etenee aina vain uusille alueille, joista osaltaan kirjoitin myös täällä.

 

Kirjallisuutta:

Eagleton Terry 2010. On Evil. Yale University Press. New Haven/London.

Fumagalli Andrea 2011. Kääntänyt Ovan Sabrina. TWENTY THESES ON CONTEMPORARY CAPITALISM (COGNITIVE BIOCAPITALISM), Angelaki, 16:3, 7-17

Karjalainen Vappu & Keskitalo Elsa 2013. Mitä on aktivointi ja aktiivipolitiikka? Teoksessa Kaikki työuralle! Työttömien aktiivipolitiikkaa Suomessa. Toim. Karjalainen Vappu & Keskitalo Elsa. Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy. Tampere. s. 7-20.

Moulier-Boutang Yann Moulier 2011. Cognitive capitalism. Cambridge UK, Maiden USA. Polity press

 

 

 

 

 

Mainokset