”Me emme tahdo myöntää kuinka kusessa me oikeasti olemme”

Kävin mielenkiintoisen keskustelun muutama päivä sitten erään toverin kanssa. Käsittelimme monenlaisia asioita, mutta huomasin itse nostavani esille kerta toisensa jälkeen sen, että ”me emme tahdo myöntää kuinka kusessa me oikeasti olemme”. Toistin sitä niin usein, että jos keskustelukumppanini ei sitä laittanut merkille, niin ainakin itse laitoin.

Huomasin suorastaan kiihtyväni tämän seikan äärellä. Kädet alkoivat vispaamaan aivan kuin ne yrittäisivät hakea ilmasta käsitteitä asiaa selventämään. Ajatus lensi yhdestä teemasta toiseen. Aivan kuin olisin yrittänyt kerralla sylkäistä suustani sen, mikä minua niin kovin ärsytti. Tätä kirjottaessanikin tuntuu siltä kuin tahtoisin oksentaa tavattoman määrän asioita kerralla paperille. Yritän kuitenkin hillitä itseni. Aloitan yhdestä erityisestä ärsytyksen aiheesta.

Eräs aivan perustavanlaatuinen ongelma, joka syystä tai toisesta näyttää unohtuvan sosialidemokraateilta, on se, että 1970-luvulla pääosin kaikissa OECD-maissa kiellettiin valtion menojen suora keskuspankkirahoitus. Finanssimarkkinat ovat ottaneet täten olennaisen roolin rahan luomisessa ja ovat samalla myös päättäneet, että parhaat ”vakuudet” luotavalle rahalle saadaan esimerkiksi ennemmin kiinteistösijoituksista kuin työllistävistä investoinneista. (Virén & Vähämäki 2015, 67.) Kuten Lazzarato on huomioinut, mikäli julkisen velan hoitamisessa ei voida turvautua rahapoliittisiin mekanismeihin – so. keskuspankin apuun – tulevat juurikin rahoitusmarkkinat väistämättä laajenemaan (Lazzarato 2014, 23).

Tai ehkä ei pitäisi puhua unohduksesta. Kerran asiasta tenttasin nimittäin erästä merkittävää toveria, joka tuntui olevan hyvinkin tietoinen tilanteesta. Mielenkiintoista ei siis ole se, etteikö asia olisi tiedossa. Mielenkiintoista on se, että politiikkaa tehdään aivan kuin tuo tieto ei vaikuttaisi mitenkään yhtään mihinkään – sitä ei suostuta myöntämään. Kyse on aivan samasta kuin se, miten pääoma on investoinut jo kymmenet vuodet nimenomaan työvoiman vähentämiseen – ainakin länsimaissa – korjatakseen voitonsuhdelukua, mutta silti meidänkin piireissä puhutaan investoinneista aivan kuin ne ratkaisivat työttömyystilanteen. Tällaiset tietämättömyydet tai ”unohdukset” saavat minut ärsyyntymään. Ne muodostavat sen möntin, jonka tahtoisin sylkäistä tai oksentaa. Kuten Streeck on osoittanut – ja tämä liittyy läheisesti edelliseen – hidas kasvu ja työttömyys ovat tuloksia investointilakosta. Pääoma voisi investoida, mutta ei sitä tee (tai investoi sen juuri työvoimaa vähentävästi tai muualle parempien vakuuksien perässä). Syy on luottamuksen puutteessa. Taloudellisen kasvun stimulointi edellyttää nimittäin tasapainon löytämistä pääoman voitto-odotusten ja sosiaalisten vaatimusten kuin myös palkka- ja työllisyysodotusten välillä. (Streeck 2014, 23.)

Tämä on se ”kusinen” ulottuvuus, jossa me elämme. Pääomalla on niskalenkki. Se on 1970-luvulla tapahtuneen uuden poliittisen järjestäytymisensä (finanssivetoistuminen) ansiosta onnistunut saamaan yliotteen kaikkialla. Tämän suhteen meitä on pääasiassa kahta koulukuntaa: 1) Ne, jotka sopeutuvat tilanteeseen ja 2) Ne, jotka eivät huomaa edes koko tilannetta, vaan uskovat vanhoihin kompromisseihin. Molemmat koulukuntavaihtoehdot ovat kuitenkin huonompia. Pitäisi osata raivata kolmas tie (ei kuitenkaan Giddensin kolmatta tietä, joka on yhtä ensimmäisen joukon kanssa), joka osaa elää tässä maailmassa (mitä oikeasti tapahtuu?), mutta ei kuulua siihen (mitä on tehtävä?). Toisin sanoen tarvittaisiin vanhaa kunnon teoriaa ja poliittista omistautumista sekä vähemmän virkamiehelle tyypillistä passiota.

Lähteet:

Lazzarato Maurizio 2014. Velkaantunut ihminen. Tutkijaliitto. Helsinki.

Viren Eetu & Vähämäki Jussi 2015. Seutu joka ei ole paikka. Tutkijaliitto. Helsinki.

Streeck Wolfgang 2014. Buying Time – The delaeyd crisis of democratic capitalism. Verso. London/New York.

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia:

Miten ratkaista ratkaisematon?

”Todellinen talous” – voiko siihen palata?

Työtä, työtä, työtä, mutta mitä me sillä oikein tarkoitamme?

Oman onnen sepän monet haasteet

Mainokset

1 Comment

  1. Päivitysilmoitus: Ilonpilaaja – Joonas Honkimaa

Kommentointi on suljettu.