Miten tahansa, niin aina kadut

Olen vielä itsellenikin selittämättömästä syystä alkanut kiinnostumaan Kierkegaardin ajattelusta. En ole vielä kovin pitkällä hänen ajattelunsa kanssa ja tunnen parhaimmillaankin hänen ajatteluaan hyvin apukoulutasoisesti. Vielä en ole siis tehnyt välejäni hänen kanssaan selväksi, mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sanomattakin on selvää, että tuo kovinkin uskonnollisista lähtökohdista filosofiaansa tekevä hahmo luo vähintään mielenkiintoisen vastinparin Karl Marxille, jota voisin väittää tuntevani, jos en nyt aivan tarpeellisissa määrin, niin rutkasti keskitasoa paremmin.

Eräs Kierkegaardin ajatus onkin minua tässä viime aikoina pohdituttanut. Pohdituttanut se on vieläpä tavallista enemmän, koska hänen tapansa kirjoittaa (lukuisat pseudonyymit, ”kuka oikeastaan puhuu?”) tekee toisinaan haasteelliseksi ymmärtää, mikä on hänen todellinen kantansa. Tämä pohdituttanut asia on hänen näkemys siitä, että teetpä kummin tahansa, niin aina tulet katumaan.

Jokainen varmasti tuntee tällaisia hetkiä tai tilanteita. Itse tunnen näin hyvin usein kirjoittaessani jotain. Jos jätän tekstin mätänemään pöytälaatikkoon, kadun jatkuvasti sitä, että minulla ei ollut rohkeutta sitä julkaista. Jos julkaisen tekstin, niin saatan katua sitä, koska se ajoi minut ”myrskynsilmään”. Joka tapauksessa näissä kohdin muistutan itseäni siitä, että tehty on aina parempi kuin tekemätön, jolloin yleensä hetkelliset katumuksen aallot kaikkoavat suurimmilta osin. On nimittäin jokseenkin tyhmää ihmisen kirjoitella jotain pelkästään itselleen, koska onhan kirjoittamisessa jotain samaa kuin vaikkapa musiikkiesityksessä: jonkun toisen se täytyy kokea, jotta se olisi oikeasti teos.

Mutta toisin kuin musiikissa, kirjoittaessa voi ihminen huomata erään ikävän puolen. Musiikissa harvemmin tullaan sanomaan, että unohdit tuon tai tämän asian (paskaksi sitä voidaan kyllä kutsua). Musiikkikappale on paljon rajatumpi teos. Kirjoittaessa, ennen kaikkea kirjoittaessa politiikasta, saattaa huomata, miten aina joku on kertomassa, miten tuo tai tämä asia unohtui, vaikka kirjoittajalla on siitä täysitieto itselläänkin. Unohtuu, että rajaaminen, tekstien tyylilaji ja julkaisualusta ovat olennaisia. Itse sain kokea tämän kerran, kun todettiin, että eräs osio jäi hieman sisällöttömäksi. Tietenkin kaikesta voitaisiin kirjoittaa aikamoinen kirja, mutta jos tavoitteena on muutaman kappaleen mittainen ajatuksia herättävä teksti, niin ei siinä aleta tietokirjaa väsäämään. Jälleen kerran: teitpä miten tahansa, niin aina kadut. Rajaat, niin kadut rajaamista. Et rajaa, kadut sitä, että teit tekstistäsi sellaisen, että sitä ei jaksanut kukaan lukea. Mutta tästä pelosta on vain päästävä yli ja tehtävä se mikä on tehtävä: kirjoitettava.

 

Mainokset