Politiikka ja itsestäänselvyydet

Mitä politiikka on? Jussi Vähämäki antoi siitä hyvän tiivistyksen tekstissään Time for Politics (2003). Politiikka on aina luopumista jo olemassa olevista ratkaisuista ja sijainneista. Siinä ei ole siis kyse jostain itsestään selvästä. Vähämäki painottaa, että kyse ei ole myöskään faktojen toistosta tai niiden uudelleen muistamisesta. Eikä kyse ole niiden järjestämisestä uudella tavalla. Kyse on tapahtumasta. Tapahtumasta, joka tuottaa muutoksen sen suhteen, mikä näyttäytyy normaalina tai täysin selvänä. Vähämäen mukaan politiikka tekee tämän leikkaamalla läpi olemassa olevien jakojen. (Vähämäki 2003, 187.) Tapahtuma avaa siis jotain uutta. Se tuottaa muutoksen tavassa kokea ja nostaa pintaan uusia elämän mahdollisuuksia (ks. Lazzarato 2006, 9-10). Todellinen politiikka ei siis ala esitettyyn kysymykseen vastaamisella, vaan itsestäänselvyyksien kyseenalaistamisella.

Tämä politiikan määritelmä tuli minulle mieleen, kun luin Wendy Brownin haastattelua. Häneltä kysyttiin, että kuka oikeastaan on uusliberaali? Tähän hän vastasi kääntämällä kysymyksen ympäri: kuka oikeastaan ei ole uusliberaali tänä päivänä? Brown muistuttaa, että hallitseva ”järjellisyys” (rationaliteetti, eng. rationality), kuten uusliberalismi järjestelee sekä rakentaa erilaisia arvoja siten, että sitä ei oikeastaan edes huomata. Hän käyttää termiä ”reality principles”, ”todellisuusperiaatteet” kuvaamaan sitä, miten elämme ajattelematta koko tätä asiaa. Uusliberaalit normit tunkeutuvat kaikkialle aina taiteesta työpaikoille. Brown korostaakin, että on jokseenkin vaikeaa paeta tätä uusliberaalia rationaliteettia. Jopa kovimmat uusliberalismin kriitikotkin käyttävät esimerkiksi sosiaalista mediaa ennemmin oman markkina-arvonsa korottamiseen kuin minkään sortin vallankumouksen rakentamiseen. (Brown 2018.)

Jotta politiikka olisi siis politiikkaa, pitäisi sen onnistua kyseenalaistamaan nuo ”todellisuusperiaatteet”. Sen pitäisi pystyä avaamaan jotain uutta suhteessa hallitsevaan ”järjellisyyteen”. Se tuntuu kuitenkin monesti käyvän yhä mahdottomammaksi. Esimerkiksi mikä tahansa hallinto, joka pyrkii uusliberalismin suhteen toiseen suuntaan, joutuu kohtaamaan mm. finanssipoliittisia kriisejä sekä luottoluokitusten laskuja. Sama koskee myös yksilöitä, kuten Brown muistuttaa. Jos yksilö lähtee toiseen suuntaan, on vaarana, että hän kohtaa köyhyyden, itsetunnon menetyksen ja kenties koko hänen selviytymisensä on vaarassa. (Brown 2015, 22.) Murtautuminen ulos uusliberalismista ei siis ole helppoa, mutta tuskin koskaan maailman historiassa on ollut helppo murtautua ulos vallitsevista ”todellisuusperiaatteista”. Vapauttava tapahtuma tuskin tulee itsestään, joten politiikka – itsestäänselvyyksien kyseenalaistaminen – on yhä tärkeämpää. Se vain vaatii kovaa työtä. Täytyisi todella ymmärtää, mitä meidän ympärillämme tapahtuu. Sen jälkeen pitäisi miettiä, miksi nuo asiat ottavat tietyn muodon, jonka jälkeen niiden murtaminen vasta käy mahdolliseksi, koska silloin ne eivät ole enää itsestäänselvyyksiä. Nimittäin kaikki asiat, jotka kerran ovat syntyneet, voivat myös kerran kuolla.

Lähteet:

Brown Wendy 2015. Undoing the Demos: Neoliberalism’s Stealth Revolution. Zone Books. New York.

Brown Wendy 2018. “Who is not a neoliberal today?” Saatavilla: https://tocqueville21.com/interviews/wendy-brown-not-neoliberal-today/ Haettu: 20.2.2018

Lazzarato Maurizio 2006. Kapitalismin vallankumoukset. Tutkijaliitto. Helsinki.

Vähämäki Jussi 2003. Time for Politics. Teoksessa Alternatives 28 (2003), s. 187-197

Mainokset