Pyhimys ja leipäjono

Kirjoitin aikanaan yhdistyksemme lehteen otsikolla ”Pyhimys ja leipäjono”. Jälleen olisi aika kirjoittaa jotain vappulehteä varten ja siksi tähän vanhaan kirjoitukseenkin törmäsin. En sitä luultavasti ole koskaan julkaissut omilla sivuillani, joten ajattelin sen nyt tehdä – hieman muokatussa muodossa. Ja jos olenkin, olkoot tämä sitten ”laajennettu versio”.

Kirjoitukseen innosti Facebookissa kiertänyt Tommy Tabermanin runonpätkä, tai ainakin hänen nimiinsä se oli laitettu. Tuo runo kertoi leipäjonosta. Runonkertojan saadessaan oman armopalansa hän uskaltautui kyselemään paljon muutakin. Hän alkoi kyselemään toisenlaisten jonojen perään. Missä on oikeuden jono? Missä on kauneuden jono? Missä on viisauden jono? Sanalla sanoen hän kyseli kaiken sellaisen perään, jota ihmisen voi katsoa tarvitsevan tai pitävän hyvänä. Aikansa kyseltyään hän sai aikamoisen tylyn vastauksen. Häneltä otettiin leipä suusta. Kansaa ei saa yllyttää kapinaan!

Samanlaisen tarinan voi nähdä toistuvan Hélder Câmaran kuuluisassa sitaatissa: ”Kun annan köyhille ruokaa, he kutsuvat minua pyhimykseksi. Mutta kun kysyn, miksi köyhillä ei ole ruokaa, he kutsuvat minua kommunistiksi.” Kaikenlaista hyvää saa tehdä, mutta jos päättää kysyä, mikä on pahan aiheuttanut, syytekirjelmä luetaan nopeammin kuin ehtii kissaa sanoa. Ihmisestä tulee kapinaan yllyttäjä, peräti pahainen kommunisti! Nälkäinen huolehtija muuttuu kapinakenraaliksi.

Nämä kuvaavat loistavasti meidän maailmaamme. Perimmäisten asioiden äärelle ei saa mennä. Esimerkiksi Zizek on tehnyt aivan oikean huomion, että tässä maailmassa saa kyllä esimerkiksi tuhansia dollareita ”nousevien hybridi postkoloniaalisten subjektien tutkimukselle”, mutta pyydähän rahoitusta tutkiaksesi isojen korporaatioiden talousrikoksia, niin luultavasti rahoituksen sijasta saat itseesi kohdistuvia murhayrityksiä. (Zizek 2003, 44.) Moni pitääkin itseään niin kovin radikaalina ja aktivistina, vaikka rahoitus tulee aivan niiltä samoilta tahoilta, joita niin nasevasti mukamas kritiikillä hieman tökittäisiin. He ottavat leipänsä eivätkä kysy toisten jonojen perään. He kenties ruokkivat köyhiä, mutta eivät kysy köyhyyden syitä. Ehkä syynä on se, että moni heistä elääkin oireista, minkä takia sairauden voittaminen ei olisi voitto, vaan taloudellinen häviö näille tahoille. Aivan sama, mikä on heidän subjektiivinen tuntemuksensa asiasta, jos objektiivinen asema todistaa toista.

Lähteet:

Zizek Slavoj 2003. The Puppet and the Dwarf:The Perverse Core of Christianity. The MIT Press Cambridge, Massachusetts London, England.

Mainokset

1 Comment

  1. Päivitysilmoitus: Yhteistunne – Joonas Honkimaa

Kommentointi on suljettu.