Tiikerin kalterit vai kamelin kyttyrä?

Joitakin vuosia sitten olisin varmasti nauranut, jos joku olisi sanonut, että tykästyn vielä eräänkin katolilaisen ajattelijan mietteitä tutkimaan ja punnitsemaan. Olisin kenties todistellut, että mitä sellaisella ihmisellä voisi olla sanottavanaan, joka heti alkuun julistaa oman puolueellisuutensa vieläpä sellaiselta pohjalta, joka vaatii muuttuja X:n, jota ei tieteellisesti voi todistaa. Mutta niin ajat vain vaihtuvat. G.K. Chestertonin pureva kritiikki aikaansa kohtaan tuntuu osaavan avata leukansa myös tänään. Hän kuvailee muun muassa sitä, miten modernit fraasit ja ideaalit ovat oikeastaan vain keinoja vältellä kysymystä siitä, mikä on hyvää. Puhutaan vapaudesta, edistyksestä sekä koulutuksesta, mutta ei hyvästä. Moderni ihminen tahtoo hylätä kaikki mielivaltaiset standardit ja syleillä vapautta: vanhat moraaliset kaavat tulee siirtää edistyksen tieltä. Mutta niin, kukaan ei vain tohdi sanoa, mikä on hyvää, mutta sitä tulisi kuulemma saada lisää.[1]

Jos minun pitääkin osoittaa yksi puute ns. edistyksellisten ajattelussa tänä päivänä, on se juuri tuo sama vanha: halutaan hyvää, mutta ei tohdita sanoa, mitä se on. Halutaan kaikenlaista, mutta pelätään vetämästä rajaa johonkin. Pian huomataan, että mahdollisuus siihen tai tähän muuttuikin kadotetuksi elämäksi, joka ei koskaan ottanut muotoa, vaan se halusi vain unelmoida kaikesta. Herätys tällaisesta unesta voi olla hyvinkin raju. Palaan taas kadotukseen tuomitun teemaan. Kuten Eagleton sanansa asetti hyvin, kadotettu on ihminen, joka ei suostu polvistumaan oman äärellisyyden ja oliomaisuutensa edessä. Tästä syystä ylpeys onkin saatanallinen pahe.[2] Chestertonkin kirjoitti osuvasti, että vapaudella ja vapauttamisella on rajansa. Asioita ja olentoja voi vapauttaa vierailta ja satunnaisilta laeilta, mutta et niiden todellisen luonnon laeilta. Voit vapauttaa tiikerin kaltereiden takaa, mutta vapauttaessasi kamelin kyttyrästään vapautat sen olemasta kameli.[3] Kysymys siis kuuluu, mikä on ihmiselle hänen kalterinsa ja mikä on hänen kyttyränsä, jotta ei päädyttäisi vapauttamaan ihmistä olemasta ihminen. Joskus tuntuu siltä, että tämä ei ole aivan selvää aikamme poliittisille aktivisteille tai ihan vain perinteisille poliitikoillekaan.

Kirjassaan Orthodoxy on Chesterton vuorostaan kritisoinut sitä, miten tahdon-palvojat Nietzschestä lähtien puhuvat tahdosta aina jonakin sellaisena, joka näyttäisi laajentuvan ja murtautuvan kaikkialle. He eivät vain tohdi nähdä sitä, että jokainen teko on myös samalla itsensä rajaamista. Kun valitset jotakin, päädyt hylkäämään kaiken muun. Samaisessa kirjan osiossa Chesterton käsittelee laajemminkin tätä kysymystä. Hän ottaa esimerkiksi jakobiinit, jotka osasivat sanoa, mitä vastaan he taistelevat, mutta myös sen, mitä vastaan he eivät taistele. Verraten moderni kapinallinen on Chestertonin mukaan skeptikko, joka ei luota täysin mihinkään. Hänellä ei ole lojaalisuutta mitään kohtaan, joten hän ei voi olla oikea vallankumouksellinen. Tällaiselle hahmolle tyypillisiä piirteitä on Chestertonin mukaan mm. hylätä avioliittokäsitys, mutta syyttää aristokraatteja sen kohtelemisesta valheena. Kutsua lippua pelkäksi helyksi, mutta valittaa, jos joku alistaja meinaa toiselta tuon helyn ottaa pois. Kaiken kaikkiaan tämä moderni vallankumouksellinen kirjoittaa toisaalla politiikasta siten, miten ihmiset tallovat moraalia, ja toisaalla kirjoittaessaan etiikasta hän osoittaa, miten moraali talloo ihmisiä. Kapinoimalla kaikkea vastaan on tuo kapinallinen menettänyt oikeutensa kapinoida mitään vastaan. Hänestä on tullut hyödytön.[4] Tässä uskoakseni piilee jotain tärkeää: mikä on esimerkiksi tämän päivän kapinallisen päämäärä? Mitä hän oikeasti tahtoo, kun tahto siis todella ymmärretään rajauksena, tekona eikä valheellisena ajatuksena kaikesta ja kaikkialle murtautuvasta vapaudesta? Yritetäänkö liian monesti repiä irti kaltereita, mutta käsiimme jääkin vain kyttyrä ja verta valuva olento?

 

Lähteet:

Chesterton G.K. 1986. Heretics. Teoksessa Collected Works. Ignatius Press. San Francisco.

Chesterton G.K. 1986. Orthodoxy. Teoksessa Collected Works. Ignatius Press. San Francisco.

Eagleton Terry 2010. On Evil. Yale University Press. New Haven/London.

 

[1] (Chesterton 1986 A, 51.)

[2] (Eagleton 2010, 26.)

[3] (Chesterton 1986 B, 245.)

[4] (Chesterton 1986 B, 243-245.)

Mainokset