Kaksi herraa

Viime aikoina mieleeni ovat palanneet eräät Raamatun sanat. Ne löytyvät Matteuksen evankeliumista kohdasta, jossa puhutaan Jumalasta ja mammonasta. Ne menevät näin: ”Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.”

Tiedämme kuitenkin, että tässä maailmassa on ihmisiä, jotka uskottelevat itselleen voivansa tehdä juuri tuon: palvovansa kahta herraa. Erityisesti Yhdysvaltojen luvatusta maasta voi löytää yhden jos toisenkin esimerkin, mutta eipä tuota tarvitse liikoja omien rajojen ulkopuolellekaan lähteä heitä katselemaan. Se käy heiltä jopa siinä määrin helposti, että asiaa uteliaisuuttaan pohtiva saattaa alkaa epäilemään heidän löytäneen jostain sellaisen taitavan teologin, jolla on kykyä kääntää sanat juuri oikein: jos ei porsaanreikää muuten synny, niin kai sen voi tehdä poraamalla. Tai ehkä minä olen vääräoppinen, kun tällaista mietin. Noh, huonompi juttu sitten oikealle opille.

En kaikesta huolimatta oikein keksi tuosta evankeliumin kohdasta mitään sellaista vertauskuvallista sivujuonnetta, joka antaisi itseään hurskaana pitävälle ihmiselle oikeutuksen palvoa mammonaa siinä määrin, että se ajaa ohi kaikista muista opeista. Pääoman pidättelemätön nälkä tuskin voi kristillisen opin mukaan nousta Jumalan yläpuolelle. Ja jos jonkun mielestä voi, niin jopa minä, joka en ole mikään ekspertti asian suhteen, uskallan epäillä tuollaista tapausta vääräoppisuudesta. Mutta jos se on kuitenkin sitten oikeaa oppia, niin – jälleen – huonompi juttu oikealle opille. Mutta niinhän se on, kuten Augustinus totesi: ”…ellei ensin ole sisällä, ei voi olla antikristus.” (Augustinus 2016, 69.) Joskus nimittäin mietin näitä niin Jumalassa voimakkaita, että pelipaidan väri saattaa olla lopulta aivan toisen joukkueen

Lähteet:

Augustinus 2016. Kaikki rakkaudesta. Saarnoja Ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä. Kirjapaja. Helsinki.

 

 

Mainokset