Ihmisen syyllisyydestä

Olen lueskellut hiljakseen kirjaa nimeltä Ihmisen syyllisyydestä (1960). Sen on kirjoittanut Paul Tournier. Siinä on paljon kristillisiä vaikutteita, mutta uskallan veikata, että jopa paatunein ateisti saattaisi löytää siitä jotain mieltä kiinnostavaa. Mutta olkoot ihmisen vakaumus mikä tahansa, niin minulta löytyisi kyllä pieni lista, joille teeman käsittelystä voisi olla hyötyä: minä itse mukaan lukien.

Palasin siis eilen kirjan lukuun Tuomitseva mieli – jokainen syyttää sekä sen jälkeiseen lukuun Tuomitseva mieli – Jokainen puolustautuu. Näillä sivuilla lepää monet tärkeät ajatukset. Esimerkiksi me saatamme tuntea syyllisyyttä silloinkin, kun tiedämme olevamme oikeassa. Syyllisyys voi kasvaa esimerkiksi siitä, että epäilemme keinoja, joihin turvaudumme kuin myös sitä, että onko meillä itsellämme oikeutta ryhtyä syyttäjiksi. Jokainen ihminen kun kärsii siitä, että on ristiriidassa toisten kanssa. On aivan sama, kuinka vankka on oman näkemyksensä oikeudellisuudesta, niin kukaan ei rakasta olla eripuraisuuden välineenä. Mutta ristiriitoja ei voi välttää. Kuten Tournier kirjoittaa, pieninkin solu säilyy vain puolustaessaan itseään lakkaamatta ympäristöään vastaan. Onkin olemassa niin sanottu lyömisvelvollisuus. Ongelma on vain siinä, että se tuottaa samalla myös lisää syyllisyyttä. Tournier toteaakin, että vaikka Gandhi kieltäytyi käyttämästä fyysistä voimaa ja ruoskaa, hän silti käytti hengen ruoskaa – ja se ei iske välttämättä sen pienempiä haavoja.[1]

Lisäksi Tournierin mukaan me voimme valita aina vain erilaisten syyllisyyksien väliltä. Tunnemme nimittäin syyllisyyttä jo esimerkiksi siitä, että ilmaisemme vakaumuksemme kuin myös siitä, ettemme tee niin. Omatunto alkaa kuiskia aina silloin kun olemme lymysillä toisen ihmisen kanssa. Syyllisyys onkin erityisen olennainen teema myös kaikessa sosiaalisessa ja poliittisessa taistelussa. Niiden klassinen kaava noudattaakin syyllisyyden termejä. Ihmiset syyllistävät toisiaan, jotta voisivat vapautua omasta syyllisyydestään. Tosiasia kuitenkin on, että kaikki ihmiset ovat tahraantuneita.[2] Silti yleensä politiikassa paikalla tuntuu olevan toinen toistaan moraalisesti parempia ihmisiä, vaikka heidän hengen ruoskansa pauke kertoo vain omaa kieltänsä heidän omasta syyllisyydestään. Kenties omat kärkevät sananikin vuosien varrella politiikan eri yhteyksissä ovat olleet juuri tätä: syyllisyyden siirtämistä. Mutta monta kertaa on tullut otettua myös tuon ruoskan isku omaan selkään, kun joku toinen päätti siirtää hieman syyllisyyttään toisaalle.

Jokainen puolustautuu-luku kertoi vuorostaan enemmän siitä, miten tärkeää on olla tuomitsematta toista. Ihminen puolustautuu aina, kun hän saa syyttävän iskun. Hän puolustautuu aivan samoin, kuten Tournier korostaa, kuin häntä uhkaisi nälkä, kylmä tai villieläimet. Kuolettava uhka on torjuttava. Aggressiivisuus ja pakeneminen ovat molemmat aivan luontaisia vastauksia tuomioon.[3] Tässä uskoakseni tuleekin esille tuo lyömisvelvollisuus. Vain typerys jättäisi puolustautumatta, jos häntä uhkaa jokin voima.

Mutta mitä sitten, jos syytetty on oikeasti syyllinen? Miten hän voisi tunnustaa syyllisyytensä ilman, että kokee sen tappioksi? Tournier väittää, että tämä voi tapahtua vain hiljentymisen ja hyväntahtoisuuden tilassa. Kun tuomio siirretään pois, voi ihminen astua nöyrtymisen ja armon tielle. Jos tuomio kuitenkin roikkuu hänen yllään kuin miekka, hän ajautuu puolustusmekanismeihin. Tuomio katoaakin, kun tuomitsemisenhalu häviää. Tuomitsemisenhalu häviää taas silloin, kun tuomitsija itse tulee tietoiseksi omista virheistään. Puhuessaan näistä omista virheistä voi hän luoda luottamuksen tilan, jossa luottamus vastaa luottamukseen. Syytettykin alkaa puhumaan avoimesti virheistään, joita hän peitteli ollessaan tuomion alainen. Tunnustaminen onkin ”tarttuvaa”.[4] Eli ilman armoa, ilman hyväntahtoisuutta, taistelu jatkuu, jatkuu ja jatkuu.

 

Kirjallisuus:

Tournier Paul 1960. Ihmisen syyllisyydestä. Werner Söderström osakeyhtiö. Porvoo.

Lähteet:

[1] (Tournier 1960, 102.)

[2] (Tournier 1960, 103, 107.)

[3] (Tournier 1960, 110-111.)

[4] (Tournier 1960, 113, 117.)

Mainokset

1 Comment

Kommentointi on suljettu.