Antikristus ja nouseva tuuli

Olen tänään valmis järkyttämään lukijoitani lainaamalla hieman Leniniä. Teenkö sen puhtaasta shokkiarvosta? Kenties, mutta teen sen silti. Koittakaa kestää. Ei se pitkä lainaus ole. Hän nimittäin kirjoitti aivan oikein, että politiikassa ei ole merkitystä sillä, kuka välittömästi ajaa joitain tiettyjä katsomuksia. Pitää ennemmin tarkastella sitä kenelle nämä katsomukset ja toimenpiteet ovat edullisia. Ei sovi uskoa korulauseisiin. Pitää kysyä: kenelle se on edullista? (Lenin 1976, 19-20.)

Edellinen palasi mieleeni kenties hieman yllättävältä suunnalta. Lueskelin tuossa nimittäin sellaisen kirjan kuin Kaikki rakkaudesta. Saarnoja Ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä (2016), johon on koottu nimensä mukaisesti Augustinuksen saarnoja aiheesta. Hän korostaa siinä, miten tekoja tarkasteltaessa pitäisi aina tarkastella myös niiden motiivia. Hän kysyykin: ”Mikä on siis se, joka erottaa toisistaan Isän luovuttamisen, Pojan itsensä luovuttamisen ja opetuslapsi Juudaksen luopumisen opettajastaan? Se, että Isä ja Poika tekivät kaiken rakkaudesta, mutta Juudas teki sen pettääkseen.” Hän päätyykin toteamaan, että ei tule tarkkailla pelkästään mitä ihminen tekee, vaan pitäisi tarkkailla sitä, mikä on motiivi tuon toiminnan taustalla. Augustinuksen mukaan ihmisten tekoja tulisikin erotella ainoastaan rakkauden juuren avulla. Paljon voi tapahtua sellaista, mikä näyttää hyvältä, mutta se ei kasva rakkauden juuresta. (Augustinus 2016, 152-153.) Motiivilla on väliä.

Jonkin liikkeen sisällä voi siis olla monenlaista lausuntoa tai tekoa, jotka eivät välttämättä aja liikkeen asiaa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kaikki mikä tulee vaikkapa sosialidemokraatin suusta ei ole automaattisesti sosialidemokraattista, jos se ajaa esimerkiksi pääoman asiaa. Samoin on tekojen laita. Lausujalla tai tekijällä ei ole siis väliä, olkoot hänen tunnuksensa mikä tahansa, jos ne eivät ole linjassa aatteen kanssa ja tehty oikeasta syystä. Kysymys on aina siitä, kuka oikeasti puhuu, kun poliitikko avaa suunsa. Uskonnollisesta näkökulmasta voidaan todeta, että vaikka kaikki kutsuisivat sinua kristityksi, niin mitä hyötyä tuosta nimestä on sinulle, jos sen takana ei ole tosiasioita? Jos joku taas nimittää sinua pakanaksi, niin teoillasi sinun tulee osoittaa olevasi kristitty. (Augustinus 2016, 117.) Yritän tässä kenties kömpelösti tehdä selväksi sen, että nimitys – olkoot se sitten kristitty, sosialidemokraatti tai mikä tahansa – ei tee yhdestäkään nimityksen kantajasta automaattisesti siihen liitetyn aatteen tai uskon ylläpitäjää, sen puolesta toimijaa. Jäsenkirja, kaste tai mikään muukaan todistus ei liitä ihmistä automaattisesti aatteeseen tai uskoon. Kuten Augustinus totesi antikristuksista, niin täytyy heidänkin olla ensin sisällä (eivätkö he silloin kanna tunnuksia, omista ”todisteita”, vaikka eivät usko?). Hän lisäksi korostaa, että toisaalta on yhdentekevää, oletko sisällä vai ulkona, koska antikristus on aina rikkaviljaa. Ja mitä jos rikkavilja on vielä sisällä? Hän ei ole vielä kohdannut nousevaa tuulta. (Augustinus 2016, 69, 78.) Tämä vuorostaan palautti mieleeni ajatuksen, josta muistaakseni Rosa Luxemburg kirjoitti, miten opportunismi on kuin suokasvi, joka kyllä kasvaa ja leviää vallan hyvin tyynessä vedessä. Mutta kunhan virtaus lähtee liikkeelle, suokasvi uppoaa syvyyksiin.

Molemmissa tapauksissa – Leninissä ja Augustinuksessa – on kyse järkähtämättömyydestä idean suhteen. Toinen nyt sattuu olemaan kommunisti ja toinen katolilaisten suosikki, mutta ajatus on tietyiltä osin sama. Kyse on siitä, että taustalla on oltava jokin itseä suurempi, jokin päämäärä, joka estää ajamasta poliittisesti tai uskonnollisesti ihan mitä sattuu haluamaan. Oikeaoppisuudella on väliä. Päämäärän täytyy myös ohjata jokaista tekoa. On siis oltava hyvin tarkkana sen suhteen, kenen etuja oikeasti ollaan ajamassa, kenen puolesta juhlapuheiden jälkeen me oikeasti toimimme, koska se paljastaa onko ihminen ”uskossa”, vastaako teot nimitystä. Onko teko tehty rakkaudesta? Onko sanat sanottu aatteen puolesta vai sitä vastaan? Yksinkertaisesti: Missä hengessä ja mitä varten? Päätän tämä kirjoituksen Augustinuksen ajatukseen siitä, että voiko todella väittää rakastavansa keisaria, jos vihaa hänen lakejaan? Eikö hänen lakiensa kunnioittaminen osoita rakkautta häntä kohtaan? (Augustinus 2016, 202.) Aatteella on nimittäin väliä, vaikka olisikin maltillinen sosialidemokraatti. Sitä ei tule ottaa keveästi. Se on kaukana hauskasta. Pitää oppia noudattamaan sen lakeja, jotta nouseva tuuli ei nappaa mukaansa. Pitää oppia seisomaan alkuperäisen päämäärän suhteen järkähtämättömänä, jotta virtaus ei vie mennessään.

 

Lähteet:

Augustinus 2016. Kaikki rakkaudesta. Saarnoja Ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä. Kirjapaja. Helsinki.

Lenin 1976. ”Kenelle edullista?” Valitut teokset osa 5. Kustannusliike Edistys

Mainokset