Teoriasta ja ideologiasta – miksi käytäntö ei riitä?

Slavoj Zizek on kirjassaan The Plague Of Fantasies (2008) käyttänyt elokuvaa They Live (1988) esimerkkinä ideologiasta. Elokuvan päähenkilöllä on lasit, jotka auttavat häntä näkemään asioiden todellisen laidan. Muun muassa mainokset näyttävät piilotetun viestinsä. Esimerkin hienous on siinä, että ideologia on nimenomaan luonnollinen tilamme. Me tarvitsemme aina jonkinlaiset lasit nähdäksemme sen läpi. Rakentuuhan meidän yhteiskunnallinen kokemuksemme aina jonkinlaiselle fantasialle, joka tarjoaa meille yhteiskunnallisen todellisuutemme. (esim. Zizek 2008 A, 30:45;49.)

Me emme siis koskaan ole täysin välittömässä yhteydessä todellisuuteen ja siksi onkin kiinnitettävä huomiota siihen, miten kokemuksemme todellisuudesta rakentuu. Me olemme luonnostamme ideologian sokaisemia. Todellinen politiikka alkaakin vasta siitä, kun alamme pohtimaan ja kyseenalaistamaan sitä, mikä tuottaa todellisuutemme järjestyksen. Eikö esimerkiksi tavarafetisismi, jota voidaan pitää kapitalistisen fantasian peruspilarina, ole eräänlainen uskomus, joka pyörittää meidän yhteiskuntaamme? Eikö kaikki rikkaus yhteiskunnassamme näyttäydy tavaran kaavussa? (ks. Marx 2008, 13). Ehkä meidän siis pitäisi kysyä joukko kysymyksiä. Miten tavaramuoto syntyy? Miten työvoimasta tulee tavara muiden joukossa jne.? Asian kanssa pitää kuitenkin olla tarkkana. Aiheeseen liittyen Zizek onkin kirjoittanut, että Marxin ja Freudin selittämisen tavassa onkin jotain yhteistä – ja sen sisältämä oppi on tässä ymmärrettävä. Niin unien kuin tavaroiden kohdalla pitää välttää sitä, että yrittäisi löytää jotain salattua sisältöä niiden takaa. Analyysin tarkoituksena ei ole paljastaa jotain muodon kätkemää, vaan paljastaa muodon salaisuus itsessään. (Zizek 2008 A, 3.)

Uskoakseni valtavirtaisen vasemmiston (johon toki myös itsekin puoluetaustaltani lukeudun) ongelma onkin siinä, ettei se kykene miettimään tätä muodon salaisuutta. Kapitalistinen fantasia saa elää rauhassa, koska tavara otetaan annettuna. Uskoakseni Cockshott ja Cottrell osuivat maaliinsa kritisoidessaan, että länsimaalaisella sosialidemokratialla ei ole mahdollisuutta puolustaa ”sekoitustaan”, niin kauan kuin se ei kykene kuvaamaan, mitä ei-tavaramuotoiset tuotantomuodot viime kädessä olisivat. Ainoiksi aseiksi jää moralisoivat ja muutenkin epämääräiset keinot. (Cockshott & Cottrell 2012, 11). Kirjassaan Uusi sosialismi (2012) he yrittivätkin antaa tähän jonkinlaista vastausta ja kirjaa voikin suositella, joskin se ei välttämättä anna tyhjentävää tai riittävää vastausta. Kirjan viesti on kuitenkin selkeämpi, jos sitä lukee ideologiaa koskevan teorian lävitse: jos emme harjoita kritiikkiä ideologiaa kohtaan, olemme tuomittuja lopulta sen pyörittämään todellisuuteen. Minkäänlaista sosialismia tai muutakaan kapitalismin jälkeistä maailmaa ei voida rakentaa, jos tavaran merkitystä ei ymmärretä. Se ei ole sattumaa, että Marx aloitti jo aikanaan kuuluisan kirjansa tavarasta kertovalla luvulla. Mitään todellista muutosta ei näet voida saavuttaa kierron tasolla, kuten monet nykypäivän sosialistit rakastavat unelmoida. Todellinen muutos lähtee tuotannosta, asioiden lattiatasolta.

Kun siis rakennamme käyttökelpoista teoriaa, on sen tarkoituksena tarjota aseita ideologiaa vastaan eikä vain selittää, mitä ympärillämme tapahtuu. Teorian avulla me saamme omat lasimme, joiden avulla voimme hahmottaa maailmaa selkeämmin, jotta tietäisimme, mitä olemme ensinnäkin tekemässä. Se, joka näkeekin teorian turhana politiikalle, on läpeensä ideologian lävistämä. Tässä kohtaa olenkin hävyttömän puristi: todellinen työväenliike ei lähde pelkästä spontaanista toiminnasta, jonkinlaisesta käytännön läpikyllästämästä puuhastelusta vaan teoriasta. Kuten Terry Eagleton on todennut, ihan kuka tahansa pystyy kyllä saavuttamaan jonkinlaisen antikapitalistisen tietoisuuden. Siihen ei tarvita kuin vähäisen älykkyyttä ja muutama vilkaisu ympärillä olevaan maailmaan sekä jonkinlainen moraalinen ymmärrys. Toista se on, jos tarvitsee selvittää globaalin kaupan mekanismeja tai rakentaa työläisten instituutioita. (Eagleton 2007, 43.) Sanalla sanoen teorian tehtävänä on selvittää meille ideologian pyörittämän yhteiskunnan mekanismeja kuin myös hahmotella tietä ulos siitä. Se on kaiken todellisen politiikan lähtökohta.

Jokaisen poliitikon (ainakin vasemmistolaisen sellaisen) pitääkin tehdä valinta sen suhteen, tunnustaako hän ideologian yhdeksi taistelukentäksi vai ei. Jos puhutaankin vasemmistolaisista liikkeistä, niin näemme niiden usein jakaantuvan sisäisesti oikeistoon ja vasemmistoon. Molemmilla on omat ongelmansa. Oikeistoa kuvaa pitkälti sen uskollisuus vallitsevalle ideologialle (tiedostaen tai ei), kun taas vasemmisto pyrkii sitä kritisoimaan ja muuttamaan. Mutta jos oikeisto jääkin kyvyttömäksi tuottaa minkäänlaista todellista muutosta, niin vasemmisto saattaa alkaa vaatimaan kaiken heittämistä ympäri. Toinen rakastuu jähmettyneeseen tilaan, toinen rakastaa jatkuvaa avautumista. Vasemmisto voikin liiallisuuksissaan ajautua tilanteeseen, jossa unohtaa, että jonkinlainen ideologia on aina välttämätön, ohittamaton asia. Silloin lopputulema ei ole enää vapauden vaan hulluuden tila, jossa mikään ei pysy paikallaan. En ehdota tosin tässä mitään kultaista keskitietä, vaan tunnen luonnollisesti enemmän sympatiaa vasemmistoa kohtaan, mutta sen tulisi oppia pitämään aatteellinen hevosensa poissa laukalta ravikisoissa.

Lähteet:

Cockshott W. Paul &  Cottrell Allin. 2012. Uusi sosialismi. Sosialismi.net. Tarmpereen Yliopistopaino. Tampere.

Eagleton Terry 2007. Lenin in the Postmodern age. Teoksessa Lenin Reloaded – Towards a Politics of Truth. Toim. Zizek Slavoj. Duke University Press. Durham/London. s. 42-58

Karl Marx 2008. Capital. A new abridgement – Oxford world’s classics. Oxford university press. Great Britain.

Zizek Slavoj 2008 A. The Sublime object of the ideology. Verso London / New york.

Zizek Slavoj 2008 B. The Plague Of Fantasies Verso. London/New York

 

 

 

Mainokset