Rakkauden ylistys

Sain viimein luettua Alain Badioun lyhyen kirjan (paremminkin haastattelun) nimeltä In Praise of Love (2012). Olin minä siihen joskus aiemminkin jo tarttunut, mutta ehkä oletin löytäväni siitä jotain poliittisesti kiinnostavaa ja petyin. Kun sitten aloin lukemaan sitä sellaisenaan, niin huomasin, että sen politiikkaa käsittelevä osio olikin ehkä kaikista tylsin koko kirjassa. Näin paljon lukukokemukseen voi vaikuttaa se, millä tavalla siihen suhtautuu. 

Kirjan ensimmäiset sivut tuovat mieleen erään lainauksen Robert Frostilta, joka kirjoitti: “Äidiltä vie parikymmentä vuotta tehdä pojasta mies, ja sitten toinen nainen tekee hänestä hupsun parissakymmenessä minuutissa.” Badiou näet esittää kirjan alussa, että on olemassa sellainen stereotyyppinen hahmo kuin rakastunut filosofi, jonka stoalainen tyyneys ja tarkoin harjoiteltu epäluottamus intohimoa kohtaan haihtuvat taivaan tuuliin, kun huoneeseen astuu kaunis nainen ja valloittaa hänen mielensä. (Badiou 2012,1). Rakkaus kirjoittaa maailman uusiksi. 

Mitkä sitten olivat kirjan mielenkiintoisimmat annit? Esittelen niistä muutaman. Eräässä kohtaa Badiou päätyy esittelemään Lacanin ajatusta, ettei ole olemassa seksuaalista suhdetta. Seksissä ihminen on todellisuudessa suhteessa vain itseensä toisen välittämänä. Mitä taas tulee rakkauteen, se ei ole tämän “suhteen” naamio, vaan rakkaus tulee korvaamaan tuon ei-suhteen. Rakkaus pyrkii lähestymään toisen olemusta eikä vain olemaan mielihyvää, joka lopulta on vain jokaisen oma. Rakkaus ei ole vain kuvitteellinen kerros maalattuna seksin ylle. (Badiou 2012, 19.) Myöhemmin kirjassa Badiou kyllä korostaa, että seksuaalinen kanssakäyminen on olennainen osa rakkautta (sen prosessia?) ja se erottaakin sen suhteena esimerkiksi ystävyydestä. Mielestäni Badiou tekee kuitenkin hyvin koko kirjan mitan, että hän päätyy puolustamaan rakkautta sitä vulgaaria näkemystä vastaan, että se olisi pelkkä illuusio, jonka varassa laji pyrkii lisääntymään tai että se olisi vain eräs nautinnon muoto. Onkin ilo lukea tekstiä, joka pyrkii puolustamaan rakkautta maailmassa, jossa kyllä puhutaan lakkaamatta rakkaudesta, mutta se latistetaan lähes joksikin “eläimelliseksi” tai siitä tehdään kliinistä. Rakkaus pyritään puhdistamaan siitä tekijästä, joka tekee siitä rakkauden: sattumasta. Tästä kertovat, kuten Badiou tähdentää, erilaiset deittisivustot, joihin ihmiset syöttävät tietojaan ja olettavat löytävän näin itselleen sopivan kumppanin. 

Badiou kuvaakin, miten rakkaus alkaa aina kohtaamisella, johon hän liittää kvasi-metafyysisen käsitteen, tapahtuman. Tapahtuu jotain, mikä ei suoraan ole tulosta asioiden järjestyksestä. Rakkaus on “yllätys”. Tältä pohjalta rakkaus voi alkaa elää ja kukoistaa. Olennaista on, että kyse on eräänlaisesta maailman synnystä, jossa maailmaa ei katsota enää yhden vaan kahden näkökulmasta. (Badiou 2012, 28-29.) Mutta Badiou ei anna itsensä tarrautua rakkauteen sen pelkässä äärimmäisen romanttisessa mielessä. Hänen mukaansa rakkaus on ennemmin eräänlainen sitkeä seikkailu, joka on yhtä aikaa rakennelma, joka kestää. Hänen mukaansa aito rakkaus on jotain sellaista, mikä selviää ajan, paikan sekä maailman esittämistä monista haasteista. (Badiou 2012. 32.) Mutta tuo kummallinen sattuma pitää muuttaa kohtaloksi ja se onnistuu rakkauden tunnustuksella, joka saattaa ihmiset yleensä ramppikuumeen partaalle. (Badiou 2012, 2012, 43-44.) 

Kenelle sitten suosittelisin tätä vain 104 sivun mittaista kirjaa? Luultavasti ihan kenelle tahansa. Koskettaahan se jotain sellaista, mikä on todellakin erityistä ihmiselle eikä koskaan ole turha pysähtyä sellaisten asioiden äärelle, jotka otamme ehkä liiankin itsestäänselvinä. 

Lähteet:

Badiou Alain 2012. In Praise of Love. Serpent’s Tail. Lontoo.