Istu alas ja lue!

Pohdin tässä iltani iloksi, mikä mahtaisi olla se kirja, jonka valitsisin, jos saisin pakottaa toisen lukemaan sen. 

Ensimmäiseksi pohdin jotain hyvää romaania. Pakko on kuitenkin myöntää, etten ole lukenut niitä tarpeeksi, jotta sieltä osaisin tähän tarkoitukseen mitään valita. Voisin toki leikkiä intellektuellia ja ehdottaa Camusin Sivullista (yksi niistä harvoista klassikoista, joita edes olen lukenut), mutta vaikka se oli hieno kirja, niin taisin enemmän viihtyä aikanaan Kay Scarpettan tutkimusten parissa. En siis valitse kirjaa tästä genrestä, vaan jostain muualta.

Valitsisinko sitten jonkun kirjan, jolla nostaa arvostusta tietyissä piireissä? Miten olisi Karl Marxin Pääoma? Teos, josta moni kuvittelee monenlaista, mutta harva on sitä lukenut. Tästä näkökulmasta se voisi olla hyvä teos, jotta ei tarvitsisi kuunnella uudelleen ja uudelleen: “Marxilla oli paljon hyviä ajatuksia, mutta…” Harvoinpa tämän tokaisija nimittäin viittaa hänen työn kaksoisluonnetta tai tavarafetisismiä koskevaan ajatteluun. Mutta ei, ei se olisi tämäkään kirja. 

Mikä kirja se sitten olisi? Valinta ei lopulta ole vaikea. Se on kahden väliltä: G. K. Chestertonin Orthodoxy tai Everlasting Man. Niistä minä valitsisin toisen ja laittaisin sinut – hyvä lukijani – lukemaan. Tehtävän annon mukaisesti valitsen yhden: Orthodoxyn. Kirjaa ei ole vaikea saada käsiinsä. Löytyy se aivan laillisesti Internetistäkin – ja ihan kokonaisuudessaan. Orthodoxyn valitsen myös sen takia, että Everlasting man avautuu uskoakseni paremmin sen jälkeen. Oma kopioni (tai paremmin kokoelma, jonka mukana teos oli) on ottanut hieman osumaa Kosin suolaisesta merivedestä, koska luin sen loppuun meren äärellä ollessani vaimoni kanssa häämatkalla. Ehkä kirjaan siis sisältyy minulle jotain “ulkokirjallistakin”, mutta eivät ne lukuisat ihmiset, jotka ovat kirjasta lumoutuneet, ole sitä häämatkallaan lukeneet. 

Sivustoni lukijat ovat varmaan huomanneetkin, että lainaan nykyään enemmän Chestertonia kuin Marxia. En minä vanhaa partasuuta ole hylännyt, mutta hän ei pysty tarjoamaan sellaisia ajatuksia, joita Chesterton tuntuu iskevän ilmoille lähes joka kappaleessa. Jos saisinkin mahdollisuuden aikakoneella tavata toisen näistä herroista, valitsisin Chestertonin. Olen näet valitettavan vakuuttunut siitä, etten tulisi toimeen Marxin kanssa ihmisenä, joten pidän häneen kunnioittavaa etäisyyttä (jonka ajallisuus tekee jo aivan itsestään). Chestertonin kanssa saattaisiin taas kuvitella viettäväni hyvän illan pubissa puhuen kaikesta maan ja taivaan väliltä. Hän on nimittäin kirjoittaja, joka saa aikaan oivalluksen iloa. Toisinaan hänen tekstinsä tuntuvat myös palauttavan maailmaan, jonka on kuvitellut jo kadonneen. Tarkoitan tällä sitä, miten tietyt hänen ajatuksensa kuin herättelisivät muistoja menneestä (henkilökohtaisesta sellaisesta), jolloin elämä oli selkeämpää. Samalla nämä herättelyt pakottavat kysymään: onko sen oltava sen epäselvempää nyt? Me (post)modernit ihmiset ehkä liian usein sotkeudumme omaan erikoisuuteemme tai erityisyyteemme. Unohdamme katsoa maailmaa sellaisena kuin se on: siinä vain, mutta ihmeellisenä. Me keräämme matkamme varrella tuhansia suomuja silmiemme eteen, joista emme pääse eroon. Chesterton voi auttaa noiden suomujen poistamisessa. En oikeastaan tohdi edes paljoa sanoa kirjasta. Se pitää lukea. Ja enkö itselleni asettanut tehtäväksi valita kirjan, jonka voin pakottaa lukemaan? Tämän kirjan voisin ajatella pakottavani lukemaan. Onneksi en sellaista joudu tekemään, vaan voin luottaa siihen, että joku kiinnostunut lukee ensin sivun sitä, sitten toisen ja kolmannen… Ja ehkä kokee sen saman ajatuksellisen muutoksen, jonka herra Chesterton minussakin aiheutti.