Kärsimys vailla syytä

Jobin tarina on monelle tuttu: saatana saa luvan Jumalalta koetella Jobia. Saatana näet uskoo Jobin vanhurskauden johtuvan vain siitä hyvästä elämästä, jota hän saa elää. Hänen tavoitteensa on saada Job kiroamaan Jumala. 

Mutta mistä tarinassa on oikeastaan kyse? Muun muassa Zizek käsittelee mielenkiintoisella tavalla Jobia kirjassa The Monstrosity of Christ  ja sen luvussa From Job to Christ. Vahvasti nojautuen G. K. Chestertonin ajatteluun ja hänen tekstiinsä Introduction to the Book of Job hän tekeekin muutaman hyvän huomion. Zizek väittääkin, että koko tarina olisi ensimmäisiä ideologiakriittisiä kirjoituksia. Jobin ystäväthän yrittävät löytää Jobin kärsimyksistä merkityksen, asettamaan ne niin sanotusti “kontekstiin”, mutta lopulta tiedämme, että he olivat täysin väärässä. Jokin Jobista johtuva syy heidän mukaansa kärsimyksille täytyy olla. He muistuttavat kenties niitä poliitikkoja, jotka ovat valmiita sulkemaan silmänsä ihmisten kärsimyksiltä, koska “onhan heidän kärsimystensä jollain tapaa oltava heidän oma vikansa”. Tätä teemaa ei Zizek suoranaisesti käsittele, mutta ajatus voidaan johtaa helposti. Eikö esimerkiksi toisinaan meidän työ- ja sosiaalipolitiikkamme rakennu tällaisten “ystävien” todisteluille ihmisten kärsimysten syistä. Ainakin uusliberaaleina aikoina on kovasti pyritty siirtämään kaikki kärsimysten syyt yksilön omalle vastuulle. Tämä ei toki tarkoita, etteikö monesti kärsimys ole aivan itse aiheutettua, mutta on olemassa myös kärsimystä, jolle ei ole syytä tai syy on jokin vallan toinen kuin virallinen selitys.

Kenties pelottava vastaus koko tarinaan onkin, että kärsimyksellä ei lopulta ollut mitään todellista syytä. Ei Jumala anna Jobille vastausta hänen kärsimyksistään, vaan päätyy kertomaan omasta työstään. Kuten Zizek kirjoittaa, Jumala ratkaisee arvoituksen syrjäyttämällä sen vielä radikaalimmalla arvoituksella. Hän siirtää arvoituksen Jobin mielestä “asiaan itseensä” ja asettuu hänen rinnalleen hämmästelemään luodun maailmankaikkeuden kaoottista hulluutta. Heti perään Zizek lainaa Chestertonia, joka omassa tekstissään kirjoittaa, miten Jumala ei siis suinkaan todista, että maailma olisi selitettävissä, vaan että maailma on paljon kummallisempi paikka kuin Job voi edes ajatella. Zizek jatkaa, että tämä on juuri oikeanlainen analyyttinen interventio: Jumala ei tarjoa suoraa vastausta, vaan lisää asiaan eräänlaisen aksentin. (Zizek 2009, 53.) 

Myös Terry Eagleton on käsitellyt Jobia mielenkiintoisella tavalla. Myös hänelle kysymys kärsimyksestä ja sen merkityksettömyydestä on tärkeä. Hän tekeekin huomion, miten erilaisten katastrofien keskellä voidaan löytää joukko ihmisiä, jotka pitelevät kylttejä, joihin on isolla kirjoitettu miksi. Eagleton korostaa, etteivät nämä ihmiset ole etsimässä suinkaan faktuaalista selitystä. Sen he tietävät monesti jo aivan hyvin. He ennemmin osoittavat kysymyksensä maailmalle. Aivan kuin maailmasta puuttuisi jokin järki, logiikka. Se on reaktio asioiden järjettömyyttä kohtaan. (Eagleton 2010. 131.) Voisi kai sanoa, että asiat vain tapahtuvat ja juuri se on se eräänlainen ongelma. Eivät ihmiset saa aina ansionsa mukaan. Pahat voivat elää pitkän ja yltäkylläisen elämän kun taas kiltti pieni lapsi voi sairastua kuolettavasti. Silloin todellakin herää kysymys maailman järjellisyydestä. Silloin me kaikki todellakin pohdimme kuin Job. Tai toivottavasti kuin Job eikä kuin hänen kolme ystäväänsä, jotka yrittävät kauheimmissakin tilanteissa asettaa kärsimyksen “hyväksyttäviin raameihin”. 

Eagleton jatkaa pohdintaa kärsimyksestä Jeesuksen kautta ja tekee hyvän huomion. Jeesus kuvataan pitkin uutta testamenttia parantamassa sairaita. Hän ei kuitenkaan koskaan sano sairaalle, että hänen pitäisi vain hyväksyä kärsimyksensä. Ennemmin hän näkee kärsimykset paholaisen työnä eikä selitä, miten taivas on sovelias kompensaatio tästä kaikesta. Eagleton korostaakin, että vaikka kärsimys tekisi ihmisestä viisaamman ja kiltimmän, ei se tarkoita, etteikö kärsimys silti ole pahasta. On yhä huono asia, että ihmisestä tuli viisaampi ja kiltimpi kärsimyksen kautta eikä jonkun muun kautta. (Eagleton 2010, 134-135.) 

Mikäli kärsimystä pyritäänkin selittämään “järkevästi”, voidaan sen perusteella hyväksyttää aivan uskomattomia asioita. Yhtäkkiä kärsimys saattaa muuttuakin hyväksi/tarpeelliseksi asiaksi ihmisten mielissä ja ei aikaakaan kun kärsimyksen määrä lisääntyy ja sen poistamiseksi ei tehdä mitään. Tästä syystä pitää olla hyvin tarkkana, kun joku tarjoaa vastaukseksi kärsimystä tai näkee sen erityisen tarpeellisena. Monesti kärsimyksen vääjäämättömyyttä kuuluttava ihminen ei vain halua tiettyjen epäoikeudenmukaisuuksien katoamista. Paha todellakin elää keskuudessamme eikä sitä tarvitse sietää. 

Mutta tämä kaikki nostattaa tietysti kysymyksen siitä, miten Jumala saattoi Jobia sitten noin kovistella. Oliko kyse todella pelkästä vedosta tai jonkinlaisesta oppitunnista? Onko Jumala osaltaan paha kun pelaa ihmisellä tuolla tavalla?  Karmaiseva kysymys, jonka on kuitenkin esittäneet monet. En väitä tuntevani Jungin kirjoituksia aiheesta, mutta toisen käden kautta olen törmännyt hänen ajatukseen, että tajutessaan tekemänsä hirveydet Jobille, Jumala päättää lähettää ainoan poikansa maahan maksuksi omista synneistään. Tiedä tuota, mutta ajatus on kiehtova. Me olemme kaikki syntisiä Jumalaa myöten.

Lähteet:

Eagleton Terry 2010. On Evil. Yale University Press. New Haven/London.

Zizek Slavoj 2009. The Fear of Four Words: A Modest Plea for the Hegelian Reading of Christianity. Teoksessa The Monstrosity of Christ Paradox or Dialectic? Toim. Davis Creston, Zizek Slavoj, Milbank John. The MIT Press. Cambridge. s. 24-109