Puutarhalapio vai kaivuri?

Moni poliitikko kertoo tutustuvansa käsillä oleviin asioihin perinpohjaisesti. Se on tietysti aina suotavaa ja parantamista olisi itsellänikin esityslistojen tarkemmassa läpikäynnissä. Pitäisi kaivaa monesti hieman syvemmältä kuin lopulta tulee kaivettua. Se myönnettäköön tässä heti alkuunsa. Rehellisyys on näet kai jonkinlainen hyve, jota pitäisi vaalia.

Mutta kuinka syvältä sitä moni poliitikko ihan oikeasti sitten lopulta kaivaa? Toki työkalu pitää valita aina tehtävän työn mukaan. Turha on tuoda kaivuria vihannestarhaan. En ole kuitenkaan järin vakuuttunut siitä, että kovin moni poliitikko kauhaisisi yhteiskunnan multia puutarhalapiota isommalla työkalulla, vaikka syytä olisi. Eräs lempiaiheeni tämän kysymyksen osalta on raha. Moni poliitikko ohittaa näet ne tärkeimmät kysymykset, kuten rahan ja velan välisen suhteen, rahan syntymisen ex nihilo, raha pääomana ja raha vaihdonvälineenä (mm. niiden ero) ja niin edelleen. Tämä on siitä mielenkiintoista, koska tiedämme, että raha on nimenomaan objekti, joka toimii tasan sen takia, että me uskomme siihen. Silti moni poliitikko käyttäytyy kuin raha olisi jotain, jota voi kaivaa maasta esiin tai se itsessään pitäisi sisällään arvon jne.. Sanalla sanoen: unohdetaan millainen yhteiskunnallisten ja poliittisten suhteiden saostuma rahaan liittyy. En ole nyt kuitenkaan kirjoittamassa esseetä rahasta. Kunhan totean, että jos poliitikko on tavattoman huolissaan rahasta, niin soveliasta olisi, että hän todella olisi huolissaan rahasta. Tilanne on toki se, että tässä maailmassa on osattava elää sen reunaehtojen mukaan, mutta tulisi muistaa, että vertauskuvallisesti korttipakalla voi pelata muitakin pelejä kuin ristiseiskaa. 

Toinen paikka, missä on havaittavissa puutarhalapion käyttämistä, vaikka kaivuri olisikin soveliaampi, on niiden poliitikkojen kohdalla, jotka vaativat kaiken postpoliittisen innon vallassa puhtaa teknisiä ratkaisuja. Siis sellaisia ratkaisuja, jotka ovat vailla mitään ideologiaa. Yhteiskunnallisissa kysymyksissä on nähkääs olennaista eräs seikka. Ei riitä, että tarkastellaan, miten jokin asia toimii, vaan pitää tarkastella myös sitä, miksi se ottaa tietyn muodon, jonka toimintaa sitten voidaan edes tutkia. Käytetään esimerkkinä työtä. Voimme tutkia sitä, miten esimerkiksi palkkatyö toimii, mitä se pitää sisällään ja millaisia neuvotteluja esimerkiksi työntekijät ja työnantajat käyvät keskenään tai kuinka “bisnes rullaa”. Tämän kaiken taustalla on kuitenkin kysymys siitä, miksi työ ottaa palkkatyön muodon tai miksi työvoima esiintyy tavarana ja niin edelleen. Taustalla on jotain perin mielenkiintoista. Niin sanotuilta puhtaan teknisen ratkaisun vaatijoilta unohtuu tämä perustava taso. Monesti keskustelu pyritäänkin pitämään ns. sekundaarisella tasolla, jotta yhteiskunnallisten suhteiden primaaritaso ei nousisi keskustelun aiheeksi. Yksinkertaisesti me olemme politiikassa aivan liian kiinnostuneita siitä, miten jokin toimii tai näyttäytyy kuin siitä, miksi se jokin ottaa juuri tuon muodon, jossa se toimii ja näyttäytyy siten kuin se tekee. Me jälleen unohdamme, että korttipakalla voi pelata muitakin pelejä kuin ristiseiskaa.