Politiikkaa, fantasiaa ja ideologiaa

Olen ollut huomaavinani kuntapolitiikan myrskyissä jotain sanalla sanoe postpoliittista. Hieno sana, mutta varsin käyttökelpoinen. Ajatusta politiikasta pyritään mielenkiintoisella tavalla haihduttamaan. Politiikasta tehdään ennemmin jonkinlainen laskusuoritus. Politiikka on kuitenkin jotain muuta kuin valmiiseen kysymykseen vastaaminen. Pidän kovasti Jussi Vähämäen rustaamasta määritelmästä, johon törmäsin hänen tekstissään Time For Politics (2003). Hänen mukaansa politiikka on aina luopumista jo olemassa olevista ratkaisuista ja sijainneista. Politiikassa ei ole kyse faktojen toistosta tai niiden uudelleen muistamisesta. Eikä siinä ole kyse edes näiden samaisten faktojen järjestämisestä uudella tavalla.  Politiikassa kyse on tapahtumasta. Tapahtumasta, joka tuottaa muutoksen sen suhteen, mikä näyttäytyy normaalina tai täysin selvänä. Vähämäen mukaan politiikka tekee tämän leikkaamalla läpi olemassa olevien jakojen. (Vähämäki 2003, 187.) Ratkaistaanko tällä sitten Kouvolan talous? Tuskimpa. Se on yhä aikamoinen laskusuoritus, mutta tahdon vain laajentaa ajattelun horisonttia, että tulevaisuudessa ratkaisu tapahtuisi jo sairauden eikä vasta oireiden tasolla. 

Toinen politiikan häivyttämisen ulottuvuus löytyy lukuisten poliittikkojen sokeudesta ideologialle. Ei, en syytä tässä poliitikkoja ideologisuudesta siten kuin siitä yleensä syytetään. Jos jostain syytän, niin siitä, ettei ymmärretä yhteiskunnan olemusta, mutta silti kovalla tohinalla tehdään politiikkaa. Antakaas kun selvennän. Slavoj Zizek on kirjassaan The Plague Of Fantasies (2008) käyttänyt elokuvaa They Live (1988) esimerkkinä ideologiasta. Elokuvan päähenkilöllä on lasit, jotka auttavat häntä näkemään asioiden todellisen laidan. Muun muassa mainokset näyttävät piilotetun viestinsä. Esimerkin hienous on siinä, että ideologia on nimenomaan luonnollinen tilamme. Me tarvitsemme aina jonkinlaiset lasit nähdäksemme sen läpi. Rakentuuhan meidän yhteiskunnallinen kokemuksemme aina jonkinlaiselle fantasialle, joka tarjoaa meille yhteiskunnallisen todellisuutemme. (esim. Zizek 2008 A, 30:45;49.) Jos ihminen ei kykene erittelemään yhteiskuntaa teoreettisesti, jää hän ilman lasejaan. Hän alkaa kuvitella monia asioita luonnollisiksi tai neutraaleiksi. Ymmärtänette, mitä tarkoitan. 

Juuri tätä olen monesti miettinyt niinä hetkinä kun politiikassa joku väittää perustavansa päätöksensä puhtaaseen asiantuntijatietoon. Hieman raaputtamalla yhteiskunnan pintaa, voi huomata, miten nämä neutraalit näkemykset tai ratkaisut ovat kaikkea muuta kuin sitä. On toki olemassa objektiivisia totuuksia, mutta yhteiskunnan järjestäytyminen tietyllä tapaa ei ole yksi näistä. Yritän selventää asiaa esimerkillä. Miettikääpä vaikka meidän talousjärjestelmää. Aivan kaikkea, mikä siihen liittyy. Mitä kategorioita se käyttää? Miten se hahmottaa työn? Miten se käsittelee ajatusta arvosta? On lukuisia käsitteitä, jotka ovat syntyneet ennemmin poliittisesti kuin “luonnollisesti”. Alkaa hahmottumaan yhteiskuntajärjestelmä, joka on pohjimmiltaan läpeensä täynnä poliittisia päätöksiä, joita voidaan toki perustella ja tutkia tieteellisesti (taloustiede on tästä oiva esimerkki hyvässä ja pahassa), mutta ne eivät ole mitään objektiivisia olentoja, jotka olisivat olemassa ihmisestä riippumatta. Siksi kun joku julistautuu esimerkiksi talousihmiseksi tai kokonainen puolue talouspuolueeksi, olisi aina rehellistä mainita, minkä talouden. Vaatimus saattaa kuulostaa lapselliselta – ainakin jos on koko ihmisyytensä tähän talouteen sitonut – mutta ehkä juuri siksi se on hyvä kysymys. Se menee juurille. Se mikä ennen näyttäytyi neutraalina, näyttäytyy nyt joukkona erilaisia käsityksiä, jotka kytkeytyvät toisiinsa ja joita ylläpidetään poliittisesti. Historia ei ole loppunut, vaikka se joidenkin mielestä sitä on, mutta heillä on syynsä näin uskoa. Ovathan he itse niitä, jotka järkyttyvät kaikista kapinoista, mutta unohtavat aina omansa. Johonkin se feodaalijärjestelmäkin katosi.

Tiedän, että seuraavaksi karkotan varmasti osan lukijoista tuomalla tässä kohtaa mukaan Marxin, mutta sille en mahda mitään. Oikeastaan sivuhuomiona on äärimmäisen mielenkiintoista, miten porvarillinen ajattelija tässä kohtaa sulkee korvansa, mutta jos höpöttäisin Hegelistä, Kantista tai peräti vaikka Nietzschestä, niin tuo “soveliaasti sivistynyt” tapaus saattaisi lukea muutaman rivin pidemmälle. Sille kun en mitään mahda, että monesti sivistyksen puolustajat ovat harvinaisen sivistymättömiä, mutta se on toinen tarina. Niin, se Marx. Eikö esimerkiksi tavarafetisismi, jota voidaan pitää kapitalistisen fantasian peruspilarina, ole eräänlainen uskomus, joka pyörittää meidän yhteiskuntaamme? Eikö kaikki rikkaus yhteiskunnassamme näyttäydy tavaran kaavussa? (ks. Marx 2008, 13). Ehkä meidän siis pitäisi kysyä joukko kysymyksiä. Miten tavaramuoto syntyy? Miten työvoimasta tulee tavara muiden joukossa jne.? Asian kanssa pitää kuitenkin olla tarkkana. Aiheeseen liittyen Zizek onkin kirjoittanut, että Marxin ja Freudin selittämisen tavassa onkin jotain yhteistä – ja sen sisältämä oppi on tässä ymmärrettävä. Niin unien kuin tavaroiden kohdalla pitää välttää sitä, että yrittäisi löytää jotain salattua sisältöä niiden takaa. Analyysin tarkoituksena ei ole paljastaa jotain muodon kätkemää, vaan paljastaa muodon salaisuus itsessään. (Zizek 2008 A, 3.)

Mutta miksi tämä kirjoitus? Kai tämä on osaltaan jotain henkilökohtaista terapiaani politiikan keskellä, mutta toivon, että lukija saisi pienen kiinnostuksen asian suhteen. Kenties havahtuisi vähintään hetkeksi samalla tapaa kuin joku toteaa: “Hengität nyt manuaalisesti.” Että hetken ymmärtäisi, että ne itsestäänselvyydet eivät olekaan niin itsestään selviä. Me elämme keskellä “fantasiaa” ja siksi ei kannata liikoja toitottaa objektiivista totuutta, jos ei toki puhu esimerkiksi siitä, miten vesi on märkää. 

 

Lähteet:

Marx Karl 2008. Capital. A new abridgement – Oxford world’s classics. Oxford university press. Great Britain.

Vähämäki Jussi 2003. Time for Politics. Teoksessa Alternatives 28 (2003), s. 187-19

Zizek Slavoj 2008 A. The Sublime object of the ideology. Verso London / New york.

Zizek Slavoj 2008 B. The Plague Of Fantasies Verso. London/New York