Olisiko aika olla realisti?

Nähtävästi erinäiset kriisit saavat minun kynäni lähtemään liikkeelle. Kai sitä huomaa, että nyt jos koskaan on hyvä hetki harjoittaa pientä agitaatiota. Lueskelinkin tänään muistiinpanojani John Hollowayn kirjasta Change the World Without Taking Power (2002). Sieltä silmääni osui tekemäni muistiinpano, jonka haluan tuoda tässä esille, koska se tiivistää monelta osin sen, mitä toisaalla olen joko yrittänyt kuvata tai mistä olen yrittänyt vihjata. Holloway käsittelee eräässä kohdassa kirjaansa Karl Marxin Pääomaa ja toteaa, miten kaikki kolme osaa ovat omistautuneet poliittisen taloustieteen kritiikille. Tällä tarkoitetaan sitä, että niiden tarkoituksena on näyttää, miten poliittisen taloustieteen (nykyisin varmaan voitaisiin puhua ihan vain taloustieteestä) erinäiset käsitteet nousevat yhteiskunnallisten suhteiden fetisoituneesta esiintymisestä. Mitä hän tällä tarkoittaa? Poliittinen talous (so. porvarillinen teoria yleensä) ottaa annettuna tietyt yhteiskunnalliset suhteet. Näitä ovat esimerkiksi tavara- ja arvomuoto kuin myös pääoma jne. Porvarillisella teorialla on siis erittäin suuri sokea pisteensä: se ei näe tavaraa tai rahaa (kuin mitään muutakaan) erinäisinä muotoina tai yhteiskunnallisten suhteiden olemassaolon tyyppeinä. Tiivistetysti tämä tarkoittaa sitä, että porvarillinen teoria ei kerta kaikkiaan kykene näkemään nykyisten yhteiskunnallisten suhteiden muuttuvaista luonnetta, vaan ottaa ne muuttumattomina. (Holloway 2002, 52.) Juuri tästä syystä toisinaan on huvittavaa kuunnella kiihkeän porvarin puhetta siitä, miten vasemmistossa ei ymmärretä taloutta (mikä tosin voi pitää tai olla pitämättä paikkansa riippuen ihmisestä), vaikka hän itse käytännössä aloittaa “tieteellisen” ja “objektiivisen” ajattelunsa poliittisesti tuotetuista muodoista tai kategorioista, mutta väittää niitä luonnollisiksi. Eikö tässä olisi jotain tavattoman hauskaa, jos sen poliittiset johtopäätökset eivät olisi niin tavattoman traagisia? 

Nostan näitä teemoja esiin tietenkin puhtaan poliittisista lähtökohdista. Rakkaassa kunnassamme Kouvolassa on käynnissä aikamoinen kriisi, kun talous on mitä on. Toistan ehkä itseäni jo liiaksi, mutta ei tarkoitukseni ole kirjoituksillani osoittaa, että mitään ei täytyisi tehdä. Oikeastaan päinvastoin. Pyrin osoittamaan, että asian kanssa pitäisi mennä pidemmälle. Mielestäni esimerkiksi Kokoomus, joka väittää olevansa valmis vaikka mihin, niin tuskin on valmis menemään todella maaliin asti? Vai olenko ymmärtänyt jotain väärin? Jostain syystä minulla on kutina, että keskustelu asioiden muodoista jne. ei ota tuulta alleen niissä piireissä. Tosin enpä väitä, että se olisi kovin suosittua muuallakaan. Kunhan totean asian tässä tilanteessa, jossa niin moni väittää olevansa valmis olemaan tavattoman realisti. Tosin kumma kyllä se reaali vain unohtuu tai yltää vain tiettyyn pisteeseen. 

Tiedättekö muuten, mikä erottaa reaalin ja todellisuuden? Antakaas kun kerron. Tai paremminkin lainaan. Todellisuus on se, mitä me täällä yhteiskunnassamme puuhailemme. Se koostuu siis todellisista ihmisistä, jotka toimivat yhteistyössä erilaisissa tuotannollisissa prosesseissa. Mikä sitten on tämä kumma reaali? Se viittaa tietenkin pääoman abstraktiin logiikkaan, joka on kuin aave leijumassa yhteiskunnan yllä määrittelemässä, mitä yhteiskunnallisessa todellisuudessa tapahtuu. (ks. Zizek 2012, 19-20.) Niin, ehkä se reaali ei olekaan heiltä unohtunut. Ehkä he ovatkin liian realisteja, jos asiaa pohditaan tästä näkökulmasta. He ovat täysin omaksuneet yhteiskunnalliset suhteet muuttumattomina. Tästä pääsenkin sivaltamaan: jos joku täällä on ideologian sokaisema, on se hän, joka ei edes kykene näkemään eroa oman teoriansa ja maailman välillä. Ei oikeastaan edes tunnistamaan omaa maailmankuvaansa teoriaksi.

Lähteet:

Holloway John 2002. Change the World Without Taking Power. Pluto Press. London/Sterling. 

Zizek Slavoj 2012. Väkivalta. Nemo. Helsinki