Ajattele! – miksi tarvitsemme filosofian?

K. Chesterton kirjoitti viisaasti, että paras syy filosofian elpymiselle on se, että muissa tapauksissa ihmiselle tapahtuu jotain kamalaa: hänestä tulee käytännöllinen. Mutta mitä kummaa? Emmekö me jatkuvasti toivo enemmän konkretiaa, enemmän juuri tätä käytäntöä? Näin taitaa asianlaita olla, mutta seurataan Chestertonia pidemmälle. Käytännöllisyyden lisäksi ihmisestä tulee kuulemma edistyksellinen, tehokkuuden edistäjä, kehitykseen (evolution) luottonsa laskeva, ihminen, joka tekee aina lähimmän työn ja paneutuu ennemmin teoille kuin sanoille. Chesterton kuitenkin toteaa, että nämä iskusanat ovat kuitenkin monesti vain ajattelun sijaisia. Usein ne ovat vain merkkejä tai loppupäätelmiä toisten ajattelusta. 

Chesterton päätyy kuvaamaan, miten ihmisellä on aina toinen kahdesta asiasta. Joko ihmisellä on kokonainen ja tiedostettu filosofiansa tai hänellä on tiedostamattomasti hyväksytty joukko hajanaisia, palasina olevia ajatuksia. Jälkimmäinen yleensä koostuu Chestertonin mukaan juuri näistä fraaseista, joita toistamme, kuten tehokkuus. Hän päätyy kysymäänkin, miten olla käytännöllinen ilman Pragmaa. Hänen mielestään tämä onkin sula mahdottomuus. Lopulta ajaudumme tilanteeseen, jossa “tekoja, ei sanoja!” on samaa sukua ajatukselle “sanoja, ei ajatuksia!”

Chesterton jatkaa tekstissään vielä pidemmälle, mutta pysähdyn itse tähän. Jään niin sanotusti hieman pohtimaan asiaa siitä näkökulmasta, joka on minulle tuttu. Olenhan monesti todennut, että aatteella on väliä. Olen yhä ajatuksen kannalla. Kyse ei ole näet sokeasta luotosta fraaseihin, vaan nimenomaan tietoisesta filosofiasta. Kuinkakohan monta ihmistä olenkaan elämäni aikana tavannut, jotka ovat taputtaneet itseään selkään siitä, miten he eivät alistu minkäänlaisille aatteille. Ovat kuulemma itsenäisiä ajattelijoita. Heidän kuitenkin kannattaisi lukea jo mainittu Chestertonin teksti ja ymmärtää, että joku heidänkin ajattelua hallitsee. Jo pelkästään kieli, jota emme todellakaan kehitä itsenäisesti, ohjaa meidän suhdettamme maailmaan. Toinen tärkeä teema asian suhteen on tietysti ideologia. On kohtuullisen röyhkeää väittää, ettei olisi millään tavalla ideologinen, kun tietystä näkökulmasta ihmiselämälle olennaista on sen vellominen ideologiassa. Me tarvitsemme jonkin, mikä antaa järjestyksen elämälle. Voisi jopa sanoa, että vaikka tappaisit Jumalan, on sinun paras uskoa johonkin, jos et halua ajautua hulluuteen. Ihminen ei ole niin väkevä olento (eikä ihminen toisaalta ole eläin), että pystyisi asettamaan itsensä suoraan suhteeseen maailman kanssa. 

Jos joku on siis aatteellinen, on hän luultavasti ainakin ajatellut jotain tiettyyn pisteeseen asti. Onkin ehkä paradoksaalista, että lähimmäs aatteiden ja ideologioiden vankilasta voi päästä etenemällä niiden suuntaan, tulla niistä tietoiseksi ja osoittamalla uskollisuutta jollekin. Tulee siis oppia erittelemään maailmaa ja nähdä sen eräänlainen “merkityksettömyys”, joka on täytettävä jollakin. Ymmärtänette, mitä tässä haen? Ei ole olemassa maailmaa vailla jonkinlaista filosofiaa tai aatetta. Vertauskuvallisesti: jos Jumala onkin kuollut, on häneen parasta silti luottaa. Kun tämän oivaltaa, avautuu maailma toisella tavalla. Esimerkiksi poliittiset pakot (“meillä ei ole vaihtoehtoja”, TINA) ovat todellakin poliittisia pakkoja, mutta eivät pakkoja sellaisenaan. Yhteiskunnan “luonnollisuudet” alkavat avautumaan ja kaiken poliittisuus kaivautuu esille. Aivan kuten porvaristo ymmärsi kuninkaiden kohdalla, että kuninkaiden valta oli aikanaan pakko, mutta tuo pakko voitiin heittää ikkunasta ulos. Kuningasta piti vallassa Jumala, porvaria pitää pääoma jne. Kun siis kravattiaan ojentava porvari puhuu ylimielisesti siitä, että joku vasemmistolainen ei ymmärrä taloutta, on siihen muutama mahdollinen vastaus. On olemassa vasemmistolaisia, jotka eivät tosiaan ymmärrä kapitalismin toiminnasta mitään, mutta niitä on kyllä harvinaisen paljon oikeistossakin. Yksi mahdollinen vastaus on myös se, että tuo porvari itse ei ymmärrä maailmaa. Hän kuvittelee asioiden, hänen hellimien kategorioiden olevan ikuisia, muuttumattomia, joilla tätä peliä on pelattava. Hän unohtaa niiden syntymän ja syntymään liittyvän lain: se mikä kerran syntyy, voi myös kuolla. Viestini porvaristolle onkin: minä kyllä tiedän, mutta tiedätkö sinä? Tätä on poliittisen taloustieteen kritiikki, jota porvaristo ei tunnu koskaan ymmärtävän, koska se koskettaa heidän valtansa ydintä: tulee häikäilemättömästi kritisoida taloustieteen ja porvariston käyttämiä käsitteitä. Kritiikillä tässä yhteydessä tarkoitetaan nimenomaan kohteen rajojen etsimistä eikä suoranaista vastustamista. Niin, ja se käytännöllisyys? Se on monesti vain sokeutta yhteiskunnalle, kykenemättömyyttä ajatellat ts. mennä asioiden ytimeen. Toisinaan on siis parempi vain ajatella ja tehdä vasta sitten.