Kompastuminen kehitykseen

Luettuani nyt muutaman ensimmäisen kappaleen Massimo Salvadorin kirjasta Karl Kautsky and the Socialist Revolution 1880–1938 (1990) olen vakuuttunut ainakin yhdestä puolesta Kautskyn persoonaa. Hänellä oli taipumusta olla naiivi. Tämän lisäksi hänellä oli mielenkiintoinen tapa lukea Marxia, mikä ei tosin ollut epätyypillinen hänen ajalleen. Mielenkiintoinen asia jo ihan siitä näkökulmasta, että Marxin kuolemasta ei ollut kovinkaan pitkä aika ja Engelskin keikkui elävien kirjoissa aina vuoteen 1895 asti. Se olisi tosin ehkä oman kirjoituksensa aihe. Tässä esitetyt Kautskyn ajatukset sijoittuvat pääasiassa 1800-luvun loppupuolelle.

Millä tavalla siis naiivi (parempaa sanaa en keksi)? Oikeastaan voitaisiin puhua lähes koko sosialistisen liikkeen pahimmasta virheestä: kehitysuskosta ja “tieteeseen” tarrautumisesta. Kautskysta piirtyy kuva nörtistä tapauksesta, joka uskoo löytäneensä maailman salaisuuksien avaimen. Hän näkee tulevaisuuteen ja kuulee historian askeleiden pauhun – onhan kaikki tieteellistä! Innostuneena Darwinista hän näki myös marxismissa yhteiskunnan kehityksen salaisuuksien aukaisijan. Työläisten puolueen tulisikin olla yhteiskuntatieteiden sanansaattaja, jossa yhteiskuntateoreetikot ja organisoijat asettelevat historiallisen kehityksen palasia käytäntöön niin, että selvitään mahdollisimman pienellä hinnalla tulevasta mullistuksesta. Näyttihän vaalimenestys tukevan tätä näkemystä, että sosialidemokratian ja täten sosialismin riemumarssia ei voinut estää. Kun sosialistien vastaiset lait poistuivat Saksassa, koki SPD suuria vaalivoittoja 1880-luvulla ja vuonna 1890 tuli kunnon potti: 19,7 % ja lähes puolitoista miljoonaa ääntä. Suunta näytti olevan selvä. 

Uskoakseni Kautsky kaikesta kehitysuskostaan huolimatta oli oikeassa erityisesti yhdessä asiassa: parlamenttia ei voi unohtaa. Hänen mielestään yksikään moderni valtio ei selviä kaikesta järjestelystä ja hallinnosta ilman parlamenttia sekä siihen liittyviä käytänteitä. Tämän takia hän korosti, että sosialidemokratian on hallittava parlamentaariset tekniikat. Samalla tämä tarkoittaa sitä, että on mahdollista saavuttaa sosialismi ilman väkivaltaista vallankumousta. Kautskylle näytti olevankin tyypillistä hyvin pasifistinen ja humanistinen asenne. Salvadori kuvailee tätä kuitenkin Kautskyn eräänlaiseksi illuusioksi suhteessa maailmaan. Tämä näkyi jopa siinä, miten Kautsky hahmotti sodan, että jopa sekin olisi muuttunut enemmän humaaniksi (vuosia myöhemmin ensimmäisen maailmansodan alettua, hän varmasti tarkensi näkemystään suuresti). Salvadori tiivistääkin Kautskylaisen ideologian seuraavasti: 

 

  1. Vallankumousta ei voi rakentaa
  2. Kun vallankumous lopulta saapuu, ei ole maailmassa sellaisia voimia, jotka sen voisi estää
  3. Vallankumouksen hiljakseen kypsyessä on sosialidemokratian tehtävä kerätä sen kasvavan vaikutuksen hedelmät ja noudattaa parlamentarismin sääntöjä
  4. Historian vastustamattoman voiman turvin sosialidemokratia voi, riippuen demokratian ja parlamentarismin tilasta, kehottaa hallitsevaa luokkaa historian tuomion rauhanomaisesti

 

Tuskin Kautskya voi syyttää hänen halustaan välttää veristä konfliktia. Eiköhän suurin osa ihmisistä toivo, että mahdolliset paremmat ajat voisivat koittaa ilman väkivaltaa? Eikä häntä voi syyttää toisaalta vahvasta sitoutumisesta parlamentarismiin. Se kun on tyypillistä sosialidemokratialle. Hänen suurin vikansa oli uskoakseni niin monelle poliitikolle tänäkin päivänä tyypillinen: jo mainittu kehitysusko. Asiat nähdään aivan liian lineaarisesti. Aivan kuin tulevaisuus olisi automaattisesti parempi. Tällainen usko laiskistaa poliitikon. “Kunhan minä nyt pyöritän näitä jokapäiväisiä juttuja, niin sieltä se parempi tulevaisuus marssii esiin!” Samalla saattaa tulla yllätetyksi kun historia ottaa takapakkia. Toki tänä päivänä ihmiskunta näkee maailmanlopun olevan jokaisen nurkan takana, mutta silti minusta tuntuu, että useimmat puolueet ja poliitikot elävät sen uskon varassa, että “kyllä asiat siitä oikenevat”. Mitä jos eivät oikene? Mitä jos Rosa Luxemburg oli oikeassa, että kapitalismi kyllä menee kohti omaa tuhoaan, mutta sosialismi ei ole sen väistämätön seuraaja? Siellä voi olla vastassa barbarismi.

 

Lähteet:

Salvadori Massimo 1990. Karl Kautsky and the Socialist Revolution 1880–1938. Ebook edition. Verso. London/New York