Ei ole rahaa!

Politiikan ehkä yleisin lausahdus tuntuu tänä päivänä olevan: “Ei ole rahaa!” Tuon on saattanut kuulla ihan tavallisessa kuntapolitiikassakin (ja erityisesti juuri siellä) niin monta kertaa, että voisi luulla jonkun joskus syventyneen kysymykseen tarkemmin. Tottahan se on, rahaa ei ole, mutta miksi rahaa ei ole? Voidaan tuijottaa verotuloja, voidaan tuijottaa menoja ja niin edelleen. Kaikki sinänsä oikeita kohteita tuijottaa, mutta vastaavatko nämä vieläkään lopulta kysymykseen, miksi rahaa ei ole? 

Kuten Pettifor toteaa kirjassaan The Production of Money: How to Break the Power of Bankers (2018), ei raha ole taloudellisen aktiivisuuden tulosta, vaan se luo taloudellista aktiivisuutta. Todellisia rajoitteita sille, mitä me voimme tehdä ovat luonnolliset ja inhimilliset rajoitteet, mutta raha ei voi olla koskaan loppu sellaisenaan. Uskonkin, että arkielämä sumentaa monen ajattelua. Kun teemme töitä ja saamme palkan, niin vaikuttaa siltä, että työmme on tuottanut tuon rahan. Onko kuitenkaan näin? Eikö raha sellaisenaan tule kuitenkin jostain muualta eikä lastuina työpajan lattialle? Kysymys rahasta jääkin monelta poliitikolta iloisesti huomiotta, koska he katsovat väärästä kohtaa. He vahtivat kuin varkaita rakennustyömaalla tutkien heidän kottikärryjään eikä mielessä käy, että kottikärryjä siinä varastetaan. 

Suurin osa rahasta syntyy luotonannosta. Näin raha astuu maailmaan. Se on eri asia kuin sen saaminen omaan kätöseen esimerkiksi palkkapäivänä. Rahan syntymä tulee osata erottaa siitä, miten se löytää merkkinä tai seteleinä henkilön omat taskut tai pankkitilin. Lisäksi on syytä muistaa, kuten Virén oivallisesti on tiivistänyt, että mikään tekninen piirre ei riitä erottamaan rahaa ja velkaa toisistaan. Näin ollen kysymys rahasta laajenee vääjäämättä talouden sekä politiikan maailmasta aina “sosiaaliseen” yhteiskunnallisten valtasuhteiden kudokseen. Virén korostaakin, että rahan luonnetta tulisi tarkastella ulkona “puhtaan talouden” alueelta. Olisi kyettävä tarkastelemaan rahaa yhteiskunnallisena suhteena yhteydessä muihin yhteiskunnallisiin suhteisiin. (Virén 2018, 76.) 

Yhteiskuntien rahan puute riippuu siis paljon siitä, miten tätä tuotannolle ja yhteiskunnille olennaista “verenkiertoa” hallitaan. Pettifor esittää, että kaikkien muiden resurssien ollessa kohdillaan, ei meillä olisi minkäänlaisia vaikeuksia rahoittaa esimerkiksi koulutusta, terveydenhuoltoa jne. Ja eikö hän ole oikeassa? Eikö rahan toisenlaisen hallinnan/sääntelyn avulla olisi mahdollista laittaa liikkeelle tuotantovoimia? Käsitellään tätä hetki.

Pettifor kirjoittaa edellä mainitussa kirjassa juurikin, miten meille todistellaan, että “rahaa ei ole”. Sitä ei kerta kaikkiaan tunnu löytyvän esimerkiksi vanhuksista huolehtimiseen. Julkisiin investointeihin ja palveluihin ei kerta kaikkiaan ole varaa! Mutta eikö ole jännää, miten rahaa löytyy aina toisiin tarkoituksiin? Aina on kyllä varaa pelastaa pankkeja, mutta esimerkiksi köyhyyden poistamiseen ei koskaan tunnu löytyvän rahaa. Mietitään kuitenkin hetki, mitä on tapahtunut “kulisseissa”: Keskuspankit kykenevät nykäisemään tyhjästä biljoonien edestä rahaa pelastaakseen pankkijärjestelmän (Olivatko nämä rahat tippuneet lastuina työpajan lattialle? Eivät olleet). Kuten todettua, raha ei voi sellaisenaan voi olla loppu, mutta mihin se suunnataan, se on oma kysymyksensä, se on poliittinen kysymys. Ainoa todellinen rajoittava tekijä on meidän materiaalinen maailmamme. Se mihin me kykenemme. Todellisuudessa, kuten Pettifor kirjoittaa, esimerkiksi koko “austerity”-politiikka on politiikkaa, jonka tarkoituksena päästä leikkaamaan julkisia palveluita ja kutistamaan näin ollen valtion asemaa. Korostan vielä kerran: kyse on politiikasta. Kyse on siitä, millä ehdoin rahan luomista hallitaan. Tässä ei ole kyse mistään neutraalista taloudellisesta kysymyksestä. Vaikka thatcherilaisittain kuinka jankutettaisiin, ei valtion ainoa tapa päästä käsiksi rahaan ole verotuksen kautta. Raha on aina ensin. 

Tietenkään asiat eivät muutu vain tämän ymmärtämisellä. Yhä kuntien ja valtioiden budjetit ovat miinuksella ja näiden asioiden kanssa on painittava. Se millä tämä tilanne voi muuttua on poliittinen toiminta, joka pakottaa muutokseen. Miksi antaa itseään nöyryyttää “taloudellisilla pakoilla”, kun hyvin tiedetään, että kyse on politiikasta? Kyse on vallasta. Kuka hallitsee rahaa, hän hallitsee koko yhteiskuntaa. 

Vielä lopuksi eräs tärkeä asia, jonka mielestäni Virén onnistuneesti tiivistää, ja se on pidettävä mielessä. Millaisessa yhteiskunnallisessa suhteessa raha elää? Virén muistuttaa, että rahan liikkeelle laskemista säätelee yhä pääoman arvonlisäyksen logiikka. Itse rahan voima ja vaikutus taas perustuu jaettuun konventioon ja uskomukseen rahan kyvystä toimia maksuvälineenä, mutta tämä ei riitä. Meidän on ymmärrettävä, mitkä muut muuttujat vaikuttavat tähän. Toki suvereeni valta ja verotusoikeus (viime kädessä väkivallan legitiiimin monopolin avulla), mutta myös se, että toimijat tarvitsevat rahaa elääkseen. Tällöin on tarkasteltava ei pelkästään taloutta sellaisenaan sekä siihen liittyviä suhteita, vaan myös valtasuhteita. (Virén 2018, 9-10.) Tämä auttaa ymmärtämään, miksi raha toimii nykyisellään siten kuin se toimii, vaikka sen hallitsemista voisi harjoittaa “järkevämminkin”. Kyse on aina myös poliittisesta vallasta. Kuka saa määrätä ja ketä? Kuten tässä kirjoituksessa mainitsin, valitettavasti keynesiläiset ratkaisut ikään kuin unohtavat tämän asia.

 

Jälkiajatus:

Olette varmaan huomanneet, miten aina rahasta puhuttaessa tykätään käyttää erästä argumenttia, jos esimerkiksi laina/luotto tulee kyseeseen: “Tässä syödään tulevien sukupolvien eväitä!” Jo edellä esitetyn pitäisi auttaa ymmärtämään, että asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Lainaankin lyhyesti Bertrand Russelia, joka totesi hyvin: sellaista leipää ei voi syödä, jota ei ole leivottu. (Russell 1999/1932.) Jälleen: ainoa todellinen rajoite on se, mihin me pystymme ja mitä resursseja meillä on käytössä. Loppu on tämän kaiken järjestelyä, missä rahalla on olennainen rooli. 

 

Lähteet:

Pettifor Ann 2018. The Production of Money: How to Break the Power of Bankers. Ebook. Verso. London/New York.

Russell Bertrand 1999/1932. Joutilaisuuden ylistys. Teoksessa Matkaopas joutilaisuuteen. Toim. Hodkingson Tom & de Abaitua Matthew.

Virén Eetu 2018. Raha ja työvoima. Tutkijaliitto.Helsinki.