Haamujengi

Zizek kirjoittaa kirjassaan Living in the End Times, miten Itä-Euroopan vapautuminen kommunistisesta hallinnosta johti lopulta myös pettymykseen. Tämä synnytti pääpiirteissään kolmenlaisia reaktioita. Ensimmäiseksi voidaan listata eräänlainen kaipuu “vanhoihin kunnon aikoihin”, joita harva kuitenkaan sellaisina ihan aidosti pitää. Nostalgialla on kuitenkin voimansa, jos asiat eivät ole menneet odotetusti. Toiseksi on ilmiö, joka on tuttu kaikkialla, missä kansakunnat sinkoutuvat globalisaation pyörteisiin: oikeistopopulistien nousu. Kolmas on kuitenkin ehkä mielenkiintoisin: anti-kommunistinen paranoia. Vaikka kommunistihallinnot ovat aikaa sitten kaatuneet, niin “he kyllä yhä pitävät valtaa”, näin ajatellaan. Mutta miksi? Ihmiset ovat esittäneet itselleen kysymyksen, että jos kapitalismin piti olla parempaa kuin sosialismin, niin miksi elämämme on yhä kurjaa? Tähän voi halutessaan vastata naiivisti – ja moni sen tekeekin: “Emme ole siis vielä oikeasti kapitalismissa! Näin ollen kommunistien on pakko olla yhä vallassa!” 

Totuus on kuitenkin se, että he elävät kapitalismissa. Kapitalismi nyt ei vain satu lupauksista huolimatta tarvitsevan esimerkiksi demokratiaa, jota moni niin paljon oikeutetusti janosi vanhan vallan aikana. Wolfgang Streeckin loistavassa kirjassa Buying Time – The delayed crisis of democratic capitalism tuodaan esille tämä demokratian ja pääoman liiton murtuminen monesta näkökulmasta. Streeck esittelee kattavasti, miten viimeiset neljäkymmentä vuotta ovat osoitus siitä, että kapitalismi on sitoutunut pääsemään eroon sitä rajoittavista voimista. Olennaista on kuitenkin muistaa, että sen kohteena eivät ole hallitukset sinänsä, vaan juurikin demokratia. Hallituksia se kaipaa yhä. Kirjan ehkä mielenkiintoisinta antia on Streeckin jaottelu statsvolkin ja marktvolkin välillä, joka osaltaan kuvaa juurikin tapahtunutta muutosta. Ensimmäinen näistä kahdesta kuvaa aikalailla kansalaisia, kaikkia niitä, jotka on kansallisesti organisoitu. Tähän joukkoon liitetään siis sellaiset käsitteet kuten vaalit, kansalaisoikeudet, julkiset palvelut jne. Jälkimmäinen muodostuu taas ylikansallisista tekijöistä. Siihen liittyvät esimerkiksi sellaiset käsitteet, kuten luotottajat, investoijat, korkotaso jne. Ja emmekö todella huomaa, miten tämä jälkimmäinen ryhmä pyrkii alistamaan ensimmäisen oman voimansa alle, paikoin aina demokratian halventamiseen asti? Pääoma ei harjoita enää kansallisvaltiota kohtaan epäsuoraa valtaa, vaan suoraa valtaa, koska on olennainen tekijä valtioiden rahoittamisen suhteen. Tähän pääoman valtaan viittasin mm. tässä ja tässä kirjoituksessa. 

Ilmiö on äärimmäisen mielenkiintoinen. Tässä kommunismin haamujen metsästämisessä onkin jotain historiallisesti huvittavaa. Kun Marx ja Engels kirjoittivat Kommunistisen puoluee manifestin he aloittivat sen sanoilla: “Aave kummittelee Euroopassa, kommunismin aave. Kaikki vanhan Euroopan mahdit ovat liittoutuneet pyhään ajojahtiin tätä aavetta vastaan: paavi ja tsaari, Metternich ja Guizot, Ranskan radikaalit ja Saksan poliisit.” Aavetta on manattu siis jo aikoja sitten, vaikka on ehkä todettava, että Marx ja Engels ehkä hieman yliarvioivat ainakin puolueensa merkityksen kirjoittaessaan tekstiä. Vai viittasivatko he kenties laajempaan käsitykseen, joka kantaa nimeä kommunismi? 

He jatkavat: “Missä on oppositiopuolue, jota sen hallitsevat vastustajat eivät olisi herjanneet kommunistiseksi; missä on oppositiopuolue, joka ei olisi edistyksellisimmille oppositiomiehille samoin kuin taantumuksellisille vastustajilleenkin singonnut vuorostaan tuota leimaavaa syytöstä kommunismista? Tästä tosiasiasta seuraa kaksi johtopäätöstä: Kommunismin tunnustavat jo kaikki Euroopan vallat mahdiksi.” On näet tunnettua, tai sen pitäisi olla tunnettua, että Marxille kommunismi tarkoitti liikettä, joka syntyy pääoman ja työvoiman välisessä antagonismissa. Se on työvoiman pyrkimystä päästä eroon pääoman (kuin myös vanhojen mahtien) käskyvallasta. Tämän mahdollisen kapinan siis tunnustivat suuretkin mahdit – ja se on fakta. Tästä kommunismista ei taas voida vetään suoraa viivaa siihen kommunismiin, joka vallitsi 1900-luvulla, koska kommunismi on nimenomaan liikettä eikä totalitaristinen valtio. Tässä mielessä kommunismin aave on siis yhä todellinen, mutta moniko kommunisteista meuhkaava viittaa tähän? Luultavasti aika harva. Kirjoituksen otsikon voikin ymmärtää kahdella tapaa. On haamujengi, joka jahtaa kuvitteellisia haamuja poliittisen protonipakkinsa kanssa. Sitten on haamujengi, joka on tämä idea, joka yhä kummittelee kaikkialla, missä pääoma ja työvoima ottavat yhteen.

Lähteet:

Streeck Wolfgang 2014. Buying Time – The delayed crisis of democratic capitalism. Verso. London/New York.

Zizek Slavoj 2011. Living In The End Times. Verso. London/New York. Ebook.