Totaalinen ideologia: uusliberalismi

Uusliberalismi on ilmiö, josta on hyvin vaikea saada kiinni. Toisinaan en ole aivan varma kannattaisiko kyseistä termiä edes käyttää, koska se tuntuu sumentavan joitakin perustavia asioita. Järkevämpää olisi puhua pelkästään kapitalismista ja siihen liittyvistä piirteistä. Tästä olen jo muutama vuosi sitten kirjoittanut laajemminkin täällä. Uusliberalismi näet tavallaan vaivihkaa irrottaa asioita niiden materiaalisesta perustasta ja tekee taloudellisista kysymyksistä enemmän moraalikysymyksiä (toki moraali monesti liittyy asiaan). Siis siinä mielessä, että sen tuomiin ongelmiin vastataan sillä tasolla eikä “lattiatasolla”. Äkkiä näet ihmiset omaksuvat uskomuksen, että jos me vain vaihtaisimme tuon tai tämän herran tai poliitikon, niin kaikki olisi kunnossa. Epäilen kuitenkin, että muutokset kapitalismissa ovat paljon syvällisemmin kiinnittyneet työvoiman ja pääoman väliseen antagonismiin. Uusliberalismi on vain kätevä termi “niputtamaan” joukko ilmiöitä yhteen. 

Kirjoitan kuitenkin jotain aiheesta. Turvaudun tässä Prechelin ja Harmsin Politics and neoliberalism: Theory and ideology (2007) nimiseen kirjoitukseen. Siinä he nostavat esille, että uusliberalismin ytimenä toimii ajatus, että huono taloudellinen suorituskyky johtuu siitä, että hallitukset puuttuvat markkinoiden toimintaan. Vain täysin markkinavetoinen talous pystyy takaamaan kasvun ja vaurauden. Kirjoittajat osoittavat kuitenkin, että vaikka tämä on tietyille tahoille poliittisesti kätevä väite, ei sillä ole historiallisia perusteita kuvatessaan markkinoiden ja valtion suhdetta. He pitävätkin uusliberalismia ennemmin ideologiana, joka alkoi valtaamaan itselleen tilaa tehtävänään perustella sekä tukea tietyn valtablokin pääoman kasautumista koskevaa agendaa. Tässä työssään uusliberalistit turvautuvat sosiaalisen naturalismin (social naturalism) argumenttiin, jota he tukevat militanttisen anti-positivistisella teorialla kausaliteetista. Tätä kutsutaan teoreettiseksi realismiksi, mikä tarkoittaa, että vaikka luonnon itsesääteleviä mekanismeja ei voikaan havaita, niin silti ne tulevat paljastetuiksi. Tiedättehän: todellinen organismien keskeinen olemus löytyy kilpailusta. Tämä kilpailu taas tuottaa häviäjiä, joiden auttamiseksi voisi luulla olevan hyvä tehdä jotain, jotta heidän kärsimyksensä vähenisi. Uusliberalistit taas toteavat, että tämä auttaminen oikeastaan häiritsisi kaiken taustalla olevaa luonnon lakia, jota tosin ei voi nähdä tai todistaa empiirisesti. Jos vain ollaan puuttumatta, niin kaikki kääntyy parhain päin. Tämä pistää oikeasti miettimään: monenko muun asian kohdalla voisi päästä ilman kritiikkiä puhumalla siitä syvällisemmästä tasosta, jota nyt ei vain voi havaita empiirisesti? Tämän rinnalla hävettävän yksinkertaiset uskomukset historiallisesta vääjäämättömyydestä eivät tunnu oikeastaan missään. Ei tarvitse paljoa mielikuvitusta, että tässä huomaa uusliberalistisen teorian toimivan pelkän selittämisen lisäksi (ja ehkä suurimmaksi osaksi) teoriana, jonka on tarkoitus muuttaa maailmaa. Teoreettinen realismi onkin oikeastaan pakollista tässä suhteessa, koska mikään historiallinen todistusaineisto ei tue heidän väittämiään. 

Prechel ja Harms kirjoittavatkin, että uusliberalismi on monella tapaa totaalinen ideologia. Sen tavoitteena on ollut nakertaa pohjaa aiemmilta taloudellisilta ja poliittisilta järjestelyiltä (Keynesiläinen malli), joissa hallituksilla oli tärkeä rooli pääoman kasvussa sekä kehityksessä kuin myös työväenluokan elinolosuhteiden parantamisessa. Sen poliittinen puoli koostuu taas niistä erilaisista poliittisista keinoista, joilla se pyrkii luomaan uusia instituutiota, joiden avulla hallita talouden kasvua ja kehittymistä. Tämä on jälleen kerran yksi niistä talouden ulottuvuuksista, jotka monelta tuntuu unohtuvan. Erinäiset teoriat pitävät sisällään huomattavissa määrin ideologisia olettamuksia kuin myös poliittisia ehdotuksia. Ne eivät ole millään mittapuulla neutraaleja. Niillä on jokin tarkoitus ja tätä tarkoitusta ollaan valmiita tukemaan tiettyjen tahojen toimesta. En kuitenkaan lähtisi väittämään, että ongelma on uusliberalismi sellaisenaan. Kyse on jostain paljon laajemmasta ulottuvuudessa työvoiman ja pääoman välisessä suhteessa, jossa kyseinen ideologis-poliittinen teoria vain näyttelee omaa osaansa. 

 

Lähteet: 

Prechel Harland & Harms John B. 2007. Politics and neoliberalism: Theory and ideology. Teoksessa Politics and Neoliberalism : Structure, Process and Outcome. Toim. Prechel Harland N. s. 3-17