Yksinkertaista rohkeasti

Pidin pienen tauon. Syy oli siinä, että tein hieman taustatyötä erästä projektia varten, joka tulee viemään tulevaisuudessa kohtuullisen määrän vapaa-ajastani. Kyseessä on Kuusankosken Sosialidemokraatit Ry:n historia 1993-2023. Päätepiste on siis vasta vuosien päässä, mutta töitä ei kannata aloittaa julkaisua edeltävällä viikolla, vaan ryhtyä toimeen ajoissa. Juttujen julkaisutahti tulee siis vääjäämättä laskemaan. 

Taustatyön lomassa heräsi tiettyjä ajatuksia. Eräs näistä ajatuksista koski sitä, miten paljon todellisuudessa yksittäinen työläinen oli perillä liikkeen päämääristä tai tavoitteista. Sitä saattaa näet liian äkkiä idealisoida menneisyyden. Luultavasti poliittinen “tapakristillisyys” oli yleisempää kuin moni tahtoisi myöntää, jos ymmärrätte vertauskuvan. Toisaalta kun painat menemään paljon pidempää työpäivää kuin tänä päivänä, niin ei sitä poliittiselle teorialle tahdo jäädä aivan kauheasti aikaa. Sama ongelma on kyllä yhä olemassa. Ihmiset eivät kiireen keskellä monestikaan ehdi pohtimaan asioita läpi, jos asioiden pohtiminen läpi ei juuri satu kuulumaan omiin lempiharrastuksiin. Hyvin harvan kohdalla voi mennä vaatimaan raskaan työviikon jälkeen, että sulkee Netflixin ja alkaa tankkaamaan teoriaa. 

Joukkoihin kuitenkin pitäisi luottaa. Vasemmalla on vain muutama ongelma tämän suhteen. Joko sitä puhutaan järkyttävää poliittista jargonia, jota ei kukaan jaksa kuunnella (onhan se monelle kuin vierasta kieltä) tai sitten paikalle saapuu “intellektuelli”, joka kertoo vielä oudoimmilla sanoilla sen, miten asiat ovat. Tässä uskoakseni vanhan työväenliikkeen menetelmät olivatkin tehokkaampia kuin mitä tänä päivänä näkee. He ymmärsivät agitaattoreiden merkityksen viestin yksinkertaistamisessa. Joskus viesti saatettiin yksinkertaistaa vain yhteen lauseeseen, jonka ympärille kerättiin poliittista voimaa. Tämä ei toisaalta tarkoittanut sitä, etteikö politiikkaa itseään olisi ymmärretty monimutkaiseksi, mikä vaatii myös teoreettista pureskelua. Tällä tavoin kuitenkin joukot saatiin liikkeelle. Heille saatiin tunne (eikä pelkästään tunne) yhteenkuuluvuudesta. He pystyisivät muuttamaan maailmaa! 

Liikkeen johtavilla hahmoilla pitää siis olla tietämystä, mutta myös pokkaa ottaa johto. Joukkojen selän taakse ei jatkuvasti voi mennä. He ovat kyllä todellinen voima, mutta jos poliitikko itse on siitä onnellisessa asemassa, että voi pureskella poliittisia kysymyksiä päivät pitkät, niin silloin on myös ymmärrettävä vastuu: silloin on uskallettava astua johtoon. Luin kerran tarinan siitä, miten eräskin poliitikko oli mennyt työläisten keskelle ja niin maireasti kuvaillut, miten he, työläiset tietävät kyllä paremmin kuin hän poloinen yliopistosta tutkintonsa saanut. Silloin eräs työläinen nousi ja sanoi: “Ei! Sinun kuuluu tietää paremmin. Sinä olet asiaa opiskellut!” Kuka tahansa voi kyllä tietää, mutta kaikilla ei ole siihen aikaa. Tässä tapauksessa poliitikolla oli sitä ollut, mutta ei työläisillä, joten hänen sietäisikin tietää paremmin eikä nuoleskella alentuvasti. 

Viestin yksinkertaistaminen on siis tärkeää, mutta se ei saa yksinkertaistaa yksinkertaistajaa. Hänen tulee yhä tietää, vaikka hän viestiään säätäisi helpommin pureskeltavaksi. Tämä ei ole populismia, koska taustalla on ymmärrys asian monimutkaisuudesta. Tunnusten ei ole tarkoitus esittää yksinkertaista (ja toimimatonta) vastausta vaikeaan ongelmaan, vaan herättää yhteistunnetta, joka antaa poliittista voimaa ratkaista vaikeimpiakin kysymyksiä. Tietynlaisille agitaattoreille olisi yhä hyvin sijaa tässäkin liikkeessä.