Köyhien Jumala

Osa lukijoista ehkä tietää katolisen arkkipiispan Oscar Romeron, joka murhattiin kesken messun vuonna 1980. Hänen “syntinsä”? Hän oli puhunut alistettujen puolesta. Hän oli uskaltanut nousta hallinnon hirmuvaltaa vastaan. Ehkä kuuluisin sitaatti häneltä meneekin näin: “Kun ihmisiä kidutetaan ja vainotaan, kun he ovat menettäneet vapautensa ja elävät epäinhimillisissä olosuhteissa, on kristittyjen tehtävä puolustaa ja auttaa heitä.” Mutta hän on vain yksi niistä papeista, joilla on ollut tai on kanttia tehdä jotain muutakin kuin vain pitää saarnoja kirkossa ja hymistellä ymmärtävästi esivallan suuntaan. Näissä papeissa, tällaisissa ihmisissä todella elää Kristus, joka itsekin oli kapinallinen, mutta myös kuningas. Tämä onkin ihastuttava ristiriita kristinuskossa, sillä kuninkaalliset tahtovat aina murskata kapinalliset ja kapinalliset murskata kuninkaalliset. Kristinusko onkin yksi niistä harvoista uskonnoista, jos ei suorastaan ainoa,, joissa Jumala on täyttänyt molemmat roolit. Valitettavasti useimmat papit tosin tuntuvat muistavan vain kuninkaalliset velvoitteet, vaikka toisinaan olisi syytä nostaa kapinalippu. 

Myönnettäköön, että oma tulkintani kristinuskosta on hyvin pitkälle vapautuksen teologian värittämää. Mitä tällä tarkoitan? Yksinkertaisesti kyse on siitä, etten voi sietää sitä, miten niin moni uskonnollinen auktoriteetti tai itseään kristityksi kutsuva käyttää uskoa pyrkimyksenään legitimoida sorto, riisto sekä alistaminen jne. Tunnen myös suurta halveksuntaa predestinaatio-oppia kohtaan, joka vie kaiken aloitteellisuuden ihmiseltä ja jonka avulla perustellaan kauheimpia asioita. Olen nähnyt papin kiemurtelevan tämän kysymyksen edessä saamatta kunnollista vastausta. Nämä pelkkään transsendenttiin itsensä sulkevat herran paimenet asettuvat maailman yläpuolelle ja katselevat sekä huomaavat kyllä sen kärsimykset, mutta putsaavat kätensä kaikesta liasta hokemalla herran tahtoa. Annos tämänpuoleisuutta tekisi heille hyvää, mutta pakottaisi heidät monilta osin esivaltaa vastaan, jonka talutusnuorassa he ovat tottuneet kulkemaan kiltisti ja nöyrästi todistellen. He ovat unohtaneet, että Jumala on köyhien Jumala. 

Weber kirjoitti, että kristinusko tarjosi tietyt käsitteet kapitalismin synnylle. Se on varmasti totta, mutta mitä tästä pitäisi ajatella? On jokseenkin huvittavaa, että niin moni kristitty suorastaan hirttää itsensä kiinni kapitalismiin, vaikka aivan yhtä hyvin kuin se voi olla kristinuskon jälkeläinen, se voi olla vääräoppisuutta. Seuratkaa, miten rajua talouspolitiikkaa monet kristityiksi itseään kutsuvat vaativat. Seuratkaa, miten vähän heillä on tarvetta ylittää kapitalismi ja oikeastaan vain voimistaa sitä. Heidän “protestanttinen henkensä” piiskaa heitä eteenpäin kadotuksen pelossa. Miten tällaiselta ihmiseltä voi edes olettaa lähimmäisen rakkautta, joka kuvittelee, että kaikkien pelastettujen nimet ovat ennalta kirjoitettu johonkin kirjaan? Ottakaa vielä huomioon, että juutalais-kristillinen käsite lähimmäisestä ei tarkoita vain sinulle läheisiä ihmisiä, vaan myös jotain vierasta, jotain sellaista, joka saattaa yllättää, jos menet liian lähelle. 

Uskon, että kristinuskolla on valtava vapauttava voima, mutta se on tällä hetkellä pullotettu niin hyvin ja asetettu porvariston viinikaapin ylimmälle hyllylle, että sillä ei ole kosketusta ihmisten elämään. Uskon on oltava käytännöllistä ja sen on hyväksyttävä ihmisen vapaa tahto. Eikö Jeesuskin ollut kenties suurin kapinallinen?