Voima ratkaisee

Viimeaikainen keskustelu lakkojen ympärillä on palauttanut mieleeni muutamat Frédéric Lordonin ajatukset. Olisin tarttunut aiheeseen jo aikaisemmin, mutta muut puuhat ja sairastuminen esti siihen ryhtymisen. Lordon on esittänyt, miten nykyinen palkkatyön regiimi perustuu siihen, että palkkatyöläisten passiot osallistetaan osaksi isännän halua (loistava esimerkki tällaisesta ihmisestä on uutisissa esiintynyt rikkuri-Ida). Toisin sanoen työläisen halut pyritään yhdensuuntaistamaan isännän halun kanssa. (Lordon 2015.) Olen asiaa aiemmin sivunnut jo tekstissä Oman onnen sepän monet haasteet, joten en ala kertaamaan kaikkea sen sisältöä, vaan siirryn suoraan aiheeseen.

Lordon kuvaa, miten tämän yhdensuuntaistamisen kohdalla olennaisia toimijoita ovat media ja mainonta, jotka eivät suinkaan rajoitu kuvittamaan kauppatavaroiden ominaislaatuja vaan tunkeutuvat kuvittamaan elämäntyylejä. (Lordon 2015.) Tarpeeksi kauan kun toistat viestiä, niin työläinenkin kuvittelee olevansa porvari surffaamassa pääoman laineilla. Hän alkaa uskoa omaan yksittäiseen neuvotteluvoimaansa sopimusvapauden auvoisassa maailmassa, jossa kaksi kohtaa toisensa yhdenvertaisina. Hän ei tarvitse liiton apua! Tällainen hahmo unohtaa vain erään olennaisen asian. Yhtäläisten oikeuksien välillä ratkaisee voima! Siteeraan tässä nyt Karl Marxia, joka toi esiin tämän oivalluksen Pääoman luvussa Työpäivä: “Kapitalisti pitää kiinni ostajanoikeudestaan koettaessaan tehdä työ päivästä niin pitkän kuin mahdollista ja jos suinkin mahdollista yhdestä työpäivästä kaksi. Toiselta puolen sisältää myydyn tavaran erikoinen luonne rajan sen kuluttamiselle ostajan taholta, ja työmies pitää kiinni oikeudestaan myyjänä koettaessaan rajoittaa työpäivän tiettyyn normaalipituuteen. Tässä on siis ristiriita, oikeus oikeutta vastaan, ja molemmissa on yhtä lailla tavaranvaihdon lain sinetti. Yhtäläisten oikeuksien välillä ratkaisee voima.” Järjestäytymätön työläinen ei siis pelkästään heikennä omaa asemaansa, vaan myös luokkavoimaa, koska ei ymmärrä, miten tämä vaihtokauppa rakentuu. Kun seuraakin some-keskusteluja, voi huomata, miten kansakunnan uusliberalistinen kouluttaminen on saavuttanut sangen korkean tason. Tavalliset ihmiset luulevat voivansa haastaa pääoman neuvottelussa yksinään. Osa jopa kuvittelee pääoman olevan hänen ystävänsä. Suurin osa nyt ei tosin edes tiedä, mistä kapitalismissa on kyse, vaan näkevät sen vain markkinasuhteiden eikä yhteiskunnallisen valtasuhteen kautta. 

Mutta niin, ihan vain ärsyttääkseni porvarillisia tahoja, siteeraan vielä lisää Marxia. Hän on kirjoittanut osuvasti seuraavaa: ”Sellaisten taloustieteilijöiden kuin MacCullochin, Uren, Seniorin ja tutti quanti [heidän kaltaistensa] teoksista saa lukea yhdeltä sivulta, että työmies on kiitollisuuden velassa pääomalle tuotantovoimien kehittämisestä, koska se lyhentää välttämätöntä työaikaa, ja seuraavalta sivulta, että työmiehen on osoitettava tätä kiitollisuutta tekemällä työtä tulevaisuudessa 15 tuntia 10 sijaan.” (Marx 1974, 294.) Ja tätä kiitollisuutta tuntuu työläinen joutuvan nyt maksamaan, kun työpäiviä halutaan lisätä ja pidentää. Tämäpä vielä tilanteessa, jossa toisaalla koetaan kovaa kärsimystä työttömyyden aiheuttaman köyhyyden takia. Töiden jakaminen – eli ajan ja resurssien jakaminen –ei näytä tulevan kuuloonkaan. Tämä järjettömyys avautuu tosin sillä hetkellä kun ymmärtää, että kyse on vallasta ja voimasta eikä suinkaan laskutoimituksesta. Pääoma tahtoo ottaa vallan yhteiskunnasta (joka sillä suurelta osin jo on), minkä takia se on nyt suorittamassa koordinoitua hyökkäystä ammattiyhdistysliikettä kohtaan – ja osa työläisistä vieläpä tukee tätä. 

 

Lähteet:

Lordon Frédéric 2015. Saatavilla: http://kumu.info/kaaderit-ja-tunteiden-saalistajat/ Haettu: 26.9.2017

Marx Karl 1974. Pääoma – Kansantaloustieteen arvostelua. 1 osa. Kustannusliike Edistys. Moskova.