…ja anna anteeksi heidän velkansa

Jos saatammekin tarvita kaikki työkalut ajatusten puolelta aina muinaisesta filosofiasta lähtien, tarvitsemme myös joitakin “jakoavaimia”, “ruuvimeisseleitä” ja “kuusiokoloavaimia”, joita saattavat tarjota entisaikojen hallitsijat.  Tämä etsintä ei näet ole kokonaisen systeemin rakentamista, vaan hyvin käytännönläheistä. Se mikä toimii, sitä käytetään. Kulmia voimme hioa myöhemmin. 

Eräs tällainen hallintotoimi tulee olemaan lähes pakollinen. Ilman sitä ihmiskunnan raskaat kahleet yhä vain muuttuvat painavimmiksi. Kyse on velkojen anteeksiannosta. Michael Hudson on kirjoittanut tästä teemasta hyvän artikkelin, joka pohjautuu hänen teokseensa …and forgive them their debts: Lending, Foreclosure and Redemption From Bronze Age Finance to the Jubilee Year” Hän muistuttaa heti alkuun, että ajatus tuntuu kulkevan suoraan vallitsevaa logiikkaa vastaan. Nykyaikaisen ihmisen täytyy monella tapaa ohjelmoida omat aivonsa uudelleen. Ovat ne niin viritetty tiettyyn ajattelutapaan. 

Tarkemman kuvan esimerkiksi sumerilaisten ja babylonialaisten tavasta ajatella velkaa saa lukemalla kyseisen artikkelin. Yritän tiivistää olennaisen. Kyseessä oli eräänlainen luottoon perustuva talous. Velat, jotka kirjattiin ylös, maksettiin takaisin aina satokauden päätteeksi viljalla. Toisinaan kävi kuitenkin niin, että tuli sota tai muu katastrofi ja velkoja ei kerta kaikkiaan voitu maksaa. Tulos ei suinkaan ollut se, että velallisesta olisi tehty velkojan orja. Ei! Sen tuloksena olisi ainoastaan orjayhteiskunta. Hallitsija mitätöi kaikki velat. Näin esimerkiksi oluesta velkaa ollut maanviljelijä ei joutunut maksamaan oluen tuottajalle eikä toisaalta jälkimmäisen täytynyt maksaa palatsille. He ymmärsivät, että velka voi kasvaa muuten ylitsepääsemättömäksi, jolloin sitä ei voisi enää kuitenkaan maksaa, mutta se orjuuttaisi ihmisen. Muinaisina aikoina oli siis ymmärrystä hätää kärsivien auttamisesta, vaikka ajat olisivat muuten olleet, miten kovat tahansa. Oikeastaan ankaria velkojia halveksittiin, koska he vain köyhdyttivät yhteiskuntaa. 

Palataan hieman lähemmäksi nykyaikaa, vaikka ei vieläkään kovin lähelle. Miten kirkko suhtautui asiaan? Tässä kohtaa olemme siirtyneet jo rahatalouden piiriin osittain. Ollaan siis paljon lähempänä sitä, mitä voitaisiin pitää nykyaikaisena olotilana, jossa velat eivät enää ole maksettavissa kerta vuoteen viljalla. Syntyy tilanne, jossa rahaa voidaan luoda rahalla, jos ihminen laitetaan maksamaan korkoa. Entisajan kristityille tämä oli väärin. Koko ajatus rahan luomisesta rahalla näyttäytyi luonnottomana ja vastenmielisenä. Kolmas lateraanikonsiili vuonna 1179 olikin kieltänyt rahan lainaamisen korkoa vastaan. (Heikka 2016, 29, 31.) Vaikuttaisi siltä, että ennen vanhaan ihmiset ymmärsivät paremmin sen ongelman, minkä jatkuva velkaantuminen tuottaa eivätkä välittäneet siitä, mitä nykyiset pankkiirit ja muut “ison rahan” miehet kutsuvat moraalikadoksi, jos velkoja annetaan anteeksi. 

Olemme vääjäämättä kohtaamassa kysymyksen velasta. Se tulee ratkaista – ja ratkaisun on oltava merkittävä. Tässä tehtävässä ei kannata kuunnella lähintä pankkiiria, vaan sukeltaa entisaikojen ihmisten maailmaan ja mieliin. Nähdä, miten he tämän kysymyksen asettivat, jotta voimme vapautua omista suomuistamme silmillämme. Ne voivat meiltä tiputtaa niin sumerilaiset, babylonialaiset kuin kristityt, jos vain kuuntelemme tarkalla korvalla, mitä ihmiskunnan muisti meille tahtoo kertoa: “Antakaa heidän velkansa anteeksi.”

Lähteet:

 

Heikka Mikko 2016. Poverello pelaa palloa. Teoksessa Kapitalismi, kristinuskon mustajoutsen? – Esseitä uskosta ja rahasta (2016). Kirjapaja. Helsinki. s. 29-44