Suru

On ehkä vaikea määritellä, missä kohtaa “surua” olemme matkalla. Samat viisi vaihetta – kuten Zizek on huomauttanut – voidaan havaita näet myös yhteiskunnassamme, joka on matkalla kohti apokalyptisia aikoja. Ensimmäisessä vaiheessa pyritään kieltämään asia hyvinkin ideologiselta kalskahtavalta tavalla. Ei meillä ihan oikeasti ole mitään suurempaa ongelmaa. Tätä seuraa ymmärrys siitä, että ongelma on todellinen. Tällöin esiin kaivautuu viha maailmanjärjestystä ja epäoikeudenmukaisuutta kohtaan. Hetken päästä se saattaa tyyntyä ja lavalle astuu neuvottelija. Ehkä jos muuttaisimme tuota tai tätä asiaa, niin elämä voi jatkua suht entisellään. Tämä neuvottelu ei tietenkään tuota tulosta. Seuraavaksi synkät pilvet saapuvat horisonttiin. Tulee vetäytyminen ja tappiomieliala. Mutta kuin varkain, tässä kohtaa voidaan livahtaa läpi ns. nollapisteen. Ajatus uhasta alkaa vetäytyä ja tilanne voidaan nähdä uutena alkuna. (ks. Zizek 2011) 

Kyse tulee olla nimenomaan uudesta alusta. Minkäänlaiset muodikkaat tai epämuodikkaammat halut entisiin aikoihin ei tässä meitä voi auttaa. Ratkaisu tuskin löytyy vanhasta maailmasta, joka itsessään jo on tämän tilanteen synnyttänyt. Voimme unohtaa vastalääkkeenä kaikenlaiset valtiokapitalistiset tai valtiososialistiset viritelmät. Niitä vaivaavat aivan samat ongelmat kuin meidän uusliberalistista aikakauttamme, joka on osaltaan vain niiden logiikan jatketta. Kuten Henri Lefebvre aikanaan totesi, ovat nämä järjestelmät täysin sitoutuneita kaiken tieteellisyyden vastaisesti jatkuvaan kasvuun. (Lefebvre 2020.) Oikeastaan olemmekin saapuneet tähän tilanteeseen juuri siksi, että olemme kieltäneet ja neuvotelleet, vaan emme katsoneet totuutta silmiin. “Kuolema” on edessä. Mitä sen jälkeen? Se ei onneksi ole aivan yhtä suuri arvoitus kuin ihmisen kohdalla. 

Zizek selventää tällaista tilannetta kertomuksella Lokakuun vallankumouksesta. Leninin kerrotaan kysyneen Trotskilta, miten heidän käy, jos he epäonnistuvat. Siihen Trotski oli vastannut: “Ja mitä tapahtuu, jos onnistumme?” Tälle jälkimmäiselle kysymykselle ei ole vastausta, koska ei ole olemassa historian objektiivista prosessia, joka vääjäämättä määrittää poliittisen väliintulon tuloksen. Miksi näin? Koska tuo interventio muuttaa kohdettaan. (Zizek 2011) Pirullinen epävarmuus on aina läsnä, mutta se on hinta vapaudesta. Poliittisen teon kaikkia vaikutuksia on täysin mahdotonta arvioida, koska sillä samaisella hetkellä kuin se tapahtuu, niin se muuttaa “maastoa”, jossa se itsensä toteuttaa. Jos siis edes yrittäisimme jotain paluuta “menneisiin hyviin aikoihin” olisi se mahdottomuus, koska historia ei ole kuin filmi, jota voi pyöritellä edestakaisin. Nyt tehtävä poliittinen teko muuttaa koordinaatteja siinä määrin, että yksinkertainen “paluu menneisyyteen” ei voi onnistua. Ainoa tie on eteenpäin. Eteenpäin kohti osittain tuntematonta. 

 

Lähteet:

 

Lefebvre Henri 2020. Hegel, Marx, Nietzsche, or, The Realm of Shadows. Verso. London/New York. Ebook.

Zizek Slavoj 2011. Living In The End Times. Ebook. Verso. London/New York