Ei järjestelmää vaan teoria

Hegelin päämääränä oli luoda täydellinen järjestelmä. Hän tahtoi saavuttaa sen, mitä kaikki filosofit olivat Aristoteleesta lähtien tavoitelleet. Tässä Hegel omasta mielestään onnistuikin, kuten Lefebvre on todennut. Hegel todella loi järjestelmän, jossa kaikki liittyi kaikkeen. Tieto oli maallistettu, suorastaan valtiollistettiin ja erinäiset akselit ja pilarit lävistivät sen. (Lefebvre 2000.) Tätä “täydellistä järjestelmää” ei ole syytä muistella siksi, että sillä olisi äärettömän paljon tarjottavaa. Se vain muistuttaa meitä siitä, että vaikka kiistaton nero – kuten Hegel eittämättä oli – rakentaisi järjestelmän, “täydellistyneen filosofian”, niin järjestelmä vuotaa aina. Aina jokin tekijä jossain iskee sitä vastaan ja pistää rattaat sekaisin. 

Filosofian saavuttaessa eräänlaisen huippunsa Hegelissä se samalla saavutti tietyssä mielessä oman tuhonsa. Se todisti itsensä, mutta aiheutti samalla myös oman ylittämisensä. Eräs olennainen hahmo tuon ylittämisen suhteen oli Karl Marx. Hän oli tunnetusti hyvin perillä Hegelin filosofiasta ja käytti sen metodia tietyssä määrin hyväkseen. Yksinkertaisesti, ja hieman jo kliseisesti, Marx antoi koko teorialle uuden kulman. Tässä tarinassa on kuitenkin jotain paljon mielenkiintoisempaa kuin tämä lyhyt kertomus “Hegelin kääntämisestä”. Kun näet tarkastelemme Marxin toimintaa, kuten Lefebvre ansioituneesti tekee kirjassaan Hegel, Marx, Nietzsche, or, The Realm of Shadows, löydämme eräänlaisen anti-filosofisen kulman. Samalla tämä auttaa repimään ehkä viimein kappaleiksi sen väitteen, että Marx itse olisi ollut perustamassa marxismia. 

Ensinnäkin, Lefebvre huomauttaa, ei ole olemassa yhtä marxismia kun taas on selkeästi olemassa yksi hegeliläisyys. Meillä on moninainen kasa erilaisia marxismin koulukuntia. Mistä tämä johtuu? Siitä, että Marxilta ei varsinaisesti löydy filosofiaa. Se, että marxilaiset yrittivät löytää hänen teksteistään systeemin (jotain hieman samanlaista kuin Hegelillä), ei ole Marxin vika. Vaikka Marxin ajattelu ei olekaan epäjohdonmukaista, niin järjestelmää siitä ei pysty rakentamaan. Hänen teoreettinen projektinsa jäi kesken (ja on yhä kesken) ja on täten epätäydellinen. Mitä hänen filosofisiin töihin tuleekin, eivät ne pidä sisällään varsinaisesti filosofiaa, pyrkimystä jonkinlaiselle mallille, vaan ne ovat projekti, jonka avulla tuo filosofia pyritään ylittämään. (Lefebvre 2000.) 

Jokainen, joka on tutustunut Marxin teksteihin huomaa, että ne ovat monesti kuin kokoon ommeltuja sieltä täältä. Esimerkiksi Pääoma on loistava näyte siitä, miten rakennetaan teoreettinen ase käyttämällä hyväksi kaikkea sitä, mitä on saatavilla. Tämä erilaisten tieteenalojen, kirjallisuuden ja kaikenlaisten ajatusten hyödyntäminen tietyssä tehtävässä olikin Marxille tyypillistä. Se on myös se, mikä häneltä tulisi omaksua. Hän ei kasannut järjestelmää, vaan sommitteli asioita yhteen, jotta niillä voitaisiin tehdä jotain. Tämä “filosofian ylittäminen” tuleekin esille kuuluisassa teesissä yksitoista: “Filosofit ovat vain eri tavoin selittäneet maailmaa, mutta tehtävänä on sen muuttaminen.” Kuten Lefebvre kirjoittaakin, Marxin teoriasta ei löydy niinkään epistemologista statusta, vaan yhteiskunnallinen. Siinä teoria on myös todistanut toimivuutensa, koska ilman tuota teoriaa ei työväenliike olisi koskaan itsenäistynyt. Samoin nyt jos koskaan, me tarvitsemme tuota sommittelua, tuota kaiken mahdollisen kasaamista ja sen laittamista toimintaan. Se, mitä emme tarvitse on “järjestelmän” perään huutelijoita. Olivat he hegeliläisiä, marxilaisia tai vaikka minkälaisia. 

Mistä sitten Marxin huono maine johtuu? Miksi häneen liitetään vahvan valtion ajatus, joka vieläpä on monesti alistava ja sortava? Selvitimme jo, että systeemiä olivat etsimässä useammatkin tahot, mutta todellisen tuhon aiheutti Stalin ja stalinistinen perinne, joka oli lähempää sukua hegeliläisyydelle kuin Marxin teorialle. Se, mikä ei mahtunut tuon ajatussuunnan filosofiaan, niin se pyyhittiin pois, koska järjestelmän piti olla täydellinen. Se pyrki siis johonkin aivan muuhun kuin Marx, mutta hänen nimensä on varmasti ikuisesti liattu sen vuoksi. 

 

Lähteet:

 

Lefebvre Henri 2020. Hegel, Marx, Nietzsche, or, The Realm of Shadows. Verso. London/New York. Ebook.