Onko kanttia todelliseen muutokseen?

Työ- ja elinkeinoministeriö yhdessä valtionvarainministeriön kanssa ovat asettaneet selvitystyöryhmän, jonka tarkoituksena on tuottaa analyysi siitä, mitkä ovat koronakriisin vaikutukset Suomen taloudelle kuin myös siitä, miten taloudelle aiheutuvat vauriot voidaan rajoittaa. Selvitystyöryhmä on ilmeisen tärkeä, mutta tiettyjä kysymyksiä herää. Koronakriisiä ei kukaan toki osannut sinänsä ennustaa, mutta kaikilla oli tiedossa (tai ainakin tuli olla) nykyisen talousjärjestelmän kykenemättömyys vastata tällaisiin shokkeihin. Kun pääoman kiertokulku lakkaa, on se kuin verenkierto pysähtyisi kehossa. Sitä alkaa nopeasti syntymään pahaa jälkeä. Onko siis tällä joukolla valmiutta katsoa ohi “annetun” vai pyritäänkö asia ratkaisemaan vanhassa kontekstissa? Oletuksella, että jotain ratkaisuja todella haetaan. Tämä on olennainen kysymys, jos mietimme tulevaisuutta. Anteeksi, jos esitän epäilykseni sen suhteen, että perimmäiseen logiikkaan ei aiota koskea. Syyttäkää sitten minua vaikka miksi. On kuitenkin turhan monta kertaa nähty se, miten paikalle saavutaan esittäen lääkettä, mutta unohdetaan, että kenties sairauskin on saman “tahon” aiheuttama. 

Ongelma tulee olemaan näet ideologinen; käsitteen kaikessa merkityksessä. Mitä tällä tarkoitan? Toistan tässä jo usein esiin tuodun määritelmän. Yhteiskunnallinen todellisuutemme rakentuu aina eräänlaiselle fantasialle. Voimme havaita sen tutussa lauseessa: ”En olisi nähnyt, jos en olisi uskonut.” Se on fantasia, joka ylläpitää jokapäiväisen elämämme todellisuuden kokemusta; ja sitä kutsutaan ideologiaksi. Sen perimmäisenä tarkoituksena on tarjota meille yhteiskunnallinen todellisuus. (esim. Zizek 2008, 30:45;49.) Ideologialla on vieläpä kolme erilaista momenttia. Ensimmäinen momentti on ideologia itsessään, missä erilaiset ideat ovat tärkeimmässä roolissa. Seuraavaksi tulee ideologia itseään varten, mikä viittaa pitkälti ideologisiin valtiokoneisiin. Kolmas momentti on itseään varten ja itsessään. Tämän momentin kohdalla ideologia tuntuu katoavan. Garcia ja Sanchzez ovat käyttäneet tästä esimerkkinä tavarafetisismiä, mikä on erityisen hyvä esimerkki, koska siinä näkyy selkeiten, miten kapitalistinen fantasia ottaa sosiaalisen käytännön muodon. [1] Ideologian puhtain ilmenemismuoto löytyykin siitä, kun se hyväksytään täysin spontaanisti. Sen vahvin muoto ottaa siis ei-ideologisen kaavun. Se esittää omaa vastakohtaansa. (Zizek 2012, 45-46.) Tämä näkyy erityisesti siinä, kun poliitikko väittää tekevänsä kaiken vain perustaen sen faktoihin, tutkimukseen ja analyysiin.

Ongelmaksi mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulee koitumaan se, että selvitystyöryhmä ei havaitse ideologian vaikutusta, vaan ottaa “spontaanisti” vastaan monta sellaista asiaa, jotka ovat täynnä politiikkaa – suoranaisesti jotain “teologista”. En jaksa uskoa, että esimerkiksi tavaramuodon “salaisuuteen” tullaan paneutumaan, vaan sen annetaan olla sellaisenaan. He lähtevät ratkomaan Gordionin solmua, mutta kenellekkään ei käy mielessä vetäistä sitä miekalla auki, koska kontekstia tuskin suodaan vaihdettavan. Pahoitteluni heti pessimismistä.

[1] http://www.zizekstudies.org/index.php/IJZS/article/download/125/125

Lähteet:

Zizek Slavoj 2008. The Sublime object of the ideology. Verso London / New york.

Zizek Slavoj 2012. Väkivalta. Nemo. Helsinki.