Kohti pääoman sosialismia?

Tein sosiaalisen median puolella erään paljon puhuvan havainnon. Ei oikein sopisi epäillä talouden selvitystyöryhmän henkilöitä. He kun tietävät taloudesta. Ja totta, on liian aikaista tuomita tulos ennen tulosta, sen voi varmasti kaikki myöntää, mutta mielestäni on syytä kuitenkin olla edes uteliaan epäileväinen. Voidaan näet kysyä: “Mistä taloudesta?” Ihmiskunnan historian aikana on tuotantoa sekä taloutta järjestelty hyvin monenlaisin tavoin. Taloustiede ei tekisi paljoakaan selkoa antiikin Kreikassa, jossa jo pelkästään käsitteet työn suhteen olivat moninaiset. Ei se paljoa enempää tekisi selkoa keskiaikaisissa olosuhteissa. Ymmärrätte pointin.

Jos siis lähestymme mahdollisesti pistettä, jossa muutos on ovella, niin miksi rajoitamme itsemme tiettyihin käsitteisiin? Mitä jos nykyinen taloustiede on käsitteiltään liian ahdas? Mitä jos hukkaamme mahdollisuuden johonkin uuteen ja päädymme vain “lukitsemaan” ongelman jälleen rakenteisiin odottamaan vain seuraavaa hetkeä kun se taas räjähtää silmillemme? Vaarana tässä on näet se, että jälleen kerran kulut sekä tappiot tullaan kyllä sosialisoimaan, mutta siihen se sosialismi jääkin. Sosialismia rikkaille? Ainakin se näyttää kelpaavan pääomatahoille hämmästyttävän hyvin tällä hetkellä. Ettei todellakin – ei kai sentään – taloudessa olisi kyse myös yhteiskunnallisesta vallasta, eräänlaisesta yhteiskunnallisesta suhteesta?  Ja ei kai vain taloustiede toimi tuon vallan vahtikoirana antamalla suosituksiaan, “tieteellisen tarkkoja” tuloksiaan? Epäilevämpi mieli saattaisi tehdä nämä havainnot. Voisi ihmetellä samalla, miten mahdottomuudet muuttuivat mahdollisiksi yhdessä hetkessä ilman, että niitä rajoitti, mitkään “tieteelliset totuudet”.

Olisikin jo aika myöntää, että taloustiede on monella tapaa tiede, joka muokkaa maailmaa eikä ainoastaan selitä sitä. Sen avulla perustellaan tiettyjä poliittisia muodostelmia, instituutioita, tuotantosuhteita… Saa olla kohtuullisen sokea, jos ei tätä näe. Tällä en tarkoita, että kieltäisin sen käyttökelpoisuuden kaikkiaan. Kunhan tahdon korostaa, että kyseessä ei ole mikään fysiikkaan verrattava tieteenala. Ei tavaramuoto – eikä varsinkaan työvoima tavarana – ole mikään historian alkuhämäristä asti ollut talouden perusyksikkö. Ei työn kapitalistinen kaksoisluonne ole jokin alkuräjähdyksen tuottama vääjäämätön pakko, jota ei käy ohittaminen. Tästä syystä erinäisten kriisien keskellä ei voi olla niin, että taistelu käsitteistä unohdetaan, että päätämme jatkaa “kuten ennenkin” ja kuuntelemme pääoman papiston puheita sekä otamme heidän lääkkeitä, jotka omalta osaltaan tuottivat koko sairauden. Jos me emme edes tässä kohtaa pysty venyttämään omaa poliittista ajatteluamme yli annetun, niin en tiedä milloin sen teemme.