Jotta lapsikin sen tajuaisi

Selitetään asia nyt niin, että lapsikin sen ymmärtää. Kapitalismissa, tuossa eräässä yhteiskuntamuodostelmassa on ensisijainen taso ja toissijainen taso (primaari ja sekundaari). Toissijainen pitää sisällään esimerkiksi palkat, työllisyyden, tuottavuuden… Eli kaiken sen, mistä me yleensä puhumme kun puhumme taloudessa. Mikä sitten on tämä ensisijainen taso? Se on se taso, miten pääoma edes asettaa itsensä hegemoniseksi suhteeksi yhteiskunnassa. Pieni vilkaisu historiaan paljastaa, että monesti se on ollut hyvin verinen. Uudistaminen ei monesti paljoakaan verettömämpi. Kuten Holloway on osuvasti todennut, saatamme nähdä tämän prosessin pelkkänä historiana. Saatamme kauhistella, miten entisaikojen ihmisten kohtelu olikin niin kurjaa.  Kauhistelussa unohtuu vain se, että ne kurjat ovat ”me”. Ihmisten riistäminen mailtaan onkin kenties kapitalismin perimmäisin ja sovittamattomin synti. (Holloway 2010, 125.) Nyt tämä maan riistäminen saa vain uusia muotoja: pyrkimyksessä rajoittaa Internetiä, rajata pääsyä tietoon, tehdä kaikesta rahavälitteistä, lisätä ihmisten velallisuutta… Alkuperäinen kasautuminen elää ja voi hyvin. 

Monen itseään sosialistina pitävän helmasynti onkin tuijottaa pyörein silmin talouden kiertoa ja voivotella varallisuuden epätasaista jakautumista jne. Sitten otetaan ruutuvihko esiin ja yritetään ratkoa ongelmaa: “Kyllä tämän on varmaankin oltava matemaattinen ongelma! Porvari parka ei vain ole osannut laskea. Katsotaanpas!” Kyllä porvari osaa laskea. Monesti paljon paremmin kuin sosialisti. Ongelma ei ole matemaattinen, koska edellä esitetty “sovittamaton synti” ei ollut matemaattinen lauseke, joten sen oireita tuskin voidaan myöskään matemaattisesti ratkaista annetussa kontekstissa. Tuo synti perustui puhtaasti voimaan ja poliittisten suhteiden pystyttämiseen viime kädessä väkivaltaan turvautuen. 

Nyt sitten kun alamme tätä taloutta taas ratkomaan, niin varmaan verisuoni tulee räjähtämään päässä. Jo nyt on havaittavissa, että osa tovereista ei kerta kaikkiaan edes tajua asettaa kysymystä oikein. Mikä siinä on niin vaikeaa? Selittäkää nyt jumalauta! Jos pidät tiettyjä tunnuksia, laulat tiettyjä lauluja ja toteat tavalla tai toisella: “Kyllä tässä aatteen asialla ollaan!”, niin ole – helvetti vieköön – sitten sitä kanssa. Myönnän, että minulla alkaa mennä maltti. Minulla alkaa mennä usko. “Mutta Joonas, ala vaikuttamaan asioihin!”, kuuluu jostain. Totta vie! Sitä on tehty kohta vuosikymmen, mutta yhtä totta on se, että aatteen on toisinaan ollut vaikea löytää kiinnityspintaa. Ehkä aate on kuollut? Ei. Ei ole, mutta hämmästyttävän kattavasti unohdettu.