Ikuisuuden petollisuus

Kapitalismin syntyä selittävissä teksteissä on yleensä vahvoilla hyvin eurosentrinen näkemys. Syytä on kuitenkin kiinnittää myös tälle “vastakkaisiin” selityksiin. Ne ovat yleensä aivan yhtä puutteellisia, koska ne omaksuvat saman premissin: tie kapitalismiin on vääjäämätön. Tyypillistä on etsiä merkkejä siitä ja tästä kehityskulusta, miten esimerkiksi Aasiassa, Afrikassa tai Amerikoissa oltiin matkalla kapitalismiin kunnes eurooppalainen imperialismi tuli ja pysäytti kehityksen. (esim. Wood 2002.) Monia marxilaisia historian tulkintoja vaivaa aivan samanlainen ajattelu, vaikka niissä ei kapitalismille anneta samanlaista ikuista luonnetta. Voidaankin sanoa, että näennäisesti vastakkaiset ajattelutavat löytävät toisistaan hyvin paljon samankaltaisuutta tässä suhteessa. Molemmat hakevat eräänlaista varmuutta historialta. Toiselle kyse on kehitysasteista, jotka seuraavat toinen toistaan kun toiselle taas on kyse ikuisesta kapitalistisesta tendensistä, joka on hiljakseen vapautunut kahleistaan. 

Jos onkin toisinaan ollut marxilaisilla kova paikka selittää, miten historian deterministinen kulku on yhdistettävissä poliittiseen toimintaan, joka vaatii yksilöltä omistautumista, niin hieman samanlainen ongelma on myös porvarillisella laidalla. Miten yhdistää yksilön vapaus siihen, että taustalla vaikuttaa jonkinlainen ikuinen “liike”, joka kykenee itse korjaamaan itsensä ja tavallaan on aina ollut jo. Tämä valinnanvapauden seinä tuleekin vastaan hyvin äkkiä, jos ihminen tai yhteisö päättää vapaasti valita toisenlaisen tavan järjestää yhteiskuntansa ja tuotantonsa. Se kun loukkaa tätä perimmäistä “totuutta” (jota ei tietenkään voi tieteellisesti testata saati havainnoida, vaan siihen on uskottava). Markkinoiden pitää antaa toimia vapaasti! Miksi? Siksi! Vapaus vääntyy tässä pakon muotoon, mutta harva näkee tätä mustaa komediaa. Yksilön vapaus on siis asettua kasvottomien markkinoiden hallittavaksi, jossa hänen tulee valita siten, että nuo markkinat toimivat saumattomasti jne. Vaikuttaa, että vapaus asettuu perin uskonnolliseen muotoon, joka esimerkiksi kristillisessä kontekstissa tarkoittaa vapautta niistä paheista, jotka estävät ihmistä tulemasta eniten itsekseen. Porvarillinen vapaus on siis tulla ihmiseksi joka antaa pois oman tahtonsa ja tekee kunniaa pääoman kiertokululle aina suurenmoiseen uhrautuvaisuuteen asti! Hän luopuu niistä paheista, jotka ovat markkinayhteiskunnan tiellä. Kunnon porvari ja vulgaari-marxilainen ovatkin yllättävän lähellä toisiaan. Kumpikaan ei tunne mitään tunnontuskia avatessaan tietä ikuiselle liikkeelle. Esimerkiksi Juhana Vartiainen pienellä uudelleen virittämisellä voisi aivan hyvin olla piinkova neuvostokommunisti. Vaihtaa vain ikuisuuden liikkeen toiseen. Sama ylimielinen varmuus saisi olla aivan rauhassa, koska onhan taustalla suuri ja mahtava historia, ikuinen totuus! Nalle Wahlroos on tästä kenties hyvä toteutunut esimerkki toiseen suuntaan. Tämä saattaisi toimia jopa jonkinlaisena todistusaineistona sen suuntaan, että koko modernin ihmisen ajattelua vaivaa tämä luotto tyhjyyteen, joka kuitenkin liikkuu johonkin. Jumala on korvattu toisenlaisilla voimilla.

Wolfgang Streeck on myös todennut, että talousteorioiden maailmassa on vallalla olettamus, että kapitalismi olisi jotenkin luonnollinen asia. Tiedämme kuitenkin, jos vain haluamme tietää, että sen olemassaolon edellytys on aina riippuvainen siitä kykeneekö se institutioimaan sekä muilla tavoin legitimoimaan itsensä. Se on yhteiskunnallinen tila, joka on olemassa tietynlaisen vastavuoroisuuden kautta. Käytännössä sen pitää pystyä perustelemaan ajatus siitä, että yhdenlaisten ihmisten täytyy työskennellä noin 40 tuntia viikossa toisenlaisten ihmisten rikastumisen eteen. (Streeck 2014, xix, 24.) Kapitalismissa, kuten mm. Wood on huomauttanut, on kyse erityisestä yhteiskuntarakenteesta ja -muodostelmasta, jossa on vallalla sille tyypilliset tuotantosuhteet ja joka pakottaa taloudelliset toimijat toimimaan tietyin tavoin sekä tuottamaan tämän tietynlaisen liikkeen yhä uudelleen. Tämä vain pyritään unohtamaan, jolloin myös kysymys kapitalismin alkuperästä sivuutetaan. (ks. Wood 2002.) Samoin tuntuu käyvän taloustieteen kohdalla. Nämä suhteet sekä järjestelmän liike otetaan annettuna, jota ei itsessään tarvitse tutkia, vaan vain sen sisäistä toimintaa. Kapitalismin analyysin tarkoituksena on korjata tuo vaje. Sen tavoitteena on tarkastella järjestelmää nimenomaan kokonaisuutena kuin myös yhtä ei-luonnollisena kuin mitä tahansa muutakin yhteiskuntajärjestystä. Tässä tehtävässä myös alkuperällä on väliä. Esimerkiksi Marxin käsitys alkuperäisestä kasautumisesta ei ole vain pääomien kasautuminen sinänsä, vaan pääoman tuottaminen yhteiskunnallisena suhteena. Juuri tämä yhteiskunnallisen suhteen tuottamisen ja ylläpitämisen tarkastelu loistaa poissaolollaan aikamme valtavirtaisessa vasemmistossa. Onkin jokseenkin käsittämätöntä, miten muutosta yritetään hakea hyväksymällä kaikki perimmäiset lähtökohdat ja silti uskotella, että kyse on jostain muusta. Kuin puudelia puunaisi ja kuvittelisi, että nyt kun sillä on nätit villapallot, on se eri eläin. 

Myös Immanuel Wallerstein on todennut, että kapitalismi on erityinen yhteiskuntajärjestelmä. Pääomaa käytetään puhtaasti sen perimmäisenä tavoitteena tai tarkoituksena itsensä laajentuminen. Hän käyttää termiä historiallinen kapitalismi, jonka tarkoituksena on nähdä kapitalismi konkreettisena, aikaan ja paikkaan sidottuna tuotannollisten aktiviteettien yhteenliittymänä, jonka tavoitteena on pääoman loppumaton kasaantuminen. Se on sen taloudellinen tavoite ja laki. Tämä tavoite ja laki lävistää koko yhteiskunnallisen kudoksen, vaikka samaan aikaan onkin kehittynyt sille yhteiskunnallista vastustusta. (Wallerstein 1983.) Kapitalismissa ei ole mitään sen enempää ikuista kuin muissakaan yhteiskunnallisissa järjestelmissä, joita historian varrella on tavattu. Silti jopa aikamme vasemmistolaiset tuntuvat suhtautuvan siihen juuri tästä ikuisuuden näkökulmasta. He ottavat juuri sen näennäisen pienen ajatuksellisen virheaskeleen, mikä lävistää koko poliittisen projektin. Kun tietyt kategoriat, jotka voidaan todistaa ajallisiksi, hyväksytään ikuisina, niin lopputulos on mitä on. Näin heidän “sosialisminsa” on enemmän veroja ja enemmän sosiaalisia ohjelmia jne. Sokeuden määrä asian suhteen on kohtuudellakin todettuna mielen räjäyttävä. Mitä – anteeksi kielenkäyttöni – helvetin virkaa on vasemmistolaisella kritiikillä, joka hyväksyy kohteensa kaikki olettamukset siitä, miten yhteiskunta ja taloudellinen toimeliaisuus tulee pohjimmiltaan järjestää? Tai ei oikeastaan edes “miten ne tulee järjestää”, vaan hyväksyy koko virheellisen ajattelun siitä, että järjestelmällä ei varsinaisesti olisi alkua, vaan se on vain jonkin ikuisen lain asteittaista “vapautumista”. Nimittäin sillä hetkellä kun tajuaa, että joku on syntynyt tajuaa myös, että sen kohtalona on mitä todennäköisimmin kerran myös kuolla. Mistä tämä “kuolemattomuus” on siis hiipinyt ajatteluun? Sitä on saanut ihmetellä.

Lähteet:

Streeck Wolfgang 2014. Buying Time – The delayed crisis of democratic capitalism. Verso. London/New York. 

Wallerstein Immanuel 1983. Historical Capitalism. Verso. Ebook edition. New York/London.

Wood Ellen Meiksins 2002- The Origin Of Capitalism – A Longer View. Verso. New York/London: Ebook.