Piketty pistelee hermoon

Piketty on onnistunut nostamaan itsensä kuin soihduksi tai raikkaaksi vedeksi vasemmistolaisille. Tämä siitäkin huolimatta, että hänen käsityksensä pääomasta ei kestä tarkempaa tarkastelua. Ja mitä uusimmasta kirjasta olen saanut kuulla, niin myös ideologian käsitteen ymmärtämisessä on vajeita. Tunnen kuitenkin jonkinlaisen pistoksen sydämessäni aina kun avaan sanaisen arkkuni häntä vastaan. Onhan hän “meidän” taloustieteilijä. Kuten Nevalinna tokaisi viime kirjan kohdalla, vasemmisto tuntuu innostuvan Pikettystä samalla tapaa kuin porvarilliset tahot oikeistolaisesta taiteilijasta: kerrankin joku niistä on puolellamme! (Nevalinna 2014, 35). En kuitenkaan usko, että tekisin liikkeelle palvelusta olemalla hiljaa, vaikka se jostain saattaisi tuntua soveliaalta ratkaisulta. Mielestäni esimerkiksi Frédéric Lordon kirjoitti osuvasti aikanaan Pikettyn kirjasta Pääoma 2000-luvulla, että jos kirja olisi oikeasti kovin radikaali tai kiistanalainen, niin sitä tuskin ylistäisivät sellaiset lehdet kuin New York Times ja Washington Post. Piketty ei ole haastamassa vallitsevaa järjestystä, vaikka hän hieman kysyjästä riippuen on sen ja tuon ajatuksen takana. Silläkin uhalla, että seuraava kuuluisa lainaus saattaa minut joidenkin mielestä outoon valoon, niin ei tarvitsisi kuin vaihtaa nimet ja meillä on käsissämme vanha  tuttu tilanne, joka (huom!) tulee lukea hetkensä kontekstissa: “Jos olisin Krupp tai Scheidemann, Clémenceau tai Renaudel, niin rupeaisin maksamaan herra Kautskylle miljoonia, palkitsemaan häntä Juudaksen suudelmilla, kehumaan häntä työläisille ja suosittelemaan ‘sosialismin yhtenäisyyttä’ niin ‘kunnianarvoisten’ miesten kuin Kautskyn kanssa.” Mutta jos kerta “oikeistopoikkeama” sallitaan, niin käydäänpä poikkeamassa siis vasemmalla laidalla vastapainoksi, jotta saataisiin väännettyä keppi suoraksi. 

Piketty astuu kaikkiin niihin koloihin, joita olen muutamassa aiemmassa tekstissä käsitellyt. Jo aikanaan Marx kritisoi näitä taloustieteilijöitä siitä, että he järkeilevät asiat jokseenkin seuraavasti. He katsovat pääoman olevan ikuinen luonnon suhde. Miksi? Siksi, että pääoma on tuotannon instrumentti, kasaantunutta mennyttä työtä. Ainoa, mikä näiltä herroilta ja rouvilta jää huomaamatta, on se, että nyt tuo luonnollinen osa kaikkea tuotantoa käyttäytyy pääomana hyvin erilaisella tapaa kuin aiemmin. Tästä heidän “unohtamisestaan” on vedettävä se kummallinen johtopäätös, että kaikki aiemmat hallitsemismuodot ovat ylläpitäneet ovelasti ja pahansuovasti yllä jonkinlaista väärennöstä suhteessa tuotantosuhteisiin. (Marx 1993, 86.) Ajatella! Pirunmoinen urakka on ollut ihmiskunnalla taistella  itseensä kaiverrettua ikuista suhdetta vastaan! 

Jos on porvarillisella ajattelijalla joku tavoite on se, että tuotanto pyritään eriyttämään omaksi luonnolliseksi asiaksi ja näin tehdä ero esimerkiksi jakamisen suhteen. Näin sitä ovelasti salakuljetetaan joukko täysin porvarillisia suhteita yhteiskunnan perimmäiseen kerrokseen, tuotantoon. Mitä tekee vasemmisto? Jauhaa veroista ja kaikesta sellaisesta, joka kuuluu kierron vaan ei tuotannon piiriin, koska koukut ja siimat on syöty mahaan asti. Miten tässä on onnistuttu? Vasemmiston teoreettinen ajattelu on ollut sanalla sanoen sen valtavirtaisessa poliittisessa muodossa hävyttömän huonoa. Eikä siinä paljoa Pikettyn fanittaminen auta. On suorastaan harmillista, että kohteena tuntuu olevan se kuuluisa 1 %, jonka verottaminen kuiviin nähdään jonkinlaisena ratkaisuna. Ongelma on yhteiskunnallisessa suhteessa eikä ahneissa kapitalisteissa. 

 

Lähteet:

Marx Karl. 1993. Grundrisse. Penguin Classics. England.

Nevanlinna Tuomas 2014. Ravintoa kuvittelu- ja toimintakyvylle Marx-kysymyksiä Tuomas Nevanlinnalle. Kirjoittajat: Jaakko Belt, Paula Rauhala & Jarkko S. Tuusvuori. Teoksessa Niin & Näin 3/2014. s. 35-41