Velka turmelee

Tällä hetkellä väläytetään poliittisella kentällä isoja velkataakkoja: 500 miljadia euroa. Siinä on iso summa yhteisvastuullisestikin jaettavaksi. Tai katsotaan nyt, mistä tässä elpymisrahastossa on kaikkien sananvalintojen ja kiemuroiden jälkeen kyse. Kirjoitetaan kuitenkin hetki siitä, mistä tällaisissa julkisissa veloissa on kyse. Velka on näet olennainen tekijä uusliberaalien yhteiskuntasuhteiden pystyttämiseksi, kuten Lazzarato on kirjoittanut. Se muodostaa kaksinkertaisen anastamisen ulottuvuuden. Edustuksellisen demokratian mahdollisuudet käyttää poliittista valtaa kapenevat, mutta myös kaikki se varallisuus, joka on onnistuttu “repäisemään kapitalistisesta kasautumisesta”, on jälleen nälkäisen  pääoman lautasella. Samalla tulevaisuus asettuu anastettavien “maiden” joukkoon. Meidän aikamme myydään. Tällainen velka on valtasuhde, joka ei toki “teknisesti” erottele työssäkäyvää tai työtöntä, rikasta tai köyhää, mutta syventää silti yhteiskunnallista epätasa-arvoa. Lazzarato kutsuu tätä epätasa-arvoa luokkaeroiksi. 

Onko tällainen velkataakan kasvattaminen sitten pakollista? Mahdollisesti, mutta asia pitää ymmärtää laajemmin. Jos sinulle sanotaan rahat tai henki, niin varmasti luovutat rahat, koska muuten menisi molemmat. Tämä on pakollista. Se taas ei ole mitenkään pakollista, että tällaiset rosvot saavat kulkea yhteiskunnassa. Heidät voi yhteiskunta laittaa kuriin, asettaa rangaistuksia, joiden pelotteen jo toivotaan osaltaan ehkäisevän tällaisia rikoksia. Miksi siis kerta toisensa jälkeen maailmassa, jossa on mahtavat tuotantovoimat, annamme itseltämme vaatia rahoja tai henkeä? Miksi veitsi on aidan meidän kurkullamme vaan ei rosvon? 

Annamme toisin sanoen kietoa itsemme velkaan, joka ei ole muuta kuin yhteiskunnallinen suhde. Ei se löydä tietänsä maailmaan mistään kivenkolosta ja ala ryömimään pitkin poikin yhteiskunnan katuja tarttuen varomattomien ihmisten jalkoihin. Jos muinaiset yhteiskunnat Babyloniasta lähtien ymmärsivät tämän, niin miten itseään niin sivistyneenä pitävä nykyihminen ei näe velan turmelevaa vaikutusta, vaan antautuu sille kerta toisensa jälkeen? Eikö ihminen enää hallitse omaa hienoa luomustaan? Onko järjestelmä, jonka piti kuulemma kulkea käsikkäin demokratian kanssa, noussut luojaansa vastaan kuin Frankensteinin hirviö?

ps/edit:

Minun on ehkä syytä tarkentaa tiettyä näkemystä, joka jäi vähän puolitiehen tekstissä. Sille kuuluisan ”oletuksen” tasolle. Raha ja velka kulkevat käsikkäin ja rahan luomisen prosessit ovat tässä olennaisia. Esimerkiksi 1970-luvulla tapahtuneet laajat muutokset OECD-maissa suhteessa keskuspankkien rooliin on eräs osa-alue, mikä pitäisi pitää mielessä. Sekä euron ”valuviat”. Tarkoitukseni ei suinkaan ollut ”moralisoida” velalla, vaan nostaa esille se, että on olemassa myös ”velattomia” ratkaisuja. Viittaus Babyloniaan taas koski velkojen anteeksiantoa.