Kurinalainen vapaus

Slavoj Zizek käsittelee esipuheessaan Sophie Wahnicin kirjaan In Defense Of Terror lyhyesti elokuvaa 300, joka taiteellisin vapauksin perustuu historialliseen tapahtumaan: spartalaiset taistelevat ylivoimaista vihollista vastaan Thermopylain solassa. Elokuvassa korostetaan, miten spartalaiset asettuvat puolustamaan käsityksiään arvokkuudesta, järjestä ja vapaudesta. Tämän on nähty toisinaan luovan absurdin kuvan kun tämä liitetään spartalaisten harjoittamaan äärimmäiseen armeijan kurinalaisuuteen läpi yhteiskunnan. Zizek antaa kuitenkin erään selityksen. Tämä absurdius on hinta vapaudesta. Vapaus säilyy ainoastaan, jos olet valmis kamppailemaan, valmis riskeeraamaan kaiken sen puolesta. Näin ollen spartalaiset eivät suinkaan muodosta jonkinlaista vastakohtaa ateenalaiselle demokratialle, vaan kurinalaisuus on demokratian ennakkoehto. Todellinen vapaa toimija voi syntyä vain säälimättömän itsekurin kautta. Onkin helppo ajatella, että vapaus on vapautta valita kuin kuluttaja, mutta mitä jos vapaus on jotain paljon syvällisempää? Tämä tuo minulle mieleen kirkkoisien näkemyksen vapaudesta, jossa vapaus on vapautta niistä paheista, jotka estävät ihmisen täyttymyksen. 

Vapaus ei ole kuiskinut korvaani vain tämän pienen lukuhetken takia. Sosiaalisessa mediassa kohtasin päivityksen, jossa pohdittiin, miten puolueet eivät enää vaadi aatteellisuutta (kuka tahansa saa liittyä). Eivätkä myöskään yleisesti yhdistyksetkään pahemmin kysele liittyvien sitoutumista yhdistyksen tehtäviin sekä tavoitteisiin. Kirjoittaja totesi, että kirkko taitaa olla ainoita, jotka liittyvältä näitä kyselee. Tämä sai minut pohtimaan, että onko aikamme käsitys vapaudesta vääristynyt. Se ei ole enää itsekuria ja sitoutumista, vaan vapautta toimia siten kuin sattuu juuri haluamaan. Kuka tahansa, joka kykenee ilmoittautumaan jäseneksi pääsee jäseneksi, mihin tahansa “kerhoon”. Tälle liittymiselle ei ole lopulta mitään muuta hintaa kuin ehkä jäsenmaksu. Eikö tällöin riskinä ole se, että alkuperäinen ajatus hautautuu “vapauden” alle?

Jos siis vapaudesta puuttuu kurinalaisuus, saa kaikki paheet kulkea läpi, miten lystäävät. Yhtäkään ei pysäytetä ovella. Samalla tämä vapaus (josta ei makseta mitään hintaa) syövyttää kaikki liikkeet edessään. Ei ole oikeaa eikä väärää, koska sen osoittaminen olisi vapauden rajoittamista. Tällainen vapaus lepääkin “alkuperäisen olemattomuuden” päällä. Sitten ihmiset ihmettelevät kun heidän elämällään ei ole koordinaatteja. Kaikesta muuttuu merkityksetöntä puuhastelua, koska siltä puuttuu mittatikku, johon se voisi itseään verrata. Kaikki voidaan neuvotella uusiksi, jos niin halutaan, vaikka joka aamu. Tätä “olemattomuutta” pyritään tietenkin paikkailemaan. Puhutaan ja puhutaan arvoista, mutta kukaan ei määrittele niitä sen tarkemmin. Niitä ei aseteta todelliseen suhteeseen maailman kanssa, koska sillä samaisella hetkellä jouduttaisiin jo määrittelemään paljon muutakin kuin vain kirjainten järjestys, joilla voidaan kirjoittaa haluttu sana. Ihmiset ovat niin omistautuneita keinotekoiselle yhteneväisyydelle, että lopulta jokainen seisoo sanan ympärillä tumput suorina tai puuhastelevat ihan mitä lystäävät, koska kaikki muu loukkaisi kuulemma vapautta.