Kasvukipuja

Politiikan kentällä  puhutaan taloudellisen kasvun palauttamisesta. Kasvun “stimulointi” ei kuitenkaan ole aivan yksinkertainen asia. Sitä ei vain mennä ja laiteta taloutta kasvuun, vaikka olisi minkälaista pakettia tarjolla. Miten meillä ensinnäkään olisi kriisejä, lamoja ja taantumia, jos tämä temppu olisi tuosta kiinni?

Tahtoisin jälleen palauttaa mieliin sen, että kapitalismi on kapitalismia. Pääoma on yhteiskunnallinen suhde sekä prosessi eikä asia.  Pääoma “virtaa” läpi tuotannon ja tuosta virtauksesta me voimme uuttaa esille kuusi erilaista kohtaa, joissa asiat voivat mennä prosessin kannalta pieleen: 

  1. Mahdollisesti meiltä puuttuu tarvittava määrä rahaa. 
  2. Ehkä meillä ei ole tarpeellisia tuotantovälineitä. 
  3. Mahdollisesti työvoiman saatavuudessa on häiriöitä. 
  4. Kenties tuotantoprosessissa on havaittavissa jonkinlaista tehottomuutta tai vastarintaa.
  5. Mahdollisesti markkinoilla ei ole kysyntää. 
  6. Meillä on käytössämme vääränlaista teknologiaa tai tuotantorakenteet eivät ole kunnossa. (ks. Harvey 2010, 47.)

Kun siis puhumme kasvusta, tulisi meidän käsitellä koko kokonaisuutta. Tämä taas tuo esiin paljon poliittisempia kysymyksiä kuin äkkiseltään haluttaisiin varmasti myöntää. Esimerkiksi pitäisikö työläisten totella mukisematta ja näin ollen lopettaa kaikki vaatimukset, jotka voivat häiritä prosessia? Nykyisen kriisin kohdalla on myös syytä kysyä, pitääkö yrityksiä tekohengittää, jos niiltä on kadonnut kysyntä? Miksi pääoman kiertokulun ei anneta sopeutua uuteen “normaaliin” ja löytää tuottavampia “seutuja”? Olkoot miten tuhoisaa tahansa. Kasvu kapitalismissa tarkoittaa kuitenkin aina pääoman kasvua. Pääoman kiertokulun, sen eri “metamorfoosien” tulee tapahtua ja kasvattaa pääomaa tai se kuolee ja samalla lakkaa verenkierto yhteiskunnassa. Kaikki muu on tämän suhteen toissijaista ja voi tapahtua vasta kun tämä prosessi on onnistuneesti suoritettu. Siinä yksinkertaisesti kapitalistisen talouden vastuullinen hoitaminen. Tässä mielessä porvari on monesti aivan oikeassa esittäessään tylyjä huomioita taloudesta. Kun pelaat kapitalismin säännöillä, ei ole olemassa jotain ulkopuolista, jonka avulla toteutetaan esimerkiksi jotain “sosialistisia” uudistuksia. Nekin rahat haetaan kapitalistiselta sektorilta. Sama “sääntöjen” unohtaminen vaivaa joskus myös kovimpia osuuskunta-aktivisteja, jotka pitävät niitä jotenkin erityisen sosialistina ratkaisuina. Aivan samalla tavalla ne joutuvat tottelemaan pääoman arvonmuodostusta kuin mikä tahansa muukin yritys. 

Mutta älkää käsittäkö väärin minun poliittista asemaani. En ole järjestelmän fani, mutta en ala valehtelemaan itselleni, että se toimisi jotenkin toisin kuin se toimii. Siksi olen yrittänyt herätellä kaikkina näinä vuosinani työväenliikkeessä toverikuntaa pohtimaan ei-tavaramuotoista tuotantoa, jonka kehittämiseksi olisi kuitenkin olennaista ensin ymmärtää se, että kapitalismi ei ole luonnollinen olotila yhtään sen enempää tai vähempää kuin vaikkapa feodalismi. Kun tämän muurin yli joskus kiivettäisiin niin asiat alkaisivat ehkä aueta, mutta siihen asti me varmasti keskustelemme erinäisistä sosiaalisista ohjelmista ja ihmettelemme kun ne romuttuvat joka kerta kun pääoman kiertokulku häiriintyy, mutta samalla kuitenkin näön vuoksi heilutamme nyrkkiä pääomalle ja “ahneille porvareille”. En valitettavasti voi sille mitään, että tästä muodostuu kuva lapsesta, joka kiukuttelee vanhemmilleen, mutta ei kuitenkaan ole valmis itsenäistymään. 

Lähteet:

Harvey David 2010. The Enigma of Capital and the Crises of Capitalism. Oxford University Press.