Kirje M. F. Sokoloville

 Leninin kirje M. F. Sokoloville on mielenkiintoinen ikkuna Venäjän vallankumouksen jälkeiseen aikaan. Aikaan, jolloin asiat piti saada jotenkin rullaamaan, mutta haasteita oli kertynyt riittämiin. Ehkä kuvaavaa olisi kutsua tätä hetkeä vallankumouksen krapulaksi tai peräti varsinaiseksi vallankumoukseksi: vanha valta on kaadettu, mutta uusi yhteiskunta pitäisi saada syntymään. 

Kirjeessä käsitellään pääasiassa kahta asiaa: maiden vuokraamista sekä byrokratiaa. Aloitetaan jälkimmäisestä. Sokolov on yksi niistä, jotka tahtoivat kiirehtiä sen hävittämistä. Hänen mielestään massojen itsenäinen aktiivisuus ei ole mahdollista ennen kuin “…hävitetään tuo haava, joka on byrokraattiset päähallinnot sekä keskushallinnot.” Eikä Lenin asetu sinänsä ajatusta vastaan. Hän vain tekee huomion, että tämän haavan hoidossa leikkaaminen olisi absurdia. Nyt tarvitaan hiljalleen etenevää hoitoa, jossa ei saa antaa periksi. Jos epäonnistut, niin yrityksiä ei tule laskea kahdessa tai kolmessa. Pitää yrittää 20-30 kertaa. Pitää aina aloittaa alusta ja pitää huoli siitä, että vaillinaiset keinot korjataan oikeilla. Lenin tähdentääkin: “Byrokraatit ovat fiksuja kaveruksia, joiden joukoissa on monia äärimmäisen juonittelevia konnia. Sinä et nappaa heitä paljain käsin.” Siihen nähden, mitä Neuvostoliitosta monilta osin lopulta tuli, ovat sanat pelkän huomion lisäksi ehkä jopa ikävän profeetalliset. 

Mitä taas tulee vuokraamiseen, siinä mielestäni tulee esiin eräs Leninin viisaus, joka kasvoi realiteettien ymmärtämisen jälkeen. Hän ei ollut ideologi, joka ei olisi ymmärtänyt perääntyä siellä, missä on peräännyttävä, jotta kaikki ei valuisi tyhjiin typerän itsepäisyyden takia. Ensinnäkin maiden vuokraaminen, kuten hän Sokoloville korostaa, ei tarkoita yksityisomaisuuden palauttamista tai valtiokapitalismin syntyä. Lenin korostaa, että kapitalismin tuominen takaisin hallitusti ja säädelleen ei tarkoita maanomistajien palauttamista. Kyse on vuokrasopimuksesta, joka tehdään tietylle ajalle ja maat pysyvät työläisvaltion omistuksessa. Tämä asia vertautuu uskoakseni muihin niistä neuvostovaltion yrityksistä integroida niin sanottu spetsy (osaava, erikoistunut sekä koulutettu väestö), joka oli jäänyt tavallaan ulkopuolelle siinä ratkaisussa, mikä koski vlastia ja soglashenienia. Lars T. Lih onkin korostanut, että se, minkä me tunnemme mensevikkien ja bolsevikkien välisenä “opillisena” riitana, oli ennemmin käytäntöä koskeva riita. Mensevikit olivat valmiita tekemään kompromissin suhteessa valtaan (pitkälti siis porvarillinen vallankumous, jonka kautta sosialismia rakennettaisiin). Bolsevikit eivät tästä ajatuksesta pitäneet, koska epäilivät porvarillisten tahojen halua oikeasti lopulta rakentaa sosialismia. Ainainen vastavallankumous olisi vaarana. Lopulta hekin joutuivat myöntymään sen suhteen, että ilman spetsya on vaikea rakentaa valtiota. Tämä myöntyminen ei taas tarkoita sitä, että mensevikit olisivat olleet oikeassa. Ennemmin kyse oli valinnasta, jota ei voinut tehdä oikein. Kuten Lars T. Lih kirjoittaa, oli kompromissi yhtäaikaa pakollinen ja mahdottomuus: todellinen tragedia. 

Lähteet:

Lenin V.I. To M. F. Sokolov. Teoksessa Slavoj Zizek presents: Lenin – The Day After the Revolution. Verso 2018. Ebook.