Endgame?

Tere Sammallahti kysyy kirjoituksessaan, mikä on yhteiskuntamme endgame, jos olemme aikeissa velkaantua loputtomasti? Mielenkiintoinen kysymys porvarilliselta ajattelijalta, joka määritelmällisesti sitoutuu itse fantasiaan loputtomasta kasvusta ja pääoman ikuisuuteen. Ensinnäkin hänen kirjoituksensa ei ota huomioon velan ja rahan välistä yhteyttä. Ei se tunnu myöskään ymmärtävän, että raha tai velka ei ole jotain, jota löydät luonnosta. Se on suhde ja sopimus. Lisäksi hänen huumoriksi (uskoakseni) tarkoittama ajatus siitä, että lainaisimme vierailta Linnunradan sivilisaatioilta on erittäin paljastava. Mitä me heiltä lainaisimme ja mahdollisesti jättäisimme maksamatta? Jos jotain materiaalista, niin sitten tilanne on toinen, mutta jotenkin epäilen, että meidän täytyisi rahaa käydä lainaamassa vieraalta planeetalta. Tämä tosin paljastaa sen, että Sammallahti ei ymmärrä rahasta paljoakaan, jos kuvittelee sen olevan olento, jota löytyy universumin syövereistä eikä suhteen edustaja. Antakaa tämän upota hetki mieleenne. Onko yhteiskunnallisen keskustelun taso todella tätä? 

Hallitseva ideologia alkaakin tietyiltä kohdin rakoilla. Siinä sitä endgamea. Siitäkin huolimatta, että monet  tahot ovat enemmän tai vähemmän yhteisrintamassa peittelemässä totuutta esimerkiksi rahasta, velasta… Tällä tarkoitan sitä, että ideologia ei enää kykene ylläpitämään yhteiskunnallista kokemusta. Yhteiskunnallinen todellisuus on muutoksessa. Esiin kutsutaankin yötä päivää joukkoja puolustamaan sortuvaa linnaketta. Heidän kielensä kehittävät ja suut sylkevät ilmoille visvaisia valheita, joiden elinvoima pohjautuu ihmisten tietämättömyyteen. Se on uskomaton noitasapatti, jonka tuoksinassa ei varota lukemasta loitsukirjan tummimpia sivuja. En näet usko, että porvari voi olla tietämätön totuudesta. En ainakaan halua uskoa, että porvarillinen sivistys on alentunut sellaiselle tasolle, jossa se ei edes tunne “oman maailmansa” rakennuspalikoita. Tosin ei tämäkään minua enää hämmästyttäisi.