Lyhyt kommentti koviin otteisiin

Lindström kirjoittaa uusimmassa blogissaan: “Tässä käy vielä niin, että seuraava hallitus ja seuraavat hallitukset joutuvat, siis joutuvat synkän totuuden eteen. Taloutta on laitettava kuntoon kovalla kädellä. Ja aina vaikeammaksi se savotta käy, mitä pidemmälle päätöksiä venytetään.” Esitänkin tässä yhden kysymyksen: kuinka pitkälle esimerkiksi Lindström on valmis kovan kätensä kanssa menemään? Onkin näet harvinaisen yleistä, että kovien otteiden vaatijat eivät ihan aidosti halua kovia otteita. Se näet tarkoittaisi, että asioita täytyisi oikeasti muuttaa. Onko valmiuksia esimerkiksi kyseenalaistaa nykyinen rahajärjestelmä, jolle tyypillistä on mm. se, että jo 1970-luvulta lähtien pääosin kaikilta OECD-mailta kiellettiin menojen suora keskuspankkirahoitus, mikä on antanut rahan luomisen olennaisilta osin finanssimarkkinoiden käsiin, joille taas parhaat vakuudet eivät suinkaan ole työllistävissä investoinneissa vaan aivan jossain muualla. (esim. Vähämäki & Virén 2015, 67.) Kuten Lindström tekstissään itsekin totesi, eivät leikkaukset ja säästöt riitä, niin luulisi sitä suuremmalla syyllä olevan kiinnostunut niistä aidosti kovista otteista. Muuten käy hieman turhan selväksi kenen puolella tässä oikeasti ollaan: työvoiman vai pääoman? Vaihtoehtoisesti voi käydä selväksi se, että kysymyksen suhteen ei olla ensinnäkään kartalla. En tiedä kumpi on parempi vastaus kenenkin kannalta, mutta sen tiedän, että jos haluat voittaa sairauden, niin sinä et hoida pelkkiä oireita. 

Lähteet:

Virén Eetu & Vähämäki Jussi 2015. Seutu joka ei ole paikka. Tutkijaliitto. Helsinki.