…niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme.

Kapitalismi on luultavasti ensimmäinen kultti, joka ei pyri anteeksiantoon vaan velallisuuteen. Näin tämä uskontojärjestelmä syöksyy mukaan valtavaan liikkeeseen. Hirvittävä velallinen tietoisuus, joka ei tiedä miten saisi anteeksi, turvautuu kulttiin, ei saadakseen syntinsä anteeksi vaan universalisoidakseen ne, moukaroidakseen tietoisuutta velalla ja ennen kaikkea sisällyttääkseen itsensä jumalan tähän velallisuuteen, jotta jumala itse lopulta alkaisi tavoitella anteeksiantoa.” Näin kirjoitti aikanaan Walter Benjamin. Hänen lyhyt tekstipätkänsä aiheesta on suositeltavaa luettavaa aikamme ihmisille, jotka haluavat ymmärtää sitä suoranaista uskonnollista huumaa, joka on nyt esimerkiksi oikeistolla päällä heidän suorittaessaan velkapopulismiaan jokaisessa mahdollisessa käänteessä. Kuten Benjamin kirjoituksessaan tuo esille, on tällä uskonnolla lisäksi eräs perustavanlaatuinen ero kaikkiin aiempiin uskontoihin. Jos aiemmin uskonto pyrki uudistamaan olemassaolon, niin tämä Jumalan transsendenssin kadottanut uskonto pyrkii sen hajottamaan. Kyse on kulttiuskonnosta ilman selkeitä dogmeja tai teologiaa. Merkitys on vain suorassa yhteydessä kulttiin itseensä. Jos esimerkiksi seuraat sitä paloa, jolla Juhana Vartiainen osallistuu keskusteluun, voisit helposti ottaa hänestä kuvan ja piirtää pienet papin liperit ja kuva olisi vielä todenmukaisempi kuin todellisuus itse. Kyse ei ole enää ollut hänen kohdallaan aikoihin – jos koskaan – taloudesta sinänsä, vaan tästä kultista, jolle hän on omistautunut. Sama koskee yllättävän montaa “talousihmistä”, jotka eivät suinkaan käsittele taloutta tieteellisessä mielessä, siis kaikessa tarvittavassa ankaruudessa, vaan palvelijan näkökulmasta, eräänlaisena seremoniamestarina, jonka on tarkoitus saada taas yksi juhlapäivä käyntiin. Kuten Benjamin toteaa: “Kapitalismi on kultin harjoittamista sans trêve et sans merci. Kapitalismissa ei ole ”arkipäiviä”. Jokainen päivä on juhlapäivä suureellisten palvelusmenojen suorittamisen ja palvonnan äärimmäisen rasituksen kammottavassa mielessä.” 

Isä Meidän -rukouksen ekumeenisessa sanamuodossa todetaan: “Ja anna meille anteeksi velkamme, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme.” Benjamin itse käyttikin sanaa schuld (velka ja syyllisyys) kirjoittaessaan velallisuudesta ja huomautti sen “demonisesta kaksoismerkityksestä”. Kyse ei ole siis ajattelun venyttämisestä liiallisuuksiin tai perusteettomasta väitteestä, ettemmekö voisi huomata jotain perin uskonnollista porvarillisessa mielessä ja sen fiksaatiossa velkaan. Tämä nostaakin esiin erään perin huvittavan puolen asiaa. Yleensä oikeistolainen ylpeilee sillä, ettei hän ole ideologian vanki kuten vasemmistolainen, sosialisti, marxilainen… Huvittavaa on siis se, että tämä on yleensä merkki vain siitä, että hän on itse uppoutunut liian syvälle ideologiaan: ei enää osaa erottaa sen ja todellisuuden välistä häilyvää eroa. Fantasia on nielaissut hänet kokonaan. Tämä aiheuttaa jopa sellaisia perin ikäviä vaivoja, että ymmärrys historiastakin hämärtyy. Ei huomata “oman järjestelmän” nuppujen kehitystä, tapahtumia sen edellä ja pystyttämiseksi jne., vaan ajatellaan, että näin se maailma on ja on aina ollut. Velka, “juhlamenot”, koko helvetillinen kultti on siis normaalia. Mutta mitä jos alkaisimmekin pohtia “syntien” anteeksiantoa? Mitä jos lähtisimme kultista, koska se ei kuitenkaan aio tarjota meille pelastusta, minkäänlaista syntien anteeksiantoa?