Vaaleista

Kuulin tässä päivänä eräänä muutaman kertomuksen siitä, miksi kukakin on lähtenyt politiikkaan. Tapani mukaan – hieman estynyt kun kai olen, ja poliittisesti vaikeasti lähestyttävä – en omaa tarinaani kertonut. Ajattelin sen nyt kuitenkin tässä kertoa. Tuleehan puolueen jäsenyyttä kohta kymmenen vuotta täyteen, niin kai se on syytä kertoa. Samalla kerron, miksi en ole mukana seuraavissa kuntavaaleissa. Näillä on näet jotain tekemistä toistensa kanssa. 

Ensinnäkin minun poliittinen mieleni heräsi paljon aikaisemmin kuin kynäni hakeutui lähellekään jäsenhakemusta tai aikomustakaan hakeutua vaaleilla yhtään mihinkään. Ensisijaista minulle on aate, työvoiman kamppailu pääoman kanssa. Se ei ole mikään läppä tai poliittinen kikka, jolla haen huomiota. Se on se, mitä minä olen. Ei ole sattumaa, että opintoni yliopistossa suuntautuivat niiden edetessä aina vain enemmän ja enemmän kapitalismin analyysia kohti. Sillä on ollut tarkoituksensa. Sitä kutsutaan myös taustatyöksi. Tässä tuleekin nyt avoin salaisuus: minä otan asiat enemmän todesta kuin osa ehkä tajuaa. Tiedän – on minulla korvat – että osa pitää puhettani aatteesta tapana kerätä “pisteitä” tietyiltä tahoilta. Totuus on, että jos olisin halunnut edetä vaikkapa puolueessa tai kuntapolitiikassa aina vain pidemmälle, niin olisi ollut paljon tehokkaampiakin keinoja. Luulisi siis hitaimmankin tajuavan viimeistään nyt, etten ole tekemässä minkäänlaista “uraa” politiikassa. Poliittinen peli sellaisenaan ei minua kiinnosta. Eräs hämmästyttävin piirre politiikassa onkin se, ettei tahdota uskoa, että joku saattaisi ottaa jonkin asian todesta. Aivan kuin jokaisella pitäisi olla jokin enemmän tai vähemmän salattu itsekäs syy. 

Tästä päästään kirjoituksen toiseen aiheeseen. En osallistu vaaleihin ensi keväänä. Miksi? On olemassa henkilökohtaiset syyt (kiire, työt, perhe…) ja sitten on poliittiset. Poliittisesti en näe olevani sellaisessa “iskussa”, että minun kannattaisi yrittää jatkoa. Harva poliitikkohan tällaista myöntää, mutta minäpä sen teen. Tällä hetkellä poliittisesti mieltäni kiehtoo myös monet sellaiset kysymykset, joita ei valtuustossa tai lautakunnissa käsitellä. Olenkin kulkenut eräänlaisen ympyrän itseni kanssa, mutta ehkä spiraalin tavoin kuitenkin edennyt ylemmäs. Näitä kysymyksiä pystyn käsittelemään paremmin esimerkiksi omassa yhdistyksessä, jonka puheenjohtajaksi minut valittiin uudelleen syyskokouksessa. Mitä tällaiset kysymykset mahtavat olla? Esimerkiksi kysymys luokasta sinänsä luokaksi itseään varten tai kysymys tietoisuuden kasvattamisesta ja niin edelleen. Minulla on näet omat vahvuuteni, joihin ei tosin (kohta neljän vuoden kokemuksella) kuulu kuntapoliittinen jähääminen. 

Säännöllisesti kuuleekin erityisesti oikealta toiveen siitä, että sosialidemokraateissa pitäisi tulla vaalien myötä vaihdoksia valtuustossa. Huoli kai sekin pohdittavaksi. Mutta niin, harvoinpa totta tosiaan täytän porvarillisia toiveita, mutta omalta osaltani totean: olkaa oikein hyvät! Ei tarvitse jännätä vaali-iltana. En kuitenkaan ole lähdössä liikkeestä yhtään mihinkään. Tässä on vielä eräs asia kesken: ja sen aloitin jo kymmenen vuotta sitten – ja itse asiassa jo hieman aikaisemmin.

Mutta hetki vielä vaaleista. Minun tehtävä olisi kai mainostaa ihmisille, miten hienoa on olla päättämässä asioista samalla kun itse en aio jättää ehdokaslomaketta. Tuskin kukaan ehdokkaaksi aikova kuitenkaan pahastuu, jos kerron hieman asioiden nurjasta puolesta. Tulee se kuitenkin esille. Toki minä olen tavan pieni tekijä. Nousinhan valtuustoon aikanaan varapaikalta, joten en ole vallan ytimessä, mutta näkemys se löytyy minultakin. Nostan tässä esiin nyt vain erään ilmiön, joka minua on pohdituttanut. Sanotaanko, että politiikka on ”ihan jees” siihen asti kunnes “yleisön katse” ilmestyy muuttujaksi. Se muuttaa paljon. Esimerkiksi lautakunnissa on yleisesti ottaen ollut ihan mukavaa, jos sellaista sanaa voi politiikassa käyttää. Siellä kun mahdollinen palopuhe ei tavoittaisi yleisön korvia. Yleensä keskitytään asiaan. Mutta heti kun yleisö saapuu paikalle tavalla tai toisella (valtuuston kokous, lehtijutut, erityisesti some jne.) sivallusten määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Vertaisin asiaa siihen, miten jokaisella on varmasti jonkinlaista kokemusta lapsuudesta ja/tai nuoruudesta, miten jonkun kaverin käytös muuttuu täysin, jos hänen piti alkaa esittämään jollekin toiselle jotain. Kaveri saattoi muuttua lähes täydeksi mulkeroksi. Oikeastaan annankin hyvän neuvon henkiselle valmistautumiselle: kuvittele palaavasi yläasteelle (tai nykyisin yläkouluun). Sillä pääsee jo pitkälle.