Ajat ovat muuttuneet

Päivänä eräänä korviini kantautui ajatuksia herättelevä toteamus. Kyse oli siitä, miten ennen vanhaan ilkeimmät ja ikävimmät kommentit kirjoitettiin nimimerkin takaa, mutta nyt ne samat ajatukset kirjoitetaan avoimesti omalla nimellä. Mieleen ei voinut olla juolahtamatta Kylähullujen kappaletta Nörtin surma vuodelta 2004, jossa todettiin seuraavaa: 

Nimimerkin takana on kiva vittuilla

Paskaa nettiin laukoa, ei tarvii puheistansa vastata

Ajat ovat siis muuttuneet.


Lopetinkin itse jokin aika sitten sosiaalisen median käyttämisen (mikäli pikaviestimiä, kuten Whatsappia tai Signalia ei lasketa). Enkä ole tekemässä paluuta kovin pian. Syy ei tosin ollut itselläni se, että olisin kärsinyt jonkinlaisesta vittuilusta. Ennemmin kyse oli yleisestä ilmapiiristä, mitä some tuntuu ruokkivan. Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että meidän ihmisten ei kuulu olla lähes jatkuvassa kanssakäymisessä keskenämme. Sopivan matkan päästä voimme aina harjoittaa kohteliasta välinpitämättömyyttä toisiamme kohtaan. Olen myös miettinyt sitä, mitä jatkuva toisten katseen alla eläminen (siis ainakin teoriassa, koska ihan oikeasti me välitämme toistemme asioista hyvin vähän) tekee sille, että ihminen esimerkiksi kykenisi keksimään itsensä uudelleen. En tarkoita tällä mitään täyttä muutosta, mutta jos koko somen historia (tai paremmin sen ihmiselle luoma rooli) ja parhaimmillaan vuosikymmenten takaisten ihmistenkin “virtuaalinen läsnäolo” roikkuu mukana, niin selkeitä katkoksia ei elämään synny. Sitä on yhä tietyllä tapaa tekemisissä sellaistenkin ihmisten kanssa, joilla ei pitäisi olla mitään roolia elämässäsi. Ajattelen asian jotenkin niin, että todellista menneisyyttä ei pääse syntymään, jolloin myös tulevaisuus kapenee.