Käsitteitä työväenliikkeelle (ja muille): Työvoima

Tiivistelmä

Työvoima on ihmisen kaikkien henkisten ja fyysisten kykyjen yhdistelmä, joita hän käyttää tuottaessaan mitä tahansa käyttöarvoja. Työvoima on se, mikä tulee aktualisoiduksi työssä (Marx 2013,20). Se on siis mahdollisuutta tehdä jotakin. Onkin huomioitava puhtaan mahdollisuuden ja sitä vastaavien tekojen eroavaisuus. Kyky ei ole sama asia kuin teko. Työvoimaa kuitenkin ostetaan kuin tavaraa, mikä luo mm. biopolitiikan ennakkoehdon. Ihmisen erityisyys työvoiman näkökulmasta onkin, että esimerkiksi huonoin arkkitehtikin pystyttää rakennelman ensin mielessään, kun taas mehiläinen vain tekee (Marx 2008, 116 & Marx 2013, 121). Samalla työvoima tuottaa arvoja yli oman uusintamisensa. 

Miksi olla kiinnostunut työvoiman käsitteestä?

Työvoimaa koskevan ajattelun kautta pystytään hahmottamaan kapitalistisen yhteiskunnan dynamiikkaa. Kapitalistinen tuotantoprosessi näet järjestelee työvoimaa siten, että se luo pääomalle lisäarvoa. Tämä luo pohjan sille, mitä pidetään tuottavana työnä pääoman näkökulmasta. Tämä ei taas tarkoita sitä, että tuottamaton työ olisi yhteiskunnan kannalta hyödytöntä työtä. Toisaalta tuotannon “sulautuessa” yhä enemmän yhteiskuntaan ja poistaessa selkeitä rajoja siltä, missä tuotanto tapahtuu, käy yhä vaikeammaksi määritellä tämä ero. Toisaalta tämä ulottuvuus on ollut aina olemassa. Esimerkiksi hoiva ja kotityöt ovat muodostaneet pääoman kannalta tuottamattoman työn alueen, vaikka se kokonaisuudessaan uusintaa työvoimaa tuotantoa varten jne. Sivuhuomiona juuri tämä tuotannon yhteiskunnallistuminen luo pohjan osaltaan vaatimukselle perustulosta. Olennaista onkin ymmärtää general intellectin asettama haaste politiikalle. Ennen tämä “yleinen äly” kiinnittyi koneisiin, mutta nykyisin se on yhä enemmän yksilöiden erilaisuudessa sekä keskinäisessä toiminnassa syntyvää. Työväenliikkeellä on ollut suuria vaikeuksia tämän asian hahmottamisessa, koska sen ajattelu ja instituutiot ovat pitkälti kiinnittyneitä vanhaan teolliseen ajatteluun tai niiltä osin kun ei ole, se lainaa porvarilliselta ajattelulta. 

Työvoima pyrkii vapautumaan pääoman komennosta. Missä määrin, se riippuu aina yhteiskunnallisesta tilanteesta. (Mielenkiintoisella tavalla jopa monia houkutteleva ajatus yrittäjäksi ryhtymisestä on osa tätä pakoa. Halutaan ottaa oma elämä ja kyvyt haltuun.)Tässä taistelussa esiintyy karkeasti ottaen kaksi hahmoa: kapitalisti ja työläinen. Olennaista on, että kapitalisti on ainoastaan pääoman personifikaatio ja samalla tavalla työläinen toimii vain työn henkilöitymänä (Marx 2008, 383). Tästä pyrkimyksestä yksinkertaisena esimerkkinä toimivat kamppailut työpäivän pituudesta. On sitten kyse varsinaisesta työpäivästä, työvuodesta (palkalliset vapaat) tai työelämästä (eläkeikä), niin taistelu ajasta on (ja vapaudesta) ollut aina keskiössä– ja se on yhä sitä tänä päivänä.(Harvey 2010, 138.) Kaikenlaiset tuotannolliset innovaatiot, niin tekniikan kuin organisaation tasolla, ovatkin monesti olleet tapoja vastata työväenluokan kapinointeihin, joilla on pyritty vapauttamaan lisää aikaa (Marx 2013, 300). Tronti onkin esittänyt, että analyysin kanssa pitäisikin lähteä liikkeelle työväenluokan luokkataistelusta. (Tronti 1964.) Pääomalla ja sen järjestäytymisellä on selkeä yhteys työväenluokan artikulaation kanssa. Se on suorastaan ensisijainen. Juuri tästä syystä työvoiman käsitteen hallitseminen ja hyödyntäminen poliittisessa työssä on tärkeää.  

 

Lähteet:

Harvey David 2010. A Companion to Marx’s Capital. Verso. London/New York.

Marx Karl 2008. Capital An abridged edition. Oxford university press. Toim. David McLellan.

Marx Karl 2013. Capital – A critical analysis of Capitalist Production, Volume 1 & Volume 2. Wordworth Editions Limited. Hertfordshire.

Tronti Mario 1964. Lenin In England. Saatavilla: http://www.marxists.org/reference/subject/philosophy/works/it/tronti.htm. Haettu: 25.6.2013

%d bloggaajaa tykkää tästä: