Seuraavan ei ole tarkoitus vähätellä mielenterveysongelmia. Itsekin olen niistä osani saanut. On kuitenkin olemassa eräänlainen nyrkkisääntö, että jos mielenterveysongelma ratkeaisi lottovoitolla tai muutolla toiseen maahan, silloin se ei koskaan ollut vain yksilön ongelma. Rakenteet ympärillä ovat sen tuottaneet. Silti me päädymme monesti psykologisoimaan ihmisten pahoinvoinnin yksilötasolle, vaikka syy löytynee monesti jostain aivan muualta. Ei aina, mutta useasti.
Eläinten kohdalla emme tällaista virhettä tee. Ikänsä liian lyhyessä hihnassa viettänyt laiminlyöty koira ei saa luentoja siitä, miten hänen pitäisi kehittää resilienssiä eikä miekkavalas ahtaassa altaassa käskyä nostaa vain evänsä pystyyn ja jatkaa polskimista. Tämän takia, vaikka siitä voi olla miten paljon hyötyä tässä ja nyt, erilaiset psykologiset hoitokeinot eivät välttämättä tähtää ongelman ratkaisemiseen vaan siihen, että ongelmien poliittinen luonne peitetään ja ihminen jokseenkin selviytyy. Tätä voidaan kutsua erityisen pehmeän vallan käytöksi, jossa yksilö laitetaan tarkkailemaan, syyllistämään ja optimoimaan itseään saavuttaakseen ulkoa annetut normit. Hänessä ei oikeasti tarvitse olla yhtään mitään “vikaa”. Esimerkiksi Mark Fisher on todennut, että aikamme henkinen kärsimys ei voi koskaan tulla ymmärretyksi tai parannetuksi, jos se nähdään vain vioittuneen yksilön henkilökohtaisena ongelmana.
Mieleeni juolahtaa Zizekin käyttämä vitsi. Työntekijää epäillään varkaaksi. Hänen lähtiessä töistä, hänen kottikärrynsä tarkastetaan varastetut tavaran varalta. Mitään ei koskaan löydy. Vartijat aikansa asiaa pohtivat ja sitten heillä välähtää: työntekijä varastaa kottikärryjä! Zizek käytti vitsiä kuvaamaan sitä, miten olemme monesti tavattoman kiinnostuneita “subjektiivisesta” ja selkeästi osoitettavasta väkivallasta, mutta huomiotta jää usein väkivallan toinen taso. (Zizek 2012, 5.) Itse näen vitsille käyttökelpoisuuden myös käsillä olevan aiheen suhteen. Aivan liian usein me päädymme katsomaan yksilöä edessämme, kun pitäisi kysyä mikä tuotti hänen ongelmansa. Pitäisi pystyä katsomaan juuri sille toiselle tasolle, joka jää aivan liian usein kadoksiin.
Kirjoitukseni ei ole tarkoitus sanoa, ettei pidä olla huolissaan esimerkiksi mielenterveystyöhön kohdistuvista leikkauksista. Kyllä pitää olla. Näissä palveluissa työskentelee lukuisia ammattilaisia, joilla on hyvä tahto ja päämäärä auttaa ihmistä. Samoin moni saa tarvitsemansa avun ja jaksaa jatkaa huomiseen. Mutta kun puhutaan yhteiskuntaa koskevasta mielenterveyden heikkenemisen pandemiasta, ei sitä voida ratkaista vain hoitamalla oireita. Silloin on nostettava peili yhteiskunnan eteen ja pakotettava se katsomaan siihen.
Lähteet:
Zizek Slavoj 2012. Väkivalta. Otava. Keuruu.
Joonas Honkimaa 