Mikko Heikan esseekokoelma Kapitalismi, kristinuskon mustajoutsen? – Esseitä uskosta ja rahasta (2016) on mielenkiintoista luettavaa. Pitäähän se sisällään yhtä jos toista. On ajanlaskun alun talousajattelun maalailua kuin myös näkemyksiä Lutherin työtä koskevista käsityksistä. Löytyypä juttua Adam Smithistäkin. Oppinut mies Heikka selvästi on. Silti pohdin yhtä asiaa: jääkö häneltä jotain sanomatta?
Monessa kohtaa olisi toivonut, että Heikka olisi sanonut jotain enemmän. Heikalla on nimittäin silmää oireiden tunnistamiselle, mutta sairauden diagnosoiminen jää vajaaksi. Toki saatan tässä nyt syyttää häntä sellaisesta, mitä hän ei ole edes tavoitellut. Silti esimerkiksi hänen toteamuksensa siitä, miten raha itsessään ei ole pahasta, mutta muuttuessaan mammonaksi se alkaa olla ongelma, on ajatuksia herättävä. Omaisuus alkaa hallita ihmistä kuin epäjumala. Tästä ei olisi pitkä matka syvällisemmän kapitalismin kritiikin pariin, mutta Heikka päätyy pysymään kritiikkinsä kanssa soveliaasti moraalisemmalla tasolla. Mammonan ongelma nähdään enemmän yksilön kuin järjestelmän ongelmana. Silläkin tasolla toki meistä jokaisen on syytä siihen kiinnittää huomiota.
Yksi esseekokoelman mielenkiintoisimmista aiheista löytyi esseestä Poverello pelaa palloa. Heikka kuvailee aikakautta, jolloin koron ottamista paheksuttiin suuresti. Katolinen kirkko ei voinut sellaista sietää, koska rahan luominen rahalla nähtiin luonnottomana ja vastenmielisenä sekä hädänalaisen ihmisen hyväksikäyttämisenä. Kolmas lateraanikonsliini vuonna 1179 olikin kieltänyt rahan lainaamisen korkoa vastaan. (Heikka 2016, 29, 31.) Nykyisessä velan hallitsemassa maailmassa tämän voi ymmärtää helposti. Hyvänä (tai pahana) esimerkkinä opiskelijoiden toimeentulon velkapainoitteisuuden kasvu. Toisaalta myös kansakunnat kaikkinensa tuntuvat olevan velan orjia, mutta syystä tai toisesta asiaan ei suhtauduta, kuten siihen entisaikojen uskonnolliset johtajat suhtautuivat. Näyttäisi siltä, että epäjumala Mammonalle on annettu pikkusormi ja lupa viedä koko käsi. Ehkä meillä olisi jotain opittavaa vanhoilta ajoilta.
Essee jatkuu lyhyellä kuvauksella pankkitoiminnan synnystä, mikä toki olisi mielenkiintoinen aihe myös täällä, mutta hypätään hieman sen yli. Kiinnostukseni näet kohdistuu nyt kirjoituksessa esiin tuotuihin fransiskaanien ajatuksiin. Heille kun talouden luonne kiteytyi ajatukseen bonum commune. Talouden piti luoda yhteistä hyvää kaikille. Toinen tärkeä puoli heidän ajattelussaan oli bona deo reddere, mikä korostaa hyvän kiertämisen merkitystä. Heidän mukaansa Jumalan luonteeseen kuuluu jakaa hyvää, joten hänen seuraajiltaan voi olettaa samaa. (Heikka 2011, 34-35.) Jos heittäydymme siis hieman uskovaisiksi, tai emme ainakaan kuuntele Mammonan puheita, niin saatamme tuntea piston sydämessämme. Talousjärjestelmämme on kaukana näistä periaatteista. Hyvä ettei se ole suorastaan sodassa niiden kanssa. Talousjärjestelmämme tuottaa masentuneita, ahdistuneita ja loppuunpalaneita ihmisiä, jotka kilpailevat keskenään kuin maailma olisi tulossa loppuunsa. Ei tällainen luo saati kierrätä hyvää. Fransiskaanien näkemys työstä onkin syytä laittaa merkille. Heille työ ei ollut rikastumista varten, vaan toisten palvelemista varten. He eivät olleet valmiita palvelemaan Assisin porvareita, vaikka rahatoimessa ja kirjanpidossa olisi heille ollut tarvetta ja isot palkat luvassa. ”Työ toisia varten” oli heidän iskulauseensa. (Heikka 2016, 37.)
Lähteet:
Heikka Mikko 2016. Kapitalismi, kristinuskon mustajoutsen? – Esseitä uskosta ja rahasta (2016). Kirjapaja. Helsinki.
Joonas Honkimaa 